Friidulla on jo monta pokaalia

Alli ja Friidu pihavahteina

Käydään nyt vaihteeksi kirjoittamassa tännekin jotain, etteivät salasanat pääse unohtumaan ;) Treenirintamalla on ollut jonkinlaista talvikohmeutta havaittavissa, mutta jotain ollaan tehty. Kevään koekalenterin ilmestymisellä oli kyllä pieni piristävä vaikutus. Ilmaisutreenejä, ja varsinkin sitä maalimiehellä hallintaanottoa on harjoiteltu. Karjaan katsastuskonttorin pihalta löydettiin aivan mahtava umpipiilo (tyhjillään oleva hiekoituslaatikko). Lauantaisin, kun konttori on kiinni, on käyty tekeen umpparitreenejä, jotka kyllä ovat olleet tosi tarpeellisia. Onneksi lumivallit on vielä niin korkeat, että ohikulkijat ei näe, mitä me siellä puuhaillaan. Aika vähän on itse asiassa umppareita päästy treenaamaan. Lenkillä ollaan harjoiteltu pudotetun esineen noutoa, ja se on kyllä Friidun lemppari. Miksi se ei nouda noutokapulaa yhtä innokkaasti kuin pudotetun hanskan?

Silloin tällöin ollaan päästy halliin treenaamaan. Pari viikkoa sitten kokeiltiin esteitä pitkän tauon jälkeen. Friidu oli niin ymmällään, käyttäytyi kuin ei olisi koskaan esteitä nähnytkään! Aikamoisen kädenväännön jälkeen saatiin lopulta onnistunut suoritus. Laitoin tuosta oikein viiideonkin galleriaan, kun se oli suorastaan huvittava koko tilanne.

Muuten ollaan lenkkeilty ja käyty Friidun kanssa hiihtämässä. Nythän on aivan upeat kantohanget, ja eilen käytiin pellolla laskemassa mäkeä. Aivan oikein, pellollakin voi laskea mäkeä. Kun on riittävän luistava keli, pienet kaltevuudet pellot reunassa mahdollistavat jopa mäenlasku ja vauhdin hurman. Friidu ei edelleenkään ole mikään himovetäjä, mutta huomattavasti paremmin menee kuitenkin kuin edellistalvina. Ts. Friidu ravaa edellä, ja minä lykin perässä. Eikä toisinpäin. Viime sunnuntaina pyyhin pölyt pois lumikenkien päältä, ja tehtiin lumikenkäretki pikkuserkku-Pinkon ja Merjan kanssa. Niin olivat kuin kaksi marjaa, Pinko ja Friidu. Pinko on siis poika.

"Metsän poika tahdon olla,

sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainioilla
karhun kanssa painii lyön,
ja maailma unholaan jääköön..."

Otsikko viittaa siihen, että Friidu palkittaan Inkoon koirakerhon Vuoden Pk-koirana. Ja itselleni myönnettiin Vuoden Kouluttaja pokaali. Kuulostaa niin kovin ylevältä. No, pienessä koirakerhossa jokainen vuorollaan tulee palkituksi :)

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Sinne meni vuosi 2011. Vuoteen mahtui paljon hyviä asioita, mutta myös surua ja luopumisen tuskaa. Viivi jätti jälkeensä suuren aukon. Viivi oli omalla tavallaan huomaamaton koira, joka viihtyi paljon yksikseen. Viivi ei todellakaan tehnyt itseään tykö. Tarkkaili ympäristöään omista piilopaikoistaan, ja puuttui tilanteisiin, silloin kun ne sitä vaativat. Vieraat olivat Viiville ilmaa. Viivi oli Minun Koira, enkä varmaan tule koskaan omistamaan uskollisempaa koiraa kuin mitä Viivi oli. Lepää rauhassa, Viivi-kulta. Olit ihana koira.


Allille kuuluu hyvää. Vaikka kohta mittarissa on 12 v, mieli on varsin pirteä - ainakin ajoittain. Askel tietysti on jo lyhyt ja vauhti verkkainen, mutta omaan tahtiin mennään vielä pitkiäkin lenkkejä. Uni maistuu ja on syvää, mutta tikkana ollaan yhä lähdössä lenkille. Mutta mitään turhia liikkuja ei enää tehdä. Edelleen Alli on yhtä tottelematon kuin on aina ollut. Mutta vanhan koiran kohdalla siitä ei tarvitse enää välittää. Hyväntahtoisesti voi vain todeta, että tuollainen se on aina ollut. Viime viikkoina Alli on heittäytynyt varsinaiseksi huligaaniksi. Ilmeisesti kärsi ensimmäistä kertaa elämässään jonkin sortin valeraskaudesta. Petausinto johti mm. untuvatäkin silpomiseen, joka johti muutaman mutkan kautta siihen, että Kepo on kohta neljä viikkoa joutunut turvautumaan kyynärsauvoihin... Todellisuus on todellakin tarua ihmeellisempää varsinkin belgilauman keskellä :) Että koirako muka laskee verenpainetta ja tuo mukanaan muitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia? Viime viikolla Alli kaatoi joulukuusen. Vedet pitkin parkettia, mutta ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun vesivahinko kohtasi sen lattian.

Ikipentu-Friidu alkaa kait sitten vähitellen oleen aikuinen koira. Jonkin kehitysvaiheen se ilmeisesti on nyt saavuttanut tai ohittanut, mutta eräänlaista varmuutta ja voimaa on tullut koulutuksellisiin juttuihin. Tottiksessa on syksyn aikana haettu viettivoimaa, ja kyllä sitä sieltä löytyy, jos sen vaan osaan esiin kaivaa. Tällä hetkellä jäljen osaset ovat aika hyvin hallussa (kunnes taas jokin osa repsahtaa). Positiivista on kuitenkin se, että tehotreenillä on ongelmat ainakin väliaikaisesti saatu aina ratkaistua. Friidu on jonkin sortin putkiaivonarttu, että kun sille jonkin asian hennosti rautalangasta vääntää, niin se menee kyllä perille.

Pari viikkoa sitten meillä oli Ulla Komppa vetämässä hakukoulutusta. Friidun tekeminen oli ihan ok ("teknisesti kisavalmis koira"), mutta ohjaajan toiminnasta tuli aika lailla palautetta. Totuushan on se, että olen kiinnittänyt treeneissä kaiken huomion Friidun tekemiseen, enkä ole ollenkaan miettinyt, mitä itse keskilinjalle teen, miten lähetän koiran pistoille jne... Koira siis hyvässä mallissa, ohjaaja tarvitsee lisää treeniä.

Koerintamalla viime vuosi meni paremmin kuin uskalsin toivoa. JK2 oli kirjoittamaton tavoite jossain takaraivossa, joten sen saavuttamisen suhteen olin positiivisesti yllättänyt. Tänä vuonna jatketaan jäljellä voittajaluokassa. Haku- ja etsintäkoe myös kiinnostavat. Mutta kun olen aika laiska kokeissa kävijä, voi olla, että jompi kumpi näistä kahdesta viimeksi mainituista jää väliin - tai molemmat.

tunnetilaaaa

Puolen vuoden sapattivapaa päättyi, ja paluu työelämään koitti muutama viikko sitten. Ihan ok juttu kai se on, että on työtä tarjolla, mutta kyllä minä ilmankin tulisin toimeen - muuten, paitsi taloudellisesti taitaisi tehdä tiukkaa.

Laitetaan tähän nyt jotain treenikuulumisia. Jälkijutut nyt alkuun. Sen vois kiteyttää sanontaan, suo siellä, vetelä täällä. Janat saatiin hyvälle mallille kesän aikana. Jossain vaiheessa Friidun jälkimotivaatio taisi alkaa rakoileen, vai mikä lie ollut syynä, mutta jäljestäminen meni varsin ponnettomaksi sunnuntaikävelyksi. Hyvä, ettei haukotellut mennessään. Vauhti oli erittäin verkkainen. Ruualla siihen saatiin ehkä hieman enemmän potkua, mutta samalla kiinnostus keppien ilmaisuun lopahti. Nyt siis etsitään kadonnutta keppimotivaatiota. Mutta ehkä jonain päivänä kaikki osat loksahtaa kohdalleen. Sitä odotellessa voidaan vaikka keskittyä hakuun.

Haku - aika harvakseen on hakuiltu. Suurin ongelma haussa on se, että en osaa edelleenkään suunnitella enkä edetä siinä. Paikalla junnataan, ja siitä johtuen varmaan silläkin alueella pientä innostuksen puutetta on ollut havaittavissa. Friidu vois varmaan ilman ohjaajaa vetää treenin läpi, kun samalla kaavalla on menty treenistä toiseen. Tästä kaikesta johtuen viime treeni olikin niin iloinen poikkeus, että olin varsin ylpeä itsestäni ja Friidukin oli iloinen :) Vaihdettiin ruokapalkat leluihin. Täysin itse en tätä tietenkään keksinyt, vaan taisivat treenikaverit vähän vihjailla, että kannattaisko... Ja kannattihan se. Hauskan treenin kruunasi se, että viimeisellä piilolla oli peräti kolme maalimiestä lempilelun kanssa piilossa. Oli ollut Friidu ilme sen mukainen. Ei haitannut, vaikka Friidu lahjakkaasti jäljesti piilolle! Hieman olen suunnitellut, että jos tässä vaikka kokeilisi etsintäkoetta ensi kesänä. Ja kun alokasluokan hakukoetta huhujen mukaan ilmeisesti helpotetaan, niin voisihan sitä harkita ihan oikeaa hakukoettakin. Kyllä Friidu nyt kaksi maalimiestä nostaa, vaikka jäljestämällä, jos ei muuten!


Tottis eli tunnetilatreenit. Siitähän siinä on varsinkin Friidun tapauksessa kyse. Tekniikka on kutakuinkin hyvässä mallissa, joten siihen kun liittää sen oikean tunnetilan, niin se on siinä! Helppoa kuin heinänteko ;) Viime sunnuntaina osallistuttiin Maria Arfmanin (suosittelen!) tottiskoulutukseen. Friidun kanssa katsottiin jääviä liikkeitä. Friidu tekee jäävät juuri niin nopeasti, kuin missä mielentilassa tekee valmistelevan osuuden. Niinpä tietysti. Seisomiseen taidetaan ottaa käyttöön takapalkka, tai ainakin kokeillaan sitä. Hyviä vinkkejä sain muita katsellessa mm. noudon palautuksen vauhtiin. Viettiä kapulaan, haukutusta. Ja muitakin kokeilemisen arvoisia juttuja tuli.

Alli-mummo voi hyvin. Allille olen kertonut, että sen oltava meidän seuranamme vielä monta vuotta, ja Alli on lupautunut siihen, kunhan ruokahuolto pelaa jatkossakin. Viivin haudalla palaa kynttilä. Ikävä on vieläkin...

JK2 Friidu

Toissa viikonloppuna käytiin Friidun kanssa jälleen kokeessa. Vähän sellaisella ex tempore-mielialalla mentiin. Kesän treenit oli tähdänneet aika lailla alo-luokan kokeeseen, huomasin sen näin jälkikäteen. Muutamat esineruututreenit tehtiin, joissa yritin saada Friidun tuomaan sen toisenkin esineen. Ja kyllä se olikin vaikeeta. Ihmekös tuo, kun on koko kesä väännetty sen kanssa, että edes se yksi esine tulisi ripeästi. Yhtään kilometrin jälkeäkään ei oltu ennen koetta ajettu, ja muutenkin loppukesän treenijäljet ei olleet menneet mitenkään putkeen. Joten odotukset ei itselläni olleet mitenkään korkealla.

Onneksi päästiin heti aamusta jäljelle ennen kuin sienestäjät valtasivat metsät. Janalla Friidu eteni hyvin, mutta otti takajäljen. Kaksi keppiä Friidu ilmaisi tasaisin välein, mutta jäljen keskivaiheilla tuli pieni hairahdus. Jotain muuta kiinnostavaa haisteltavaa löytyi, ja oltiin hetken selvästi pois jäljeltä. Siihen taisi jäädä yksi eli kolmoskeppi. Pienellä muistutuksella kuitenkin jälki löytyi, ja loput kolme keppiä saatiin poimittua taskuun. Jäljeltä 143 pistettä.


Seuraavaksi oli tottiksen vuoro. Itse sekoilin suoritusjärjestyksen kanssa, ja oletin kentälle mennessämme, että ollaan ensin suoritusvuorossa. Virittelin koiraa sitä silmällä pitäen, joten Friidukin taisi olla hieman hölmistynyt itseni lisäksi, kun jouduttiinkin ensin paikallamakuuseen. Tarvitsi siis kaksi käskyä maahanmenoon. Seuraaminen ok muuten, paitsi että alkuun oli pientä kontaktin tippumista. Jäävissä ei varsinaisia virheitä. Luoksetulo ok. Hyppynoudossa tarvitsi toisen käskyn perusasentoon siirtymiseen. Muuten noudot teknisesti kunnossa, mutta sitä voimaa hyppyihin ja kapulalle menoon saisi olla enemmän. Eteenlähetyksessä meni nyt ensimmäisellä käskyllä maahan ei tosin mitenkään nopeasti, mutta meni kuitenkin :) Tottiksesta 90 p.

Lopuksi esineruutu. Esineruutuun päästiin ensimmäisenä. Ehkä siitä oli jotain etua. Ensimmäinen esine löytyi heti vasemmasta reunasta ruudun keskivaiheilta. Jäi jälleen nokkimaan esinettä, ja hetken jo luulin, että se syö jotain peetä puun juurella. Luovutukseen tuli vauhdilla ja hyppäsi voimalla vasten minua (olen palkannut Friidua esineillä taistelemalla). Toinen lähetys ruudun keskivaiheilta. Lähti huonosti, ja jäi pyörimään ruudun etureunaan. Lähti kuitenkin oma-aloitteisesti syvemmälle, ja toinen esine olikin heti kymmenen metrin päässä. Sen toi ripeästi ja luovutti nätisti. Työskentelystä lähti yksi piste, joten 29 p esineistä. Omituista, että Friidu on kokeissa tehnyt treeneihin verrattuna näinkin hyvät esineruudut pisteiden valossa. Parempi tietysti näin päin kuin toisin päin :)

Taitava pikku-Friidu

Hyvä kakkostulos saatiin, joten tästä on erinomaisen hyvä jatkaa ensi keväänä. Vielä olisi ollut syksyn virallisessa ohjelmassa luonnetesti runsaan viikon päästä, mutta Friidu aloitti juoksun, joten se siitä. Talvitauolle ei kuitenkaan olla vetäytymässä, vaan toivomuksena on pitkä ja lämmin syksy ja hyvät treenikelit!

Tähän loppuun syksyinen kuva viime viikolta. Minä ja mun kauniit koira-kullat.

Surua ja iloa

Sitä se elämä on. Lauma tuntuu edelleen niin vajaalta. Yksi on joukosta poissa :( Konkreettisimmin sen tuntee lenkillä, kun kolmen hännän sijasta silmiin osuu vain kaksi hännän päätä. Jotta saisin jotain muuta ajateltavaa kaiken ikävän keskellä, niin ilmoitin Friidun jälkikokeeseen. On muuten aika tehokas tapa siihen tarkoitukseen. Ykköstulos saatiin pienimmällä mahdollisella marginaalilla, mutta ennen kaikkea nyt on alokoulari plakkarissa.

Jäljellä yksi, ilmeisesti ensimmäinen, keppi jäi. Sinällänsä se ei ollut ihme, koska alku oli hieman sähellystä. Jälki meni heti janan jälkeen polun tai paremminkin jonkin sortin motocrossväylän vierustaa. Tai ainakin Friidu jäljesti hiekkapolun vieressä, eksyi tietysti polulle ja törmäsi tukista tehtyyn penkkiin. Mitähän sekin siellä keskellä metsää teki? Ehkä se oli katsomo? Siinä vaiheessa itsekin heräsin, ja tajusin, että nyt ei taideta olla ihan jäljellä, ja ehti käydä jo mielessä, että tässäkö se sitten oli. Pieni huomautus Friidulle, ja Friidu ottikin jäljen vasemmalle - siinä taisi olla kulma, ylitti vielä yhden hiekkapolun ja sitten päästiin "puhtaaseen" metsään. Oli vähän haastetta heti alussa. Tähän taisi jäädä se eka keppi, sillä viisi seuraavaa keppiä löytyikin aika tasaiseen tahtiin.

Janalla Friidu lähti aika voimakkaasti vinoon oikealle, mutta otti jäljen hyvin. Jälki lähti oikealle, mikä oli meidän kannalta varsin hyvä juttu. Friidulla on nimittäin tällä hetkellä päällä "oikealle kääntymis" - kausi, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, että koko kesän olen tehnyt jäljet oikealle. Tämä taas johtuu siitä, että alkukesästä Friidu lähti ajamaan jälkeä aina vasemmalle, joten päätin opettaa koiralle, että jälki voi lähteä myös oikealle. Hyvin on oppi mennyt perille! Vielä kun saisi opetettua sen, että ihan oikeasti pitäisi tarkistaa, mihin suuntaan se jäljentekijä on kävellyt. No, kyllä tässä saa aika paljon myös itse katsoa peiliin. Ihmeekseni tuomari rokotti vinosta janasta ainoastaan yhden pisteen. Jäljeltä siis 149 p.

Tottiksesta saatiin mieltä lämmittävät 92 p. Kokonaisuutena tuomari olisi kaivannut Friidun tottikseen enemmän energisyyttä ja voimaa noutoihin, ja sitä vauhtia tietysti. Omaan silmään Friidu suoritti ihan kelpo energisen ja vauhdikkaan tottiksen, mutta itse tietysti vertasin sitä siihen, mitä se ponnettomimmillaan on ollut. Laukkasi kapulalle mennen tullen, lopussa ehkä hieman himmasi, samoin kuin luoksetulossa. Eteenmeno ja paikallaolo oli ne etukäteen eniten kysymysmerkki-liikkeet. Eteenlähetyksessä lähti hyvin vauhdilla, eteni suoraan, mutta maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä - ei yllätys. Siitä tuli ohjaajallekin hieman miinusta, kun en odottanut tuomarin lupaa toisen käskyn antamiseen. Paikallamakuu tietysti jännitti bh-kokeen kokemuksen perusteella, mutta tällä kertaa Friidu ei lähtenyt nuuhkimaan nurmikkoa, vaikka kovasti nurmen hajut veti puoleensa, kun mentiin paikallamakuupaikalle.

Viimeisenä oli esineruutu. Ruudun lähetyssivu oli mielenkiintoisesti ylämäkeen, ja kun en osannut päättää, kannattaako lähettää alhaalta vai ylhäältä, lähetin keskeltä. Tuuli kävi takaviistosta rinteen alapuolelta. Keskellä olikin sopivasti esine, johon Friidu heti reagoi. Hetken jälleen aprikoi pää varvikossa, mutta onneksi esine oli suussa, kun vihdoin nosti päänsä ylös. Toi esineen vauhdilla, mutta pudotti sen kaksi kertaa viime metreillä. Luovutus ok, ja sama kiltti tuomari, joka arvosteli janan, antoi pudotteluista huolimatta 29 p. Kokonaistulos siis 270p eli juuri ja juuri ykköstulos.

Kokeessa tuli selvästi esille lisätreeniä kaipaavat osiot. Siksi kai kokeisiin osallistutaan :) Positiivista oli se, että mitään ikäviä yllätyksiä tai notkahduksia Friidun suorituksissa ei tullut esiin, vaan aika lailla etukäteen tiesinkin, mitkä Friidun heikot kohdat on. Eli juuri nuo jutut, mistä pistemenetyksiä tuli, ja joista tuomari antoi palautetta. Janoja, varmuutta vieraiden esineiden kanssa, ja potkua tottikseen plus säätöä sinne tänne.

Heinäkuun kuulumiset

Kirjoitetaan nyt tänne jotain heinäkuun tapahtumia. Tapahtumat on nopeesti kerrottu - ei tapahtumia :) Treenattu on lähinnä esineruutua, ja nimenomaan vieraita esineitä kapealla ja syvällä kaistaleella. Sain treenikavereilta muovipussissa kasan esineitä, joita sitten kantelen mukana lenkillä muovipussissa, ettei oma haju tartu. Friidu tuo ripeesti omat esineet, mutta vieraiden kanssa jää ihmettelemään ja kökkimään mättäiden taakse. Esineet kyllä löytyy nopeasti, eikä Friidulla ole taipumusta jäädä tekemään mitään omia askareitaan ruutuun, mutta mikään kiire ei ole tulla vieraan esineen kanssa mun luo. Palkkauksen olen vaihtanut kunnon revittelyyn esineellä, joka on tietenkin innostavampi kuin joku ruokakippo.

Janatreenit on tuottaneet tulosta! Kepitkin nousee suht kivasti, joten siinä mielessä jälki alkaa olla mukavasti paketissa. Valitettavasti metsät on täynnä tällä hetkellä muitakin kulkijoita, ja tämän kuun kolmesta metsäjäljestä kahdella on ollut marjastajia. Sinällänsä hyvä, että itse olen marjastajat nähnyt, ja olen ymmärtänyt olla "armelias" koiran kiemuroille ja sekoamisille. Onneksi molemmilla kerroilla pienien tai isompien harhailujen jälkeen oikea jälki on lopulta löytynyt, ja lopussa olen päässyt palkkaamaan viimeisestä kepistä. Ja sen nämä marjastajien sotkemat jäljet on osoittaneet, että periksi Friidu ei anna. Itse asiassa nämä harhajäljet on tulleet aika tarpeeseen, sillä Friidun jäljestämisen heikkous on juuri harhat, varsinkin ne riistan tekemät harhat :)

Tottiksessa on keskitytty tottiskaavion loppuosaan, noutoihin ja eteenmenoon. Hyppyesteellä välillä edelleen menohypyssä kolistelee ja A-esteellä roiskasee itsensä aika vauhdilla alas harjalta, vaikka jotain tekniikkajuttua senkin suhteen on tehty. Mitä enemmän intoa, sen huolimattomammin esteet tekee. Samoin paluut pyrkii molemmissa esteissä kiertämään. Eteenmeno on ok, mutta maahanmenoon tarvitsee yleensä kaksi käskyä.

Viivin kunto on mennyt kesän aikana alaspäin :( Ei ole Viivin elämä mukavaa tällä hetkellä. Päivä kerrallaan... mutta niinhän sitä elämässä muutenkin.

Treenattavaa riittää

Omat ajatukset on hieman levällään ja hajallaan varsinkin tottiksen suhteen. Jotenkin yhtäkkiä huomasin, miten paljon on vielä treenattavaa ja hiottavaa. Ja ei kai se koskaan lopukaan se hiominen, mutta monenlaista säätöä on vielä tekemättä. Ja kun ei oikein tiedä, mistä aloittaisi, niin jotenkin koko juttu tuntuu junnaavan paikoillaan. Mutta jotain on kuitenkin tehty.

Paikallamakuu, joka bh-kokeessa "yllättäen" muuttui maan haisteluksi ja ryömimiseksi mm. on ollut työn alla. Ruokakippo etutassujen edessä on ainakin toistaiseksi estänyt eteenpäin matelut. Katsotaan sitten, miten käy, kun kuppia ei eräänä päivänä ole siinä edessä esteenä. Ainakin oppii oikeanlaista mielentilaa paikallamakuussa. Eteenlähetystä on treenattu paljon. Kehittelin eli taiteilin itse paksusta metallilangasta telineen tennispallolle, jotta ei etsisi palkkaa maasta, johon oli pienoista taipumusta. Teline on aika hieno ja toimiva, sillä se ei näy kovin hyvin kauas. Olen huomannut tässä kevään aikana mielenkiintoisen ominaisuuden Friidussa. Friidu on voimakkaasti vasenkätinen, eli eteenmenossakin kaartaa helposti vasemmalle - ja lähtee jäljellä janalta mielellään vasemmalle riippumatta siitä, mihin suuntaan jäljentekijä on kävellyt.

Noutoon saatiin potkua ja vauhtia laittamatta kapulaan pitkä naru, josta apuohjaaja kiskasee kapulan liikkeelle juuri kun Friidu on tarttumassa siihen. Friidu on jopa pari kertaa varastanut noudossa. Positiivinen virhe Friidun tapauksessa! Hyppytekniikkaa on harjoiteltu agilitytyyliin. Saatiin oikein perusteellista opastusta Hannan (Friidun Fiksu-siskon omistaja) taholta kuukausi sitten - alla videopätkä. Meillä ei kotona tietenkään ole oikeita esteitä, mutta tiiliskivistä ja vanhoista puurimoista kasasin oman hyppyradan, ja se riittää tähän tarkoitukseen. Työläs se on, kun välillä pitää rata purkaa ruohonleikkuun tieltä ja kasata sitten uudelleen. Ei tartte lähteä punttisalille.

Jäljellä on junnattu janoja siihen malliin, että nyt täytyy laittaa se puoli tauolle ja ajaa välillä ihan oikeita jälkiä. Ollaan tehty ihan suoraanetenemisharjoituksia, joissa pitkän janan päässä janan ja jäljen leikkauskohdassa on ruokapurkki, ja välillä palkka löytyy muutaman metrin päästä jäljeltä. Sen lisäksi, että suoraan eteneminen on vaikeaa, tykkää Friidu lähteä janalta vasemmalle jäljen nostaessaan. On siis vahvasti vasenkätinen. Pellollakin on välillä käyty, ja muutaman ulkoisista syistä (koirassahan ei mitään vikaa ole, eikä varsinkaan ohjaajassa :=) johtuneiden huonosti menneiden treenien jälkeen tänään oli vaihteeksi onnistunut peltojälki. Treenattiin kulmia, ja ne meni hyvin, ja muutenkin Friidu kuumassa kelissä jäljesti tarkasti.

Parhaiten on tainneet mennä alkukesän aikana hakutreenit. Ehkä siksi, että niitä on kuitenkin sen verran harvakseen. Pientä ryhmää ei aina saada edes joka viikko kasaan, mutta sitä kivempaa se sitten on, kun päästään hakuileen. Tyhjiä pistoja on päästy kokeileen ja umppareita. Friidu tekee tällä hetkellä tosi hyviä pistoja, etenee suoraan ja syvälle. Uusia maalimiehiä on myös päästy haukkumaan, ja se tuottaa Friidulle pientä ongelmaa. Kokeita ajatellen tietysti aika suuri ongelma, mutta haun suhteen en osaa edelleenkään ajatella niin kauaskatsoisesti. Katsotaan, mihin päästään ja milloin. Itse nautin haun treenaamisesta ja pienistä edistysaskelista, kuten siitä, että Friidu tulee tyhjältä pistolta kutsusta takaisin!