Friidun juoksu

Friidu aloitti tänään ensimmäisen juoksunsa. Vähän sitä jo osasin odottaakin. Ei voi sanoa, että Friidulla ei olisi ollut ruokahalua, mutta jotenkin ei ole ruoka maistunut viime aikoina sellaisella intohimolla kuin aiemmin. Tämän huomasi myös alkuviikon jälkitreeneistä, jotka meni aika lailla penkin alle. Ei ollut mielenkiintoa jälkeä eikä nameja kohtaan jäljellä. Käveli kyllä jäljet loppuun, mutta entinen into ja keskittyminen hommaan oli tipotiessään. Ehdin jo tuskaisena miettiä, että miten minä nyt tämänkin homman olen onnistunut ryssimään. Mutta tällä hetkellä panen kaiken juoksun piikkiin. Katsotaan sitten juoksun jälkeen, oliko kyse hormoneista vai onko todellakin Friidu entinen lupaava jälkikoiran alku.

Tässä muutamia hyppytreenikuvia alkukesältä (kuvat otti Lipe Säkäjärvi). Tarkoitus oli opettaa koirille oikeaa hyppytekniikkaa, vaikka kuvista voisi päätellä jotain muuta.

Kepeäjalkainen ohjaaja onnistuu olemaan kaatumatta esteisiin. Friidulla ei ole jalka pipi, vaikka siinä on side. Ettei kukaan nyt ala paheksuun.

Sitten tietysti treenattiin seuraamista.

Tämän kuvan kuvateksti ei ole painokelpoinen.

Kuntoilua

Tänään juoksulenkki nro 2. Ostin töistä tullessani sitimarketista juoksutossut. Sitten lähdettiin Friidun kanssa lenkille. 6 km oli lenkin pituus. Juostiin jo suurin osa matkaa. Olisin juossut vaikka koko matkan (ehkä), mutta jalkalihakset on aika jumissa toissapäiväisen lenkin jälkeen. Taitaa kuitenkin olla jonkinlaista kuntoa tallella, mutta jalat ei pysy perässä :)

Friidukin hölkkäsi mukavasti. Ei pahemmin poikkea polulta. Välillä mentiin oikein tasatahtisesti. Friidu jolkotti menemään korvat taaksepäin käännettyinä kieli pitkällä ja välillä vilkaisi taakseen, että onko hyvä näin. Mukavaa vetoakin oli ajoittain, - varsinkin silloin kun metsänreunassa loikki hirvi. Hieman hankalaa on tietysti, kun ei ole vielä juoksuvyötä. Pidän talutinta kädessä, joten käsilihaksetkin ovat koetuksella. Eipä tartte nostella puntteja.

Nysse alako

Uusi elämä nimittäin. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Friidun kanssa juoksulenkillä. N. 4 km mentiin, pääasiassa kävellen. Mutta ainakin alamäet juostiin. Huomenna sitten kävellään jäykin koivin. Olin päättänyt jo ennen Friidun meille saapumista, että uuden koiran kanssa alan harrastaan juoksua. Tietysti voi kysyä, miksi en ole aloittanut sitä vanhempien koirien kanssa jo vuosia sitten... Miksi ja miksi? Juuri siksi.

Ilma oli mitä ihanin juoksuilma. Lämmin, tuulinen ja sateinen. Friidu sai ylleen ensimmäistä kertaa valjaat. Vähän ensin luimisteli, mutta kun astuttiin ovesta ulos, oli jo unohtanut valjaat. Hienosti Friidu juoksi edellä. Aluksi pyrki pureen talutinta innossaissaan ja kävelyosuuksilla tietysti olisi halunnut nuuskia tienpenkkoja. Ei tietenkään osaa oikeaoppimisesti vetää naru tiukalla, mutta ehkä hyvä niin minun kannalta. Ei tässä mitään canicross-touhuja olla suunnittelemassa, kunhan kuntoillaan. Mutta tietysti juoksuvyön voisi hankkia, että molemmat kädet voi olla vapaina. Ensimmäinen hankinta kyllä tulee olemaan kunnon juoksukengät.

Olen minä ennenkin juoksua harrastanut, joskus iloisella 80-luvulla. Kovastikin hölkkäsin silloin. Jossain vaiheessa 90-luvulla olin innokas kuntouimari, ja samalla vuosikymmenellä pyöräilin myös 23 km työmatkan keväästä syksyyn. Vuosituhannen vaihteen jälkeen olen lähinnä löntystellyt taluttimen jatkeena Allin ja myöhemmin Allin ja Viivin kanssa. Tai muuten vain ihaillut maisemia koirien haistellessa metsän mättäitä. Joten lahjakkaasti olen antanut kuntoni rapistua.

Allin jalan haavan hoidot jatkuu. Kuusenpihkavoide on ollut tosi hyvä! Ei ole haava tulehtunut. Avoin haavapinta on pienentynyt jo puolella. Mutta vielä menee varmaan pari viikkoa ennen kuin voidaan jättää sidokset pois. Viivikin piristyi, kun helteet hellitti. Mutta on se kyllä niin vanhan oloinen. Nukkuu sikeästi mitä ihmeellisimmissä piilopaikoissa. Kun on uloslähdön aika, niin saa oikein etsimällä etsiä, missä se vetää sikeitä. Kun se ei kuule kutsuja. Yhden yön se oli viettänyt vaatehuoneessa suljetun oven takana. Oli illalla mennyt perimmäiseen nurkkaan nukkumaan, ja kun ovi oli pistetty illalla kiinni, sinne jäi. Ei mitenkään protestoinut asiaa. Hiljaa oli koko yön pimeessä. Jos noin olisi käynyt Allille, ei olisi pysynyt 10 sekuntiakaan hiljaa suljetun oven takana.

Friidun kanssa treenirintamalla on kovasti mietitty sopivaa paikkaa palkalle. Pallo/patukka kainalossa sai Friidun seuraamaan himpun verran vinossa. Nyt näyttäisi siltä, että liivin vasen takatasku on hyvä paikka. Vire lyhyessä seuraamisessa on hyvä, nyt vaan rakentaa sitä kestävyyttä.

Friidu 1-vuotias

Friidu on juuri saapunut uuteen kotiin.

Hupsista vaan, sinne meni yksi vuosi koiran elämästä. Ei ole Fritsu enää pullea nahkamaha, vaan honkkeli 1-vuotias. Vuosi sitten sain tekstiviestin Ninalta, että viisi isokokoista pentua on keisarinleikkauksella saatettu maailmaan. Niin se taisi olla, vai olenko ihan väärässä? Olin niin innoissani, kun pentueeseen syntyi myös kolme tytteliä, että yksityiskohdat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Sieltä se suurin narttupentu valkoinen läiskä rinnassaan, kuulamörssäri-Tatjana, Tattis eli Tatska meille sitten valikoitui. Paitsi että nimeksi jäi kuitenkin pelkkä Friidu. Kun se on vaan niin friidu.

Uudesta pennusta olin hakemassa itselleni uutta harrastuskoiraa tyydyttämään sitä harrastusintoa, jonka Alli ja Viivi olivat synnyttäneet. Friidusta olen sellaisen saanut. Friidu on ollut juuri sitä, mitä runsaan vuoden verran etsiskelin ja odottelin. Ja paljon enemmän. Friidussa on ainesta ja mahdollisuuksia enemmän kuin tarpeeksi - omiin kouluttajan taitoihini suhteutettuna. Friidun kohdalla en todellakaan voi tulevaisuudessa vedota siihen, ettei koirasta löydy potkua enempään. Sitä kyllä on, kun sen osaa vain hyödyntää.

Friidu on ollut yllättävän helppo pentu. Ei ole ollut mitään murkkuiluja tähän mennessä ainakaan, eikä ole tuhonnut edes kodin irtaimistoa. Muutamat remmit kengistä on purtu poikki ja yhden oman kaulapannan on syönyt, siinä ovat vahingot Friidun kohdalla. Vauhdikkaasta luonteestaan huolimatta osaa rauhoittua, silloin kun on sen aika.

Friidun kanssa on edetty harrastuksissa todella verkkaisesti. Tottiksessa en ole halunnut hätäillä, sillä niin tuoreessa muistissa on se, millaista on kisata koiran kanssa, joka inhoaa tottista yli kaiken. Koska ohjaaja on tehnyt kaiken alusta lähtien väärin. Friidun kohdalla haluan säilyttää iloisuuden ja yhdessä tekemisen riemun, vaikka sitten leikittäisiin vielä viiden vuoden kuluttuakin suoraa perusasentoa opetellen. Hauskaa sen olla pitää, ja hauskaa se on ollutkin.

Jälki on ainakin omassa mielessäni meidän harrastus numero yksi, Friidusta en tiedä. Se kun tykkää tietysti kaikesta actionista. Salaisena toiveenani on osallistua Friidun kanssa jonain päivänä erikoisjälkikokeeseen. Siksi ollaan jäljestetty vain ja ainoastaan pellolla. Metsään mennään sitten myöhemmin, kun nyt ensin saadaan tämä pelto-osio kuntoon. Jotain uutta haastetta on pitänyt keksiä uuden koiran kohdalla. Haun saloihin olen myös yrittänyt päästä sisälle. Friidussa on kyllä potentiaalia hakukoiraksikin. Motivaatiota ja intoa on kuin pienessä kylässä. Katsotaan, mihin rahkeet liittää sillä saralla - siis minulla.

Kylläpäs tuli nyt kehuttua omaa koiraa. Mutta kun se on vaan niin ihquu:) - vai miten se meni. Tai kuten itselläni on tapana kehua Friidua treenien päätteeksi epävireisesti laulaen: "Friidu on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari. Friidu on uusi maailmanmestari..." Vielä ei ole päätetty, missä lajissa me maailma valloitetaan :) Tai jos maailma jää valloittamatta, niin joka tapauksessa Friidu on minulle Kimpale Kultaa.

Onnittelut tässä samalla Friidun sisaruksille, ja kiitokset kasvattaja-Ninalle hienosta pennusta!

Terveisiä sairastuvasta

Allin leikkaushaava repesi auki muutaman päivän kuluttua patinpoistosta. Sen verran hankalassa paikassa patti oli, että ei kai se ollut ihmekään. Nyt sitten saadaan suihkutella haava aamuin illoin ja pitää jalkaa paketissa ties kuinka kauan. Onneksi Alli on mitä mallikelpoisin potilas. Antaa sidoksen olla rauhassa, eikä muutenkin pullikoi vastaan haavanhoitotoimenpiteiden yhteydessä. Hankin eilen kuusenpihkasalvaa. Se on ikivanha haavanhoitoaine (netistä luettua) jota myös käytetään ihmispotilailla esim. säärihaavojen hoitoon. En ole mikään luontaistuoteihminen, mutta päätin nyt kokeilla Allilla tätä juttua, eli syyllistyn eläinkokeisiin.

Viivi on puoli-kuuro! En ymmärrä, miten meikäläisen huomiointikyky on niin vajavainen, että yhtäkkiä tajuan erinäisiäkin asioita, vaikka ne ovat olleet ihan nenän alla. Ainahan Viivi on ollut hieman missä-ollaan-mikä-maa-asenteella liikkeellä. Mutta muutama päivä sitten tajusin, että Viivihän kuulee tosi huonosti. Ilmankos olen turhaan saanut huudella sen perään, kun se lähtee peurajahtiin - kuten tänään viimeksi. Jos ei kuule, ei voi totella. Ja tässä tapauksessa ei ole kyse valikoivasta kuulemisesta. Olen nyt testaillut Viivin kuuloa. Se ei todellakaan kuule normaaliäänistä puhetta.

Viivi on muutenkin ollut hieman vaisu viime päivinä. Helteet on kyllä aina olleet rasittavia Viiville. Mutta nyt se on ollut tavallista enemmän omissa oloissaan ja pääasiassa nukkunut. Aamulla tosin jaksoi lähteä tuoreiden peuranjälkien perään. Jotenkin tuntuu, ettei Viivin kohdalla kaikki ole nyt kunnossa. Toivottavasti se on pelkkää kuvittelua.

Helteet painaa päälle sen verran raskaasti, että ei juurikaan muuta koira-aktiviteettia voi ajatellakaan kuin rantsuun meneminen. Vanhukset sai jäädä tänään kotiin edellä mainituista syistä johtuen ja lähdettiin Friidun kanssa poikien kanssa uimaan. Ei ole Friidu vielä ymmärtänyt uimisen ideaa. Vettä se ei todellakaan pelkää, vaan rypee aina mennen tullen kaikissa kuraojissa, jotka ovat olleet tänä kesänä valitettavan vesipitoisia. Se ei ole vaan vielä ymmärtänyt, että veden pinnalla voi pysytellä. Onhan Friidu jo muutaman uintivedon tehnyt keväällä, kun oltiin isommalla koiraporukalla järven rannalla. Friidu juoksi vahingossa muiden perässä järveen ja ilme oli kyllä ikuistamisen arvoinen, kun se tajusi, että jalat ei ylläkään pohjaan. Hyvin sai räpiköityä rannalle aika persoonallisella tyylillä.

Keppi siellä, minä täällä.

Miten se oikein tekee tuon?

Kuivalla maalla on turvallisempaa.

Treenirintamalla on tällä hetkellä hieman seisahtanut tunnelta. Hakutreeneissä on tehty tuuli-ilmaisutreenejä viimeisissä treeneissä. Jälkijutut ovat hieman takunneet. Olen ilmeisesti tehnyt liian vaikeita treenejä. Ruokaa on edelleen runsaasti jäljellä, mutta olen tehnyt jäljet todella lyhyelle nurmelle ja ajanut saman tien. Pari viimeisintä jälkeä ovat saaneet vanhentua tunnin verran, ja heti jäljestäminen on ollut keskittyneempää. Intoa puhkuen mennään aina sinne minne ollaan menossa, metsään, pellolle tai kentälle. Parasta Friidussa on se, että tehdään mitä vaan, niin asenne on kohdallaan. Kun tehdään hommia, niin silloin ei mietitä muuta!

Eläinlääkärin kanta-asiakas

Eläinlääkärissä on vierailtu ahkerasti menneellä viikolla. Aloin ihmetellä, miksi Viivin alaetuhampaat on ihan vinossa. Vinossa ne oli siksi, että ne oli melkein irti! Ja aivan mädät juuresta. Siinä oli ilmeisesti syy Viivin pahanhajuiseen hengitykseen. Asiaa tutkittiin jo viime talvena, eikä eläinlääkärikään löytänyt mitään vikaa suusta. Tosin nosti vähän Viivin huulia ja totesi, ettei ole hammaskiveä. Samalla tavalla olen itsekin tutkinut Viivin suuta, mutta etuhampaat on jääneet tutkimatta ilmeisesti. Luulen, että hampaiden väliin oli jäänyt jotain ruuantähteitä, jänteitä tms. luista tai mitä lie, mutta jotain haisevaa mömmöä sain puhdistettua heiluvien hampaiden juuresta. Tämä mömmö oli varmaan tulehduttanut ikenet ja mädättänyt hampaat. Nyt Viivi on kahta hammasta köyhempi, mutta hengitys on raikas kuin kesätuuli (melkein).

Allin patti jalassa on kasvanut kasvamistaan. Se poistettiin eilen. Patti vaikutti olevan samanlainen hyvänlaatuinen histiosytooma, jollaisia poistettiin viime keväänä. Jalan patti oli huonossa paikassa, sillä jos se olisi entisestään vielä kasvanut ja alkanut jossain vaiheessa vaivaamaan, olisi sen poistaminen myöhemmin ollut vaikeaa. Eläinlääkärin mukaan nytkin oli vaikeuksia saada haavanreunoja yhteen, sillä jalassa ei ole ylenmäärin ylimääräistä ihoa ja ihonalaiskudosta. Samalla poistettiin vasemmasta kyljestä viime keväänä poistetun patin vierestä pieni kasvaimen alku. Se meni siinä samoilla nukutuksilla. Nyt Alli saa olla jalka paketissa kymmenen päivää. Ihmeen hyvin on antanut sidoksen olla paikallaan.

Sitten Friidu. Ei ole tarvinnut käydä eläinlääkärissä Friidun kanssa - kop, kop. Mutta jotta Friidu sulautuisi joukkoon, on Friidullekin laitettu vähän laastaria. Friidulla on joku hyttysen purema tai mikä lie, mutta joku kutisee niin kamalasti vasemmassa takajalassa. Ihon oli jyrsinyt rikki, joten laitettiin sidosta suojaamaan ihoa, ettei tule isompia vaurioita.

Kesäkuvia kotipihalta

Alli ja luu.
Ruoka ja siinä välissä ydinluu,
siitä se elämä rakentuu.

Ei kai tähän ole nokan koputtamista noin niin kuin Friidun kannalta katsottuna.

Viivi

Porttiremontti on kesken, hieman hatarissa kantimissa se kieltämättä on.
Mutta ei huolta, sillä TÄÄLLÄ VARTIOI VIIVI.

Ei näy ketään haukuttavaa.

Friidu

Syreenit kukkivat. Ihana vuodenaika.