blogi

Uusi vuosi, vanhat kujeet

2012-01-01T18:24:00.000-08:00

Sinne meni vuosi 2011. Vuoteen mahtui paljon hyviä asioita, mutta myös surua ja luopumisen tuskaa. Viivi jätti jälkeensä suuren aukon. Viivi oli omalla tavallaan huomaamaton koira, joka viihtyi paljon yksikseen. Viivi ei todellakaan tehnyt itseään tykö. Tarkkaili ympäristöään omista piilopaikoistaan, ja puuttui tilanteisiin, silloin kun ne sitä vaativat. Vieraat olivat Viiville ilmaa. Viivi oli Minun Koira, enkä varmaan tule koskaan omistamaan uskollisempaa koiraa kuin mitä Viivi oli. Lepää rauhassa, Viivi-kulta. Olit ihana koira.

Allille kuuluu hyvää. Vaikka kohta mittarissa on 12 v, mieli on varsin pirteä - ainakin ajoittain. Askel tietysti on jo lyhyt ja vauhti verkkainen, mutta omaan tahtiin mennään vielä pitkiäkin lenkkejä. Uni maistuu ja on syvää, mutta tikkana ollaan yhä lähdössä lenkille. Mutta mitään turhia liikkuja ei enää tehdä. Edelleen Alli on yhtä tottelematon kuin on aina ollut. Mutta vanhan koiran kohdalla siitä ei tarvitse enää välittää. Hyväntahtoisesti voi vain todeta, että tuollainen se on aina ollut. Viime viikkoina Alli on heittäytynyt varsinaiseksi huligaaniksi. Ilmeisesti kärsi ensimmäistä kertaa elämässään jonkin sortin valeraskaudesta. Petausinto johti mm. untuvatäkin silpomiseen, joka johti muutaman mutkan kautta siihen, että Kepo on kohta neljä viikkoa joutunut turvautumaan kyynärsauvoihin... Todellisuus on todellakin tarua ihmeellisempää varsinkin belgilauman keskellä :) Että koirako muka laskee verenpainetta ja tuo mukanaan muitakin terveyttä edistäviä vaikutuksia? Viime viikolla Alli kaatoi joulukuusen. Vedet pitkin parkettia, mutta ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun vesivahinko kohtasi sen lattian.

Ikipentu-Friidu alkaa kait sitten vähitellen oleen aikuinen koira. Jonkin kehitysvaiheen se ilmeisesti on nyt saavuttanut tai ohittanut, mutta eräänlaista varmuutta ja voimaa on tullut koulutuksellisiin juttuihin. Tottiksessa on syksyn aikana haettu viettivoimaa, ja kyllä sitä sieltä löytyy, jos sen vaan osaan esiin kaivaa. Tällä hetkellä jäljen osaset ovat aika hyvin hallussa (kunnes taas jokin osa repsahtaa). Positiivista on kuitenkin se, että tehotreenillä on ongelmat ainakin väliaikaisesti saatu aina ratkaistua. Friidu on jonkin sortin putkiaivonarttu, että kun sille jonkin asian hennosti rautalangasta vääntää, niin se menee kyllä perille.

Pari viikkoa sitten meillä oli Ulla Komppa vetämässä hakukoulutusta. Friidun tekeminen oli ihan ok ("teknisesti kisavalmis koira"), mutta ohjaajan toiminnasta tuli aika lailla palautetta. Totuushan on se, että olen kiinnittänyt treeneissä kaiken huomion Friidun tekemiseen, enkä ole ollenkaan miettinyt, mitä itse keskilinjalle teen, miten lähetän koiran pistoille jne... Koira siis hyvässä mallissa, ohjaaja tarvitsee lisää treeniä.

Koerintamalla viime vuosi meni paremmin kuin uskalsin toivoa. JK2 oli kirjoittamaton tavoite jossain takaraivossa, joten sen saavuttamisen suhteen olin positiivisesti yllättänyt. Tänä vuonna jatketaan jäljellä voittajaluokassa. Haku- ja etsintäkoe myös kiinnostavat. Mutta kun olen aika laiska kokeissa kävijä, voi olla, että jompi kumpi näistä kahdesta viimeksi mainituista jää väliin - tai molemmat.

tunnetilaaaa

2011-11-23T17:15:00.000-08:00

Puolen vuoden sapattivapaa päättyi, ja paluu työelämään koitti muutama viikko sitten. Ihan ok juttu kai se on, että on työtä tarjolla, mutta kyllä minä ilmankin tulisin toimeen - muuten, paitsi taloudellisesti taitaisi tehdä tiukkaa.

Laitetaan tähän nyt jotain treenikuulumisia. Jälkijutut nyt alkuun. Sen vois kiteyttää sanontaan, suo siellä, vetelä täällä. Janat saatiin hyvälle mallille kesän aikana. Jossain vaiheessa Friidun jälkimotivaatio taisi alkaa rakoileen, vai mikä lie ollut syynä, mutta jäljestäminen meni varsin ponnettomaksi sunnuntaikävelyksi. Hyvä, ettei haukotellut mennessään. Vauhti oli erittäin verkkainen. Ruualla siihen saatiin ehkä hieman enemmän potkua, mutta samalla kiinnostus keppien ilmaisuun lopahti. Nyt siis etsitään kadonnutta keppimotivaatiota. Mutta ehkä jonain päivänä kaikki osat loksahtaa kohdalleen. Sitä odotellessa voidaan vaikka keskittyä hakuun.

Haku - aika harvakseen on hakuiltu. Suurin ongelma haussa on se, että en osaa edelleenkään suunnitella enkä edetä siinä. Paikalla junnataan, ja siitä johtuen varmaan silläkin alueella pientä innostuksen puutetta on ollut havaittavissa. Friidu vois varmaan ilman ohjaajaa vetää treenin läpi, kun samalla kaavalla on menty treenistä toiseen. Tästä kaikesta johtuen viime treeni olikin niin iloinen poikkeus, että olin varsin ylpeä itsestäni ja Friidukin oli iloinen :) Vaihdettiin ruokapalkat leluihin. Täysin itse en tätä tietenkään keksinyt, vaan taisivat treenikaverit vähän vihjailla, että kannattaisko... Ja kannattihan se. Hauskan treenin kruunasi se, että viimeisellä piilolla oli peräti kolme maalimiestä lempilelun kanssa piilossa. Oli ollut Friidu ilme sen mukainen. Ei haitannut, vaikka Friidu lahjakkaasti jäljesti piilolle! Hieman olen suunnitellut, että jos tässä vaikka kokeilisi etsintäkoetta ensi kesänä. Ja kun alokasluokan hakukoetta huhujen mukaan ilmeisesti helpotetaan, niin voisihan sitä harkita ihan oikeaa hakukoettakin. Kyllä Friidu nyt kaksi maalimiestä nostaa, vaikka jäljestämällä, jos ei muuten!

Tottis eli tunnetilatreenit. Siitähän siinä on varsinkin Friidun tapauksessa kyse. Tekniikka on kutakuinkin hyvässä mallissa, joten siihen kun liittää sen oikean tunnetilan, niin se on siinä! Helppoa kuin heinänteko ;) Viime sunnuntaina osallistuttiin Maria Arfmanin (suosittelen!) tottiskoulutukseen. Friidun kanssa katsottiin jääviä liikkeitä. Friidu tekee jäävät juuri niin nopeasti, kuin missä mielentilassa tekee valmistelevan osuuden. Niinpä tietysti. Seisomiseen taidetaan ottaa käyttöön takapalkka, tai ainakin kokeillaan sitä. Hyviä vinkkejä sain muita katsellessa mm. noudon palautuksen vauhtiin. Viettiä kapulaan, haukutusta. Ja muitakin kokeilemisen arvoisia juttuja tuli.

Alli-mummo voi hyvin. Allille olen kertonut, että sen oltava meidän seuranamme vielä monta vuotta, ja Alli on lupautunut siihen, kunhan ruokahuolto pelaa jatkossakin. Viivin haudalla palaa kynttilä. Ikävä on vieläkin...

JK2 Friidu

2011-10-05T20:30:00.000-07:00

Toissa viikonloppuna käytiin Friidun kanssa jälleen kokeessa. Vähän sellaisella ex tempore-mielialalla mentiin. Kesän treenit oli tähdänneet aika lailla alo-luokan kokeeseen, huomasin sen näin jälkikäteen. Muutamat esineruututreenit tehtiin, joissa yritin saada Friidun tuomaan sen toisenkin esineen. Ja kyllä se olikin vaikeeta. Ihmekös tuo, kun on koko kesä väännetty sen kanssa, että edes se yksi esine tulisi ripeästi. Yhtään kilometrin jälkeäkään ei oltu ennen koetta ajettu, ja muutenkin loppukesän treenijäljet ei olleet menneet mitenkään putkeen. Joten odotukset ei itselläni olleet mitenkään korkealla.

Onneksi päästiin heti aamusta jäljelle ennen kuin sienestäjät valtasivat metsät. Janalla Friidu eteni hyvin, mutta otti takajäljen. Kaksi keppiä Friidu ilmaisi tasaisin välein, mutta jäljen keskivaiheilla tuli pieni hairahdus. Jotain muuta kiinnostavaa haisteltavaa löytyi, ja oltiin hetken selvästi pois jäljeltä. Siihen taisi jäädä yksi eli kolmoskeppi. Pienellä muistutuksella kuitenkin jälki löytyi, ja loput kolme keppiä saatiin poimittua taskuun. Jäljeltä 143 pistettä.

Seuraavaksi oli tottiksen vuoro. Itse sekoilin suoritusjärjestyksen kanssa, ja oletin kentälle mennessämme, että ollaan ensin suoritusvuorossa. Virittelin koiraa sitä silmällä pitäen, joten Friidukin taisi olla hieman hölmistynyt itseni lisäksi, kun jouduttiinkin ensin paikallamakuuseen. Tarvitsi siis kaksi käskyä maahanmenoon. Seuraaminen ok muuten, paitsi että alkuun oli pientä kontaktin tippumista. Jäävissä ei varsinaisia virheitä. Luoksetulo ok. Hyppynoudossa tarvitsi toisen käskyn perusasentoon siirtymiseen. Muuten noudot teknisesti kunnossa, mutta sitä voimaa hyppyihin ja kapulalle menoon saisi olla enemmän. Eteenlähetyksessä meni nyt ensimmäisellä käskyllä maahan ei tosin mitenkään nopeasti, mutta meni kuitenkin :) Tottiksesta 90 p.

Lopuksi esineruutu. Esineruutuun päästiin ensimmäisenä. Ehkä siitä oli jotain etua. Ensimmäinen esine löytyi heti vasemmasta reunasta ruudun keskivaiheilta. Jäi jälleen nokkimaan esinettä, ja hetken jo luulin, että se syö jotain peetä puun juurella. Luovutukseen tuli vauhdilla ja hyppäsi voimalla vasten minua (olen palkannut Friidua esineillä taistelemalla). Toinen lähetys ruudun keskivaiheilta. Lähti huonosti, ja jäi pyörimään ruudun etureunaan. Lähti kuitenkin oma-aloitteisesti syvemmälle, ja toinen esine olikin heti kymmenen metrin päässä. Sen toi ripeästi ja luovutti nätisti. Työskentelystä lähti yksi piste, joten 29 p esineistä. Omituista, että Friidu on kokeissa tehnyt treeneihin verrattuna näinkin hyvät esineruudut pisteiden valossa. Parempi tietysti näin päin kuin toisin päin :)

Taitava pikku-Friidu

Hyvä kakkostulos saatiin, joten tästä on erinomaisen hyvä jatkaa ensi keväänä. Vielä olisi ollut syksyn virallisessa ohjelmassa luonnetesti runsaan viikon päästä, mutta Friidu aloitti juoksun, joten se siitä. Talvitauolle ei kuitenkaan olla vetäytymässä, vaan toivomuksena on pitkä ja lämmin syksy ja hyvät treenikelit!

Tähän loppuun syksyinen kuva viime viikolta. Minä ja mun kauniit koira-kullat.

Surua ja iloa

2011-08-31T21:42:00.000-07:00

Sitä se elämä on. Lauma tuntuu edelleen niin vajaalta. Yksi on joukosta poissa :( Konkreettisimmin sen tuntee lenkillä, kun kolmen hännän sijasta silmiin osuu vain kaksi hännän päätä. Jotta saisin jotain muuta ajateltavaa kaiken ikävän keskellä, niin ilmoitin Friidun jälkikokeeseen. On muuten aika tehokas tapa siihen tarkoitukseen. Ykköstulos saatiin pienimmällä mahdollisella marginaalilla, mutta ennen kaikkea nyt on alokoulari plakkarissa.

Jäljellä yksi, ilmeisesti ensimmäinen, keppi jäi. Sinällänsä se ei ollut ihme, koska alku oli hieman sähellystä. Jälki meni heti janan jälkeen polun tai paremminkin jonkin sortin motocrossväylän vierustaa. Tai ainakin Friidu jäljesti hiekkapolun vieressä, eksyi tietysti polulle ja törmäsi tukista tehtyyn penkkiin. Mitähän sekin siellä keskellä metsää teki? Ehkä se oli katsomo? Siinä vaiheessa itsekin heräsin, ja tajusin, että nyt ei taideta olla ihan jäljellä, ja ehti käydä jo mielessä, että tässäkö se sitten oli. Pieni huomautus Friidulle, ja Friidu ottikin jäljen vasemmalle - siinä taisi olla kulma, ylitti vielä yhden hiekkapolun ja sitten päästiin "puhtaaseen" metsään. Oli vähän haastetta heti alussa. Tähän taisi jäädä se eka keppi, sillä viisi seuraavaa keppiä löytyikin aika tasaiseen tahtiin.

Janalla Friidu lähti aika voimakkaasti vinoon oikealle, mutta otti jäljen hyvin. Jälki lähti oikealle, mikä oli meidän kannalta varsin hyvä juttu. Friidulla on nimittäin tällä hetkellä päällä "oikealle kääntymis" - kausi, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, että koko kesän olen tehnyt jäljet oikealle. Tämä taas johtuu siitä, että alkukesästä Friidu lähti ajamaan jälkeä aina vasemmalle, joten päätin opettaa koiralle, että jälki voi lähteä myös oikealle. Hyvin on oppi mennyt perille! Vielä kun saisi opetettua sen, että ihan oikeasti pitäisi tarkistaa, mihin suuntaan se jäljentekijä on kävellyt. No, kyllä tässä saa aika paljon myös itse katsoa peiliin. Ihmeekseni tuomari rokotti vinosta janasta ainoastaan yhden pisteen. Jäljeltä siis 149 p.

Tottiksesta saatiin mieltä lämmittävät 92 p. Kokonaisuutena tuomari olisi kaivannut Friidun tottikseen enemmän energisyyttä ja voimaa noutoihin, ja sitä vauhtia tietysti. Omaan silmään Friidu suoritti ihan kelpo energisen ja vauhdikkaan tottiksen, mutta itse tietysti vertasin sitä siihen, mitä se ponnettomimmillaan on ollut. Laukkasi kapulalle mennen tullen, lopussa ehkä hieman himmasi, samoin kuin luoksetulossa. Eteenmeno ja paikallaolo oli ne etukäteen eniten kysymysmerkki-liikkeet. Eteenlähetyksessä lähti hyvin vauhdilla, eteni suoraan, mutta maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä - ei yllätys. Siitä tuli ohjaajallekin hieman miinusta, kun en odottanut tuomarin lupaa toisen käskyn antamiseen. Paikallamakuu tietysti jännitti bh-kokeen kokemuksen perusteella, mutta tällä kertaa Friidu ei lähtenyt nuuhkimaan nurmikkoa, vaikka kovasti nurmen hajut veti puoleensa, kun mentiin paikallamakuupaikalle.

Viimeisenä oli esineruutu. Ruudun lähetyssivu oli mielenkiintoisesti ylämäkeen, ja kun en osannut päättää, kannattaako lähettää alhaalta vai ylhäältä, lähetin keskeltä. Tuuli kävi takaviistosta rinteen alapuolelta. Keskellä olikin sopivasti esine, johon Friidu heti reagoi. Hetken jälleen aprikoi pää varvikossa, mutta onneksi esine oli suussa, kun vihdoin nosti päänsä ylös. Toi esineen vauhdilla, mutta pudotti sen kaksi kertaa viime metreillä. Luovutus ok, ja sama kiltti tuomari, joka arvosteli janan, antoi pudotteluista huolimatta 29 p. Kokonaistulos siis 270p eli juuri ja juuri ykköstulos.

Kokeessa tuli selvästi esille lisätreeniä kaipaavat osiot. Siksi kai kokeisiin osallistutaan :) Positiivista oli se, että mitään ikäviä yllätyksiä tai notkahduksia Friidun suorituksissa ei tullut esiin, vaan aika lailla etukäteen tiesinkin, mitkä Friidun heikot kohdat on. Eli juuri nuo jutut, mistä pistemenetyksiä tuli, ja joista tuomari antoi palautetta. Janoja, varmuutta vieraiden esineiden kanssa, ja potkua tottikseen plus säätöä sinne tänne.

Heinäkuun kuulumiset

2011-07-31T20:06:00.000-07:00

Kirjoitetaan nyt tänne jotain heinäkuun tapahtumia. Tapahtumat on nopeesti kerrottu - ei tapahtumia :) Treenattu on lähinnä esineruutua, ja nimenomaan vieraita esineitä kapealla ja syvällä kaistaleella. Sain treenikavereilta muovipussissa kasan esineitä, joita sitten kantelen mukana lenkillä muovipussissa, ettei oma haju tartu. Friidu tuo ripeesti omat esineet, mutta vieraiden kanssa jää ihmettelemään ja kökkimään mättäiden taakse. Esineet kyllä löytyy nopeasti, eikä Friidulla ole taipumusta jäädä tekemään mitään omia askareitaan ruutuun, mutta mikään kiire ei ole tulla vieraan esineen kanssa mun luo. Palkkauksen olen vaihtanut kunnon revittelyyn esineellä, joka on tietenkin innostavampi kuin joku ruokakippo.

Janatreenit on tuottaneet tulosta! Kepitkin nousee suht kivasti, joten siinä mielessä jälki alkaa olla mukavasti paketissa. Valitettavasti metsät on täynnä tällä hetkellä muitakin kulkijoita, ja tämän kuun kolmesta metsäjäljestä kahdella on ollut marjastajia. Sinällänsä hyvä, että itse olen marjastajat nähnyt, ja olen ymmärtänyt olla "armelias" koiran kiemuroille ja sekoamisille. Onneksi molemmilla kerroilla pienien tai isompien harhailujen jälkeen oikea jälki on lopulta löytynyt, ja lopussa olen päässyt palkkaamaan viimeisestä kepistä. Ja sen nämä marjastajien sotkemat jäljet on osoittaneet, että periksi Friidu ei anna. Itse asiassa nämä harhajäljet on tulleet aika tarpeeseen, sillä Friidun jäljestämisen heikkous on juuri harhat, varsinkin ne riistan tekemät harhat :)

Tottiksessa on keskitytty tottiskaavion loppuosaan, noutoihin ja eteenmenoon. Hyppyesteellä välillä edelleen menohypyssä kolistelee ja A-esteellä roiskasee itsensä aika vauhdilla alas harjalta, vaikka jotain tekniikkajuttua senkin suhteen on tehty. Mitä enemmän intoa, sen huolimattomammin esteet tekee. Samoin paluut pyrkii molemmissa esteissä kiertämään. Eteenmeno on ok, mutta maahanmenoon tarvitsee yleensä kaksi käskyä.

Viivin kunto on mennyt kesän aikana alaspäin :( Ei ole Viivin elämä mukavaa tällä hetkellä. Päivä kerrallaan... mutta niinhän sitä elämässä muutenkin.

Treenattavaa riittää

2011-06-30T21:39:00.000-07:00

Omat ajatukset on hieman levällään ja hajallaan varsinkin tottiksen suhteen. Jotenkin yhtäkkiä huomasin, miten paljon on vielä treenattavaa ja hiottavaa. Ja ei kai se koskaan lopukaan se hiominen, mutta monenlaista säätöä on vielä tekemättä. Ja kun ei oikein tiedä, mistä aloittaisi, niin jotenkin koko juttu tuntuu junnaavan paikoillaan. Mutta jotain on kuitenkin tehty.

Paikallamakuu, joka bh-kokeessa "yllättäen" muuttui maan haisteluksi ja ryömimiseksi mm. on ollut työn alla. Ruokakippo etutassujen edessä on ainakin toistaiseksi estänyt eteenpäin matelut. Katsotaan sitten, miten käy, kun kuppia ei eräänä päivänä ole siinä edessä esteenä. Ainakin oppii oikeanlaista mielentilaa paikallamakuussa. Eteenlähetystä on treenattu paljon. Kehittelin eli taiteilin itse paksusta metallilangasta telineen tennispallolle, jotta ei etsisi palkkaa maasta, johon oli pienoista taipumusta. Teline on aika hieno ja toimiva, sillä se ei näy kovin hyvin kauas. Olen huomannut tässä kevään aikana mielenkiintoisen ominaisuuden Friidussa. Friidu on voimakkaasti vasenkätinen, eli eteenmenossakin kaartaa helposti vasemmalle - ja lähtee jäljellä janalta mielellään vasemmalle riippumatta siitä, mihin suuntaan jäljentekijä on kävellyt.

Noutoon saatiin potkua ja vauhtia laittamatta kapulaan pitkä naru, josta apuohjaaja kiskasee kapulan liikkeelle juuri kun Friidu on tarttumassa siihen. Friidu on jopa pari kertaa varastanut noudossa. Positiivinen virhe Friidun tapauksessa! Hyppytekniikkaa on harjoiteltu agilitytyyliin. Saatiin oikein perusteellista opastusta Hannan (Friidun Fiksu-siskon omistaja) taholta kuukausi sitten - alla videopätkä. Meillä ei kotona tietenkään ole oikeita esteitä, mutta tiiliskivistä ja vanhoista puurimoista kasasin oman hyppyradan, ja se riittää tähän tarkoitukseen. Työläs se on, kun välillä pitää rata purkaa ruohonleikkuun tieltä ja kasata sitten uudelleen. Ei tartte lähteä punttisalille.

Jäljellä on junnattu janoja siihen malliin, että nyt täytyy laittaa se puoli tauolle ja ajaa välillä ihan oikeita jälkiä. Ollaan tehty ihan suoraanetenemisharjoituksia, joissa pitkän janan päässä janan ja jäljen leikkauskohdassa on ruokapurkki, ja välillä palkka löytyy muutaman metrin päästä jäljeltä. Sen lisäksi, että suoraan eteneminen on vaikeaa, tykkää Friidu lähteä janalta vasemmalle jäljen nostaessaan. On siis vahvasti vasenkätinen. Pellollakin on välillä käyty, ja muutaman ulkoisista syistä (koirassahan ei mitään vikaa ole, eikä varsinkaan ohjaajassa :=) johtuneiden huonosti menneiden treenien jälkeen tänään oli vaihteeksi onnistunut peltojälki. Treenattiin kulmia, ja ne meni hyvin, ja muutenkin Friidu kuumassa kelissä jäljesti tarkasti.

Parhaiten on tainneet mennä alkukesän aikana hakutreenit. Ehkä siksi, että niitä on kuitenkin sen verran harvakseen. Pientä ryhmää ei aina saada edes joka viikko kasaan, mutta sitä kivempaa se sitten on, kun päästään hakuileen. Tyhjiä pistoja on päästy kokeileen ja umppareita. Friidu tekee tällä hetkellä tosi hyviä pistoja, etenee suoraan ja syvälle. Uusia maalimiehiä on myös päästy haukkumaan, ja se tuottaa Friidulle pientä ongelmaa. Kokeita ajatellen tietysti aika suuri ongelma, mutta haun suhteen en osaa edelleenkään ajatella niin kauaskatsoisesti. Katsotaan, mihin päästään ja milloin. Itse nautin haun treenaamisesta ja pienistä edistysaskelista, kuten siitä, että Friidu tulee tyhjältä pistolta kutsusta takaisin!

Pientä kokeilua

2011-05-27T16:11:00.000-07:00

Stadin Friidu

Friidun kanssa aloitettiin koetoiminta viime viikolla. Sopivasti viikkoa ennen bh-koetta oli mahdollisuus osallistua epäviralliseen ystävyysotteluun, jossa koesuorituksena oli bh-kokeen tottisosio. Mehän tietysti käytettiin tilaisuus hyväksemme, ja matkasimme suureen kaupunkiin Helsingin Lauttasaareen landepaukun kanssa. Katsastettiin samalla, miten Friidu käyttäytyy Stadissa, ja ihan oli kuin Stadin Friidu alkupörinöiden ja -pullistelujen jälkeen.

Tottis meni paremmin kuin hyvin erinomaisin arvosanoin ja täysin pistein. Kylläpäs olin ylpeä pikku-Friiduliinista! Häiriötä oli enemmän kuin mihin on totuttu, mutta toisaalta kun sitä on riittävästi, niin ei se enää hetken kuluttua ole häiriötä ollenkaan. Toissa päivänä oli sitten virallisen bh:n vuoro. Tottis meni samaan malliin aivan kalkkiviivoille asti, mutta sitten Friidu ei voinut enää vastustaa nurtsin houkuttelevia tuoksuja ja paikallaolon loppuvaiheessa pienen ryömimisen jälkeen nousi seisomaan. Se liike siis puutteelliseksi. Kaupunkiosuuskin meni läpi, joten se oli sitten sillä selvä :)

Näissä kahdessa kokeessa tuli esiin muutama uusi juttu. Paikallamakuun epäonnistuminen on kyllä ihan harjoituksen puutetta. Sitä on treenattu aika lailla vasemmalla kädellä silloin kun olen muistanut tyyliin, otetaan nyt tähän loppuun vaikka vielä sekin. Toinen yllättävä juttu oli se, miten vaikeaa Friidulle oli kaikkinainen odottaminen ennen ja jälkeen suorituksen. Eipä olla sitäkään treenattu. Treeneissä koira otetaan autosta ulos, tarvittaessa jotain virittelyä, sitten hommiin, palkka ja autoon. Bh-kokeessa Friidun kanssa oli suoranaisia hallintaongelmia siinä vaiheessa, kun parina ollut koirakko meni paikallaoloon ja odotettiin oman suorituksen alkua. Mutta sitten kun suoritus alkoi, Friidu kokosi hienosti itsensä ja purki patoutuneen energiansa tottikseen. Samoin molemmissa kokeissa tuomarin arvostelun kuuntelu oli Friidulle hieman vaikeaa :) Tai ei kai se niitä kuunnellut vaan keskittyi repimään talutinta ja terrorisoimaan minua. Friidu oli selvästi sitä mieltä, että nyt olisi kyllä jo palkanmaksun paikka, mitä tässä seisoskellaan. Että tästä jatketaan reenilöitä. Tottiskaavion alkuosa on nyt hyvässä mallissa. Vielä kun saadaan se loppuosakin hanskaan, niin sitten voidaan alkaa miettiä seuraava koitosta. Ja ne janat metsässä täytyy vielä opiskella paremmin.

Kevätkuulumisia

2011-05-15T17:53:00.000-07:00

Tulihan se kevät. Friidun kanssa on päästy jäljelle ja yhdet hakutreenitkin on kevääseen mahtunut (!) Tähän pitäisi nyt tulla kyllä parannus. Joka paikkaan ei vaan ehdi. Viikko sitten oltiin viikonloppu jälkikoulutuksessa, metsä sellaisessa. Saatiin tosi hyvää opastusta janatreeneihin, ja tuntuu kuin oltaisiin vähän siinä jopa edistyttykin. Tai ainakin tiedän, miten jatkaa. Kiitos Taposen Katja! Viime syksynä ongelmia tuottanut keppi-ilmaisu on ihan kuin itsestään ratkennut puolen vuoden talvitauon aikana. Onko niin, että liika treeni vaan pilaa koiraa??? Tuo tuli mieleen myös kevään ensimmäisissä ja tähän asti ainoissa hakutreeneissä, kun Friidu oli niin täpinöissään ja teki neljä upeaa suoraa pistoa tanner tömisten. Ikään kuin ei oltaisi tauolla oltukaan - tai ehkä juuri sitä johtuen :)

Tottiksessa on edelleen työn alla se ikuinen nouto, eli lisää vauhtia. Mitään supernopeeta satalasissa noutoa en Friidulle varmaan koskaan saa rakennettua. Kunhan nyt tekee liikkeen laukaten. Virejuttukin se tietysti on, ja sitäkin on työstetty.

Alli täytti eilen 11 vuotta, ja tänään käytiin Vantaalla tapaamassa merkkipäivän tiimoilta kasvattajaa ja kahta siskolikkaa. Ihania harmaita ikäneitoja kaikki kolme. Kolme narttua on jäljellä seitsemästä pennusta. Alla siis Black Master´s äffät: Fami, Alli ja Pinja.

Viivi elää omassa ilmeisen hiljaisessa maailmassa. Kuulo taitaa olla aika olematon. En tiedä, johtuuko huonosta kuulosta vai onko lisänä myös alkavaa dementiaa, mutta vapaana pitäminen lenkillä alkaa olla aika rasittavaa, kun ei oikein yhteys toimi. Kutsuja ei kuule. Jos touhuilee omiaan jossain muutamankin kymmenen metrin päässä, niin sieltä se on käytävä hakemassa pois. Kovan kätten taputuksen kuulee, jos on suht lähellä. Onneksi pitää yleensä itse huolen, missä muut menee, ja käveleekin yleensä takapuolen takana muutaman metrin päässä, ettei eksy joukosta :( Viivihän on aina ollut yhden sortin perskärpänen, ja nyt se piirre vanhuuden myötä vain korostuu. Voi noita mummeleita. Kultaisia ne on ja rakkaita. Täytyy vain pitää mielessä, että vanhuus ei tule yksin koirillakaan.

Tule jo, kevät!

2011-03-18T19:18:00.000-07:00

Alkaa jo rasittaa tämä ikuisuudelta tuntuva talvi! Lunta on edelleen niin paljon, ettei vielä ole metsään asiaa. Kunnon kantohankiakaan ei ole, paitsi jos aikaisin aamulla ehtii lenkkeileen päivän valjettua. Keskiviikkona oli tällainen poikkeusaamu. Ja kivaa oli.

Kyllä tässä jo polttelee, että pääsisi kunnolla treenamaan Friidun kanssa. Hakuilmaisuja on viikonloppuisin treenattu, mutta sekin alkaa tuntua lievästi sanottuna yksitoikkoiselta, kun aina on ohjelmassa se sama lumikasan takana olevan maalimiehen haukkuminen. Ei ole varmaan koirastakaan kauhean innostavaa. Ei pysty kykenemään varioimaan kauheesti näitä talvi-ilmaisutreenejä. Viime sunnuntain perusteella tosin seuraavaan treeniin saatiin aiheeksi maalimiehellä käyttäytyminen. Friidu kun tykkää pussata maalimiehet ensin kunnolla ennen haukkumista. Ensin pussataan ja sitten haukutaan :) Muuten Friidu ilmaisu on aika hyvässä kuosissa. Ainahan siinä on parantamista, mutta mukavasti jatkaa haukkua, vaikka itse tulen piilolle.

Paremman tekemisen puutteessa ollaan panostettu kauniisti hihnassa kulkemiseen. Kovasti on Friidu edistynyt, kävelee jopa kaupunkiolosuhteissa melkein ilman vetämistä, paitsi nyt alussa vähän tietysti täytyy haistella jokainen pissalammikko ja kakkakasa. Vastaantuleville koirille pitää vielä hiukka haukkua, mutta ihme kyllä saan Friidun hiljeneen ja rauhoittumaan. Kun itse vielä pikkusen enemmän tsemppaan ja keskityn näihin kohtaamistilanteisiin, niin saadaan varmaan tämä alkutervehdyskin kitkettyä pois. Edistys on ollut suorastaan huimaa verrattuna kuukauden takaiseen kiljumiseen ja tempomiseen. Täytyy nyt yrittää pitää yllä tätä sivistynyttä käyttäytymistä. Totuushan on se, että jos ei säännöllisesti harrasta noita kaupunkikävelyjä, niin koira metsittyy vielä nopeammin kuin on oppinut hyville tavoille.

Lomaviikko

2011-02-25T15:40:00.000-08:00

Lomaa ollaan vietetty tämä viikko lähinnä ulkoilun ja muun pienen askartelun parissa. Friidun kanssa hiihdetty (ulkoiltu sukset jalassa) ja mummot on saaneet muuten vaan lenkkeillä ja lepäillä, mitä nyt tekevät muutenkin. Omistan vanhat sukset, joita ei ole viimeiseen 10 vuoteen voideltu tai muutenkaan huollettu, joten luisto ja pito on sitten sen mukaista. Onneksi Friidu pitää huolen siitä, että pääsen mäet ylös ja muutenkin ladulla eteenpäin :) Täällä ei ole muita latuja kuin ne, mitkä olen itse tehnyt. Ei ole latukoneita, ei. Pellolla on liikaa pehmeää lunta sujuvaan sivakointiin, ja aurattu metsätie on ollut aurattuna vain ehkä km matkalta, joten loppumatka on sitten hiihdetty syvässä traktorin urassa. Se siitä vauhdinhurmasta. Mutta nyt on sitten tämäkin hupi tauolla jonkin aikaa. Eilen hiihtolenkillä huomasin, että Friidun etujalan kannuskynsi törrötti omituisesti vaakatasossa. Kynnen musta kuorikerros oli irronnut, joten nyt on jälleen tassu paketoituna ainakin viikon päivät. Kyseessä on sama kynsi, joka viime kesänä kuoriutui samalla tavalla.

Treenattu ei ole muuta kuin hakua viikonloppuisin, ja ehkä juuri siitä syystä motivaatio on ollut korkealla. Ilmaisuissa on myös nyt entisenlaista potkua, kun treeniä helpotettiin ja otettiin mukaan peräänlähtöjä ja muuta innostavaa. Viimeksi Friidu haukkui oikein ponnekkaasti myös lakanan alla kykkivää maalimiestä.

Eräänlaista treeniä on tietysti sekin, että Friidun kanssa on käyty kylillä kävelyllä iltaisin. Tauon jälkeen nämä kaupunkiretket on aika raastavia. Friidu on kuin olisi ikänsä kellarissa asunut. Senhän tietää, miltä näyttää ja kuulostaa, kun kiihkeä ja vilkas maalaisbelgi pääse ulos autosta niinkin elämää sykkivässä paikassa kuin Karjaan keskusta. Mutta kyllä Friidusta varmaan tulisi ihan kauniisti käyttäytyvä citykoira - jos niin ikävästi kävisi, että sellaiseen ympäristöön jouduttaisiin. Nopeasti oppii kaupunkikävelymoodin, kun itse vaan jaksan olla jämpti vetämisen kanssa ja tarkkana sen suhteen, milloin kulman takaa ilmestyy toinen koiranulkoiluttaja tai pieniä vaahtosammuttimen kokoisia lapsia. Pikkulapset on Friidun mielestä tosi epäilyttäviä, mutta eipä se ole niitä muualla nähnytkään kuin joskus ohimennen kaupungilla. Taka-ajatus näissä kaupunkikävelyissä on tietysti bh-koe, joka varmaan pitäisi saada pois alta keväällä. Miksi maalaiskoirien pitää suorittaa kaupunkiosuus??

Vuodet ei ole veljeksiä keskenään

2011-02-13T15:41:00.000-08:00

Pihalla 16.2.2008

Sama paikka 13.2.2011

Tänään pakkasta 15 asteen kieppeillä, mutta olosuhteita uhmaten pienet treenit saatiin kasaan. Eikä muuten ollut yhtään kylmä, eli siis aurinko jo lämmittää! Ilmaisupainotteinen oli Friidun hakutreeni tälläkin kertaa, ja se pieni yskintä, mitä sen suhteen oli, alkaa olla nyt poissa. Otettiin nostattavaa peräänlähtö- ja haamujuttua, ja kovasti se innostikin. Ilmaisu oli hyvää. Yksi neljästä maalimiehestä oli lakanan alla, kasvot kuitenkin esillä. Friidulla tuntuu olevan vaikea se, että ei saa kontaktia maalimiehen kasvoihin. Jotta umppareita täytyy kehitellä ja treenata, jahka tästä lumet sulaa, ja metsässä liikkuminen on hieman kevyempää kuin näissä olosuhteissa.

Treenin lopuksi pääsi Friidu äiti-Sintin kanssa lenkille. Äiti-tytär suhteet ovat tunnetusti välillä hieman jännitteisiä, eivätkä Friidu ja Sintti tee poikkeusta siinä suhteessa :) Mutta kontrolloiduissa olosuhteissa ilman tukkapöllyä selvitään.

Treenijuttuja!

2011-01-23T12:29:00.000-08:00

Pitkästä aikaan otettiin tottistreeniä videolle, ja hyvä niin. Talven aikana on Friidun seuraamispaikka hinautunut aavistuksen verran eteenpäin. Palkan paikkaa ja palkkaamistapaa tarvii varmaan vähän miettiä ja muuttaa. Tässä linkki videoon:

eijankoirat.kuvat.fi/kuvat/Videoita/Friidun+tottis+21.1.2011.wmv
Samoin terävyyttä täyskäännöksiin - niin omaan kuin koiran, ja jättöliikkeisiin voisi yrittää viilata lisää. Samoin huomasin videolta, että edelleenkään en itse osaa kääntyä oikealle, ja siitä johtuen koko oikealle käännös on itselläni ja Friidulla varsin löysä esitys. Nämä kohdat leikkasin tietysti videosta pois :)

Kuukausi sitten otettiin ilmaisutreenit huonekaluliikkeen parkkipaikalla, missä on mukavasti erilaista huonekalukasaa ja lumikasaa, joiden taakse sai maalimiehet piiloon. Paikka oli niin outo, ja kun maalimiehet oli vielä lakanoiden alla piilossa, niin Friidu oli ihan ulalla koko touhusta. Muutenkin Friidun hyvin alkuun päässyt ilmaisu on alkanut takkuamaan sen jälkeen, kun alettiin piilottelemaan maalimiehiä pressujen ja lakanoiden alle. Eilen tehtiin pieni ilmaisutreeni samassa paikassa, ja hyvin paljon helpotetummassa muodossa. Friidu sai nähdä, kun kaksi ensimmäistä maalimiestä juoksi piiloon. Tällä kertaa jätettiin lakanat pois. Neljä lyhyttä ilmaisua, jotka paranivat kerta kerralta. Kaksi seuraavaa oli valmiita piiloissa, ja lyhyistä haukuista palkka. Näitä nyt sitten tehdään, että saadaan taas Friidu ilmaisemaan reippaasti.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

2011-01-18T21:00:00.000-08:00

Tänään Friidu 2,5 v sai elämänsä ensimmäisen lelun. Ankea lapsuus on ressukalla ollut, kun en ole edes tuollaista asiaa muistanut, että täytyyhän lapsella leikkikaluja olla. Syy tähän laiminlyöntiin löytyy Allista. Aikoinaan kannoin Allille milloin minkäkinlaista vinkulelua ja muuta virikelelua, jotka Alli tuhosi samantien. Joten totesin sellaiset hankinnat turhiksi.

M&M joulukrääsäalennusmyyntikorista ostin muutamalla eurolla joulupossun, ja ainakin tämän päiväisen perusteella se saanee elää huomiseen. Jos pidän sen Allin ulottumattomissa. Siinä ne tärkeimmät tapahtumat ovatkin viime ajoilta. Hiihtämässä on käyty, ja kerta kerran jälkeen se menee paremmin. Tänään tosin vesisade teki lumen pellolla upottavaksi ja metsätien laskut erittäin luistaviksi, mutta murtumilta säästyttiin, vaikken pystyssä pysynytkään koko aikaa.

Urheilijan täytyy tietysti käydä lihashuollossa, joten Friidu pääsi hierojalle viikko sitten. Lauantaina mennään uudelleen, koska pientä lihasjumia oli takapäässä eli lannerangassa. Allille on myös varattu hieronta-aika, sillä Allista on tullut aika kankimus. Ikä tietysti alkaa jo painaa, mutta jos jollain huoltotoimenpiteellä saataisiin hieman vetreyttä liikkeisiin. Henkisesti Alli on varsin pirtsakassa kunnossa. Mitään ylimääräistä ei tosin tee, mutta sehän on ollut Allin tyyli aina.

Viivi puolestaan kärsii muunlaisista vanhuuden vaivoista. Välillä on niin pihalla kaikesta. Nukkuu sikeästi ja paljon, ja koska kuulo on huono, niin välillä on koiran ulos saaminen varsinaista kädenvääntöä. Sikeästä unesta kun herää, niin ilmeisesti menee hetki jos toinenkin orientoitumiseen. Välillä on selvästi aivan hukassa, ja kulkee levottomana huoneesta toiseen. Onneksi näitä dementtiakohtauksia on tosi harvoin. Välillä edelleen innostuu pieneksi hetkeksi pyörähtelemään Friidun kanssa, mutta perässä ei enää viitsi juosta.

On me Friidun kanssa vähän treenattukin, mutta aika pienimuotoista se on ollut. On vähän sellaiset kevään odotus-fiilikset, että josko se siitä se treeni-inspiraatiokin nousisi valon lisääntymisen ja lumien sulamisen myötä.

Vetohiihtoa

2011-01-02T14:12:00.000-08:00

Treeneissä on ollut muutaman viikon tauko. Kokeilin jouluna ensimmäistä kertaa tälle talvelle hiihtämistä Friidun kanssa. Viime talven hiihtämiset oli sitä mitä ne nyt oli. Friidu ei ollenkaan syttynyt suksien edessä juoksemisesta. Alkuryntäyksen jälkeen sain itse vetää koiraa enemmän tai vähemmän perässä, kun Friidua kiinnosti enemmän mm. myyrien jahtaaminen ja tassujen putsaaminen lumesta. Mutta kas kummaa, nyt on aivan toinen meininki.

Lähistöltä löytyy muutaman kilometrin mittainen metsään päättyvä metsätie, jota säännöllisesti parin km osalta aurataan, ja loppumatkasta voi hiihtää traktorinuraa. Mukavasti kumpuilevaa loivaa ylä- ja alamäkeä, paitsi ihan alussa on aika jyrkkä alamäki. Ja kun alussa on intoa vetää kaikkein eniten, niin yleensä lenkki alkaa tienposkeen lumikinokseen kaatumisella. Kun en ole viitsinyt opettaa Friidulle mitään pysähdyskäskyä, niin hätäjarruna toimii korkeat ja pehmeät kinokset tienposkessa, joihin voi turvallisesti mätkähtää kumoon, jos vauhti kiihtyy hallitsemattomaksi. Ei kovin viisasta tietenkään, mutta näinhän meillä on ollut tapana toimia.

En tiedä, onko Friidun vetohalut herättänyt riistavietti. Pari kertaa havainto riistasta on pistänyt liikettä kinttuihin, ja ihan kuin näiden kertojen jälkeen oltaisiin menty ihan eri tempolla. Että ei jotain hyvää jos ei pahaakin. Mutta ihanaa se on! Saa itsekin kunnon hien pintaan ja tekee hyvää Friidullekin.

Lumen saartamina

2010-12-12T21:07:00.000-08:00

Taisin olla väärässä. Ei taida ennen kevättä jälkimaastot kutsua. Lunta tulee koko ajan lisää. Vielä viikko sitten päästiin hakuileen, mutta nyt alkaa lunta olla niin paljon, että sekin tekee tiukkaa. Katsotaan nyt, mitä puuhasteltavaa lumisen talven ajaksi keksitään. Minä kun en oikein osaa harrastaa mitään treenitaukoja. Treenataan silloin kun on mahdollisuus ja silloin kun huvittaa. Ja yleensä on huvittanut. Totuuden nimissä tämä pimeys ja kylmyys hieman verottaa omaakin motivaatiota. Kun vielä kaiken kurjuuden lisäksi lumessa tarpominen on niin rasittavaa!

Friidu piilolla

Muutamat lumiset hakutreenit on tehty. Lakanan alla olevat maalimiehet on olleet vaikeita. Ja varsinkin se niiden ilmaiseminen. Ilmaisua on treenattu, ja sitä, että maalimiestä ei tarvitse kaivaa esiin, vaikka se niin ihana onkin. Siinä ne treenikuulumiset taitavat ollakin. Kotipihalla iltojen piristykseksi on palloa heitelty, mutta kun sekin leikki menee pallon lumesta esiin kaivamiseksi, niin ei sekään ole kivaa - ainakaan minusta. Leikin välissä nopeita sivullesiirtymisiä ja oikealle käännöksiä on hiottu, että nyt edes jotain tottikseen viittaavaa tulisi tehtyä. Kyllä talvi tuli aivan liian aikaisin. Monena vuotena on tässä vaiheessa vielä jäljestetty kovalla innolla. Toisaalta - eipä tarvitse pimeässä vesisateessa kuraisten koirien kanssa lenkkeillä. Puolensa kaikella. Ensi viikolla alkaa päivä pidentyä, eli silloin mennään jo kevättä kohti kohinalla. Sitä odotellessa peuhataan lumessa paremman tekemisen puutteessa.

Päivät lyhenee, treenit vähenee

2010-11-20T18:27:00.000-08:00

Näinhän se on. Mutta jotain sentään ollaan touhuiltu. Lumi tuli maahan, joten jäljet on nyt ainakin jonkin pituisella tauolla. Vielä tästä maa paljastuu ennen kevättä, uskon vakaasti. Jälkeilyt jäivät nyt siihen vaiheeseen, että keppi-ilmaisuissa pientä parantumista. Ei Friidu mikään takuuvarma keppien ilmaisi ole, mutta parempi kuin loppukesästä. Eipä siitä tosin paljon huonommaksi olisi voinut mennä :) Jos ylittää kepin reaktiota, poimin itse kepin ja muistutan Friidun suusanallisesti, että mikäs tänne jäi. Keppi taskuun ja palkkaan itseni Friidun katsellessa vieressä. Palkat kepeistä täytyy olla tietysti jotain muuta kuin kissanruokaa. Toimiiko vai ei, aina voi kokeilla.

Janoja olen tehnyt niin, että Friidu näkee jäljen teon. Tällä olen saanut Friidun etenemään paremmin, eli suoraan ja pidempiä janoja. Toimi aikoinaan Allilla, ja näyttäisi toimivan Friidullakin. Intensiivisyyttä jäljestämiseen on haettu kireällä liinalla ajamalla. Toimii ja on tarpeen, sillä Friidu ajaa jälkeä herkästi hieman huolimattamasti ja kaikkea muuta kuin suurella intensiteetillä. Katotaan nyt, päästäänkö vielä jäljestämään ennen kevättä.

Kun kaikki muu on nyt hieman jäänyt talviteloille, on hakutreenit ihmeesti heränneet henkiin. Useampana viikonloppuna on saatu kasattua pieni hakuryhmä. Vaikka kesän aikana ei juurikaan ole treenattu, niin ihan kuin Friidu olisi kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Aikuistumisella on varmaan oma osuutensa asiaan. Motivaatiota on, ja haukkuilmaisu on Friidulla aina ollut hyvä. Peitossa olevia maalimiehiä on treenattu viime aikoina, sillä ne oli alkuun Friidulle hieman outoja. Ei muuten, mutta Friidun mielestä niitä piti kaivaa esiin. Se, mitä täytyy jatkossa treenata enemmän, on suorat pistot. Jos tulee enemmän lähetyksiä ilman apuja, kärsii Friidun suoraan eteneminen. Itse alan suorastaan innostua hausta, vaikka edelleenkin hieman itseäni häiritsee tunne, että en oikein kaikkea ymmärrä... Mutta onneksi on hyvä koira ja osaavia treenikavereita.

Kun ei enää töiden jälkeen viitsi lähteä pimeään metsään, ollaan kuntoiltu enemmän vetovarusteissa. Friidukin on oppinut vetämään! Valitettavasti myös hihnassa, varsinkin jos Alli ja Viivi on mukana. Aamulenkit ennen töihin lähtöä onkin varsinaista tsompailua. Onneksi ei ole ketään kuulemassa kiroilujani, kun pimeässä selvittelen sotkeutuneita hihnoja. Tänään Friidun kanssa lenkillä ollessa sai Friidu katkaistua vetonarun. Pomppasi tien poskessa lumessa vilistävän myyrän perään, ja poksista vaan, oli naru poikki. On se sellainen mörssäri. Millainenhan hevonen Friidu olisi, jos se olisi uros. Joku aika sitten kiskaisi pellolle olevien peurojen perään, ja kaulapannan metallirengas meni poikki! Ei ole sellaisia varusteita, jotka Friidua pidättelisi. Onneksi tänään riistavietti kohdistui pikkuruiseen myyrään eikä peuroihin.

Vuoden pisin päivä

2010-10-31T18:20:00.000-07:00

Takana on vuoden paras sunnuntai. Yksi ylimääräinen tunti on saanut päivän tuntuman tooosi pitkältä. Mutta sehän sopii vapaapäivään. Kaikenlaista on ehtinyt touhuta. Aamupäivä haravointia ja muuta kotiaskaretta. Puolelta päivin matkaan Friidun kanssa. Ensin pienet tottikset kaksistaan, ja sitten hakutreeneihin aivan liian pitkän tauon jälkeen. Tauko vai mikä lie oli tehnyt tehtävänsä, mutta ainakin intoa oli Friidulle hakumetsässä. Hyvä motivaatio antoi mahdollisuuden kokeilla ensimmäistä kertaa tyhjiä pistoja. Ensimmäinen lähetys tuli hieman tyhmästi vastatuuleen, joten eihän Friidu edennyt kuin parikymmentä metriä. Otettiin sitten toinen tyhjä samantien toiselle puolelle, ja sinne upposi koira syvälle ja eteni vielä suoraan! Ja tuli jopa takaisin! Sen perään heti peräänlähtö viimeiselle maalimiehelle. Oli niin hyvä treeni, että eilisen ei niin hyvin menneen jäljen jälkeen tulee mieleen, että pitäisikö jälkikoira Friidusta tehdäkin hakukoira. Jos jotain ymmärtäisin hausta, niin varmaan niin tekisinkin :)

Torstaina tuli otettua tottistreeneissä extempore tyyliin bh-kaavio alusta loppuun ilman palkkaa ja vielä kaksine seuraamisineenkin, vaikka ihan muuta olin suunnitellut. Loppujen lopuksi oli ihan hyvä, että tuli testattua, miten Friidu kestää palkkaamattomuuden. Hyvin kesti ja ihan hyvässä vireessä jaksoi loppuun asti. Ainoat asiat, joihin tulee kiinnittää huomiota jatkossa, on hlöryhmään meneminen. Siinä häröili hieman. Luoksetulo olisi saanut olla vauhdikkaampi, jos nyt oikein suurennuslasilla katsotaan suoritusta. Tottiksen suhteen ollaan oltu aika laiskoja viime aikoina. Koin jonkinlaisen myöhäisherännäisyyden paikallamakuun suhteen. Sitä on treenailtu kotipihalla ja vieraammassakin paikassa. Eteenmeno on ollut toinen projekti. Siinä kun tarvitsee uskonvahvistusta siihen, että kyllä se palkka sieltä löytyy, kun vaan etenee.

Syysloma takana

2010-10-16T08:36:00.000-07:00

Friidu

Takana lomaviikko ja ahkeraa treeniä. Metsäjälkeä on ajettu ja lähinnä janoja ja keppi-ilmaisua tahkottu siihen malliin, että nyt pidetään pieni tai pidempi tauko. Tauon pituus riippuu tietenkin talventulosta. Janalla Friidu etenee suoraan, jos matka ei ole liian pitkä. 10-15 metriä menee jo hyvin. Siitä vaan matkaa pidennetään, niin eiköhän se siitä. Keppi-ilmaisut on parantuneet, kun olen heti keppiin reagoimisesta kehunut. Ilmeisesti Friidu ei yhdistänyt keppejä jäljellä samaksi asiaksi kuin kepit erillisissä keppitreeneissä. Koska keppisulkeisissa kyllä on ilmaissut kepit varsin mallikkaasti.

Eteenmenoa on käyty ottamassa hieman vieraammassa paikassa, ja se on ollut todella tarpeen. Koska ei ole todellakaan sisäistänyt eteenmeno-käskyä koskemaan myös muita paikkoja kuin tuttuja kenttiä ja kotipihaa. Noutotreenit eri muodoissaan täytyy ottaa jälleen käsittelyyn, ja yrittää kaivaa jostain esiin edes pientä intohimoa noutokapulaa kohtaan. Ostin eilen uuden kapulan, että jos se auttaisi :)

Vanha kapula onkin jo aika kolhuinen. Alli ja Viivi saavat aina välillä olla mukava treeneissä nostattamassa Friidun intoa. Kunnon kilpailumentaliteetti nostaa kummasti. Allille ei vaan sovellu tapa vapauttaa koira suoraan palkalle paluujuoksusta. Tai Alli toimii tilanteessa kuten Allilla on tapana toimia :)

Viivin kanssa käytiin silmäkontrollissa keskiviikkona. Silmät on kunnossa ts. kyyneleritys normaalin rajoissa. Muutenkaan ei terveydentilassa mitään mainittavaa. Särkylääkettä saatiin mukaan niiden päivien varalle, kun ontumista esiintyy ja ravintolisää nivelten voiteluun. Viime viikon aikana Viivi ei ole pahemmin ontunut. Mutta tilannehan vaihteelee.

Jälkipohdintaa nro 567

2010-10-04T21:02:00.000-07:00

Viime viikkoina ollaan tehty metsäjälkeä enemmänkin. Alku oli varsinainen shokkialoitus, sillä ainoa asia, mikä meni hyvin, oli kulmat. Janoilla lähes aina takajälki ja kepit jäi pääsääntöisesti ilmaisematta. Friidu vaikutti jäljestävän tarkasti, niin tarkasti, että muutaman kepin kohdalla näin, miten kuono viisti keppiä, mutta minkäänlaista reaktioita ei koirassa ollut havaittavissa.

Viime viikonloppuna HVK:n leirillä sai muutamakin juttu lisävalaistusta. Janoja ei olla alkukesän janakuurin jälkeen ollenkaan treenattu, että sitä on nyt turha ihmetelläkään, jos ne ei ota onnistuakseen. Sirpa Tähkältä sain muutamia kokelemisen arvoisia vinkkejä janojen treenaamiseen. Kuten z-jana, jota pari kertaa jo kokeiltiinkin. Itse huomasin, että Friidun keppiongelma alkoi ilmetä samaan aikaan, kun jätin ruuan pois jäljeltä metsässä. Miksi näin pääsi käymään, on sitten toinen juttu... että kun Allille ei voinut laittaa ruokaa ja keppejä samalle jäljelle, niin ei kai sitten Friidullekaan. Alli nimittäin unohti täysin kepit, jos jäljellä oli ruokaa. Tämä on taas tätä putkiaivokoirankouluttamista. Viikonloppuna tehtiin pari vierasta jälkeä, joissa oli muutamilla askelilla ruokakasoja, ja kyllä ne vaikutti motivoivan Friidua keskittymään jälkeen sen verran paremmin, että myös kepit tuli huomattua.

Toinen seikka, joka on todennäköisesti aiheuttanut sen, että Friidu alkoi jättämään keppejä, on se, että olen itse kertonut vaivihkaa liinalla Friidulle, milloin tullaan kepille. Ja kun on ajettu vieraan tekemiä merkkaamattomia jälkiä, en ole pystynyt ohjaamaan Friidua kepeillä, joten ylihän niistä on menty heittämällä. Viikonloppuna sain sen verran tsempattua itseäni, etten kiristänyt liinaa kepeille tultaessa, vaikka ne oli merkitty. Ainoastaan kehu, kun Friidu huomasi kepin, ja niin hyvin sujui ilmaisu.

Esille tuli myös ensimmäistä kertaa varsinainen tulevaisuuden haaste Friidun metsäjälkien suhteen, johon en kyllä tiedä ratkaisua. Nimittäin riistan jäljet. Siinä sitä on miettimistä, mistä löytää sen motivaation jäljelle, että se riittää voittamaan riistan vetovoiman? Että töitä riittää.

Vuodet vierivät

2010-09-17T20:50:00.000-07:00

Niin alkaa tässä laumassa olla virallisestikin useampi seniori(koira)kansalainen, kun Viivikin saavutti eilen 10 vuoden merkkipaalun. Mummot on mummoja, ja sen kyllä huomaa, kun ollaan kaikkien kolmen kanssa metsälenkillä. Sammaleet pöllyää, kun Friidu painaa menemään. Alli köpöttelee kankeilla jaloillaan omia polkujaan, ja Viivi kulkee kantapäilläni. Mutta miten ihanaa, kun voi samanaikaisesti nauttia nuoren koiran elinvoimaisuudesta (ja alati kasvavasta energisyydestä - mihin tässä päädytäänkään?) ja vanhojen koirien rauhallisuudesta ja viisaudesta.

Viivin päivät täyttyvät aika lailla nukkumisesta, nukkumisesta ja nukkumisesta. Välillä tietysti vahditaan pihalla harvoja ohikulkijoita, mutta niiden puutteessa voi tietty myös ohiajavia autoja haukkua, varsinkin niitä peräkärryllisiä. Välillä on pientä ontumista havaittavissa liikehdinnässä. Silmät ovat erinomaisessa kunnossa lääkityksellä. Eikä ole lisää mätäneviä hampaitakaan tarvinnut poistaa. Säännöllisesti hammastikulla täytyy kyllä hampaiden välejä käydä putsaamassa, ja sitä Viivi tietysti inhoaa yli kaiken.

Friidun kanssa on ollut jälleen pieni suvantovaihe treeneissä. Syksy ja pimeys alkaa painaa uhkaavasti päälle. Illat lyhenee lyhenemistään niin, että kohta iskee ahistus. Muutama jälki on ajettu viime viikkoina, teemana Ne Kulmat. Olen nyt kokeillut erilaisia tapoja tehdä kulmia jäljelle. Eilen oli vuorossa seuraavanlainen tapa: ennen kulmaa muutama ruoka-askel, jälki n. metrin matkalta ennen ja jälkeen kulman ilman ruokaa voimakkaasti askellettuna pienin tipuaskelin. Sitten jälleen muutama namiaskel. Ja kylläpä meni hyvin! Friidu oikein nuuskutti kulmat suorastaan nuollen. Taidetaan jatkaa tätä tapaa vähitellen askelväliä ja askelluksen voimakkuutta kulmissa vähentäen. Eilen oli varsin kostea ja tuulinen keli. Heinä oli suht korkeaa, ja kun heti tuoreeltaan ajoin jäljen, meni varsinkin vastatuulen tehty jäljen loppuosa hyvinkin korkealla nenällä. Sivutuulessa ajoi jäljen aika hyvin. Muutama tuulen puolella ollut askel jäi tarkistamatta, mutta en nyt jaksa olla sen asian suhteen niin tarkka. Lopussa oli keppi, jonka Friidu ilmaisi muuten hyvin, mutta ehti tökkästä keppiä kuonollaan.

Pari viikkoa sitten päästiin raunioradalle harjoittelemaan umpipiiloja. Saatiin myös hieman oudompia maalimiehiä haukuttavaksi. Tutustuttiin erilaisiin omituisiin ja epäilyttäviin alustoihin ja rakennelmiin, korkeisiin siltoihin ja jyrkkiin portaisiin. Kun alkujänskätys saatiin voitettua, niin kyllähän ne tuli lopulta ylitettyä. Sitten juostiinkin esteet useampaan kertaan ja edestakaisin. Oli oikein hyödyllinen kokemus.

Tottiksessa on tehotreenattu jääviä liikkeitä. Istuminen on paras. Maahanmenoon saatiin nopeutta pienellä takaraivoon läppäsyllä käskyn yhteydessä. Seisominen on tuottanut eniten päävaivaaa. Herkästi istuu seisomisen sijaan. Mutta toistoilla on sekin nyt iskostunut pääkoppaan - siihen läpsittyyn :) Muuten Friidun tottis-mielentila on ollut varsin noususuuntainen viime aikoina. Jopa siinä määrin, että seuraamisessa alkoi nostaa päätään vanha virhe, auraaminen, väljyys ja pieni edistäminen. Pienet pakotteet, joita Friidulla on käytetty, ovat nostaneet Friidua oikein mukavasti. Ja pakotteet on tosiaan olleet varsin minimaalisia. Mutta ilmeisen riittäviä.

Jälkipohdintaa

2010-09-03T22:06:00.000-07:00

Viime viikoloppuna Inkoossa Hukkarulla-leirillä. Friidun kanssa keskityttiin jälkijuttuihin. Aamupäivällä metsässä ja iltapäivällä pellolla. Opastustamme saimme Anna Liukolta, kiitokset vielä kerran hänelle vinkeistä ja uusista ajatuksista.

Olen tässä vähitellen huomannut, että en itse asiassa ole itsekään ollut selvillä, mitä haluan Friidun jäljestämisestä, miten haluan sen jäljestävän ja minne ensi sijassa tähdätään. Tietysti olen halunnut epämääräisesti, että se jäljestää sillä tavalla tosi tarkasti ja hyvin jne jne jne, mutta en ole selvittänyt itselleni, mitä se käytännössä tarkoittaa. Joten ollaan sitten tallottu aivot enemmän tai vähemmän narikassa pari vuotta pellolla ruokaa syömässä. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole ollut, mutta tietysti olisi voinut viedä koiraa eteenpäin tehokkaammin. Kukaan ei voi toisaalta tulla sanomaan, ettei ole tehty pohjatyötä hartaasti.

Mutta vähitellen se alkaa kirkastua, se visio siitä, mikä se meidän juttu on. Friidu tekee hyvää työtä, mutta ohjaajan on skarpattava jatkossa sen suhteen, mitä vaadin ja haluan Friidun jäljestämiseltä. Leirin anti oli lyhykäisyydessään se, että eteenpäin treeneissä, haastetta kehiin. Ilmeisesti tarvitsin kuitenkin ulkopuolisen kertomaan sen minulle. Niinpä sitten tehtiinkin eilen treeneissä Friidulle jälki pellolle viidellä kulmalla. Että jos kulmia treenataan, niin treenataan sitten kunnolla. Omat periaatteet kulmien opettamisesta lensivät roskikoriin - ainakin hetkellisesti - ja tein jäljen, jossa oli kaksi ensimmäistä kulmaa ruokaa joka askeleella, seuraavat kaksi kulmaa tyhjiä eli ruoka heti kulman jälkeen ja viimeinen kulma jälleen ruualla. Eikä ne menneet yhtään hassummin. Toinen puolittain tyhjä kulma meni suorastaan erinomaisesti. Pellolla puhalsi voimakas tuuli, joka oli välillä sivutuuli, välillä myötäinen. Alkuun Friidu pyrki sivutuulessa tyhjillä askelilla sivuun jäljeltä, mutta loppuvaiheessa ajoi ihmeen hyvin tyhjät pätkät sivutuulessakin. Tosin alkoi jo yhdeksän jälkeen olla aika pimeää, että saatoin nähdä väärinkin, mutta hyvä mieli jäi treenistä joka tapauksessa.

Leirillä tehtiin Friidulle Friidun elämän laskujeni mukaan toinen vieraan tekemä metsäjälki. Lyhyt jälki, neljä keppiä eikä yhtään ruokaa jäljellä! Friidu jäljesti hyvin, taisi olla Friidun paras metsäjälki. Kahden ensimmäisen kepin yli meni ilman minkäänlaista reaktiota, mutta seuraavat kaksi ilmaisi hyvin kuten myös loppupalkan. Oudoksuiko aluksi erilaista jälkeä, vai mikä oli syy siíhen, että kepit jäi. Mutta muuten ajoi jäljen hyvin. Että nyt on ainakin treenisuunnitelma hahmottumassa syksylle. Pitkää ja lumetonta syksyä siis odotellaan.

Tauko tekee terää

2010-08-21T20:20:00.000-07:00

Tämä tuli todettua nyt myös jälkijuttujen suhteen. Muutama viikko on mennyt jälki per viikko tahtiin, ja ihan kuin keskittyminen olisi heti ollut parempaa. Ohjaajalla vai koiralla - se on toinen kysymys :) Mutta molemmilta kai sitä tarvitaan. Viime viikolla tehtiin ensimmäinen multapeltojälki, mutta ei sillä näyttänyt olevan mitään merkitystä Friidun näkökulmasta katsottuna. Samalla tavalla ruoka maistui mullalta kuin nurmeltakin.

Kolme viikkoa sitten tehtiin ensimmäiset alustavat treenit kulmatyöskentelyä ajatellen. On jotenkin nuo kulmat päässeet unohtumaan... Joka tapauksessa olen ajatellut (!) kokeilla seuraavanlaista tapaa: jälki loppuu tyhjään askeleeseen keskellä ei mitään. Kun koira ajaa viimeisen askeleen yli, viimeiselle askeleelle laitetaan salamannopeasti nami, jonka koira löytää palatessaan etsimään/ihmettelemään, minne se jälki katosi. Näin koira oppii tarkistamaan, minne se jälki jatkuu, kun se ei jatku eteenpäin.... Alkuun vaikutti siltä, että Friidu ei millään hiffaa asiaa. Mutta tänään kun pienen tauon jälkeen kokeiltiin samaa juttua, oli jotain kuitenkin tapahtunut korvien välissä. Nippanappa ehdin heittää viimeiselle askeleelle namin, kun Friidu jo kääntyi takaisin. Asian kääntöpuoli oli se, että pitemmillä tyhjillä, kun keskittyminen hieman herpaantui, ja seuraava askel ei löytynytkään siitä nenän edestä, Friidu kääntyi takaisin. Tälläistä tapaa ei ole ennen ollut. Eli tässä tarkuutta ohjaajan taholta jatkossa.

Viikkoon mahtui myös yksi hakutreeni. Ja taitaa olla niin, että ei ohjaajan ja koiran mielihalut mene yksiin lajivalintojen suhteen. Jos Friidu saisi valita, olisi haku varmaankin ehdoton ykkösjuttu, mutta kun ohjaaja vaan haluaa vääntää tuota jälkeä. Tietysti haku ja jälki lajeina on niin erilaisia koiran näkökulmasta katsottuna, että vaikea on verrata niitä toisiinsa. Viime hakutreenissä tulikin esiin mielenkiintoinen juttu, vieras maalimies. Hyvin Friidu sen ilmaisi, mutta pakitti oikein kunnolla ja taisi häntäkin mennä koipien väliin. Eli uusia maalimiehiä kaivataan. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin pitempää haukuttamista. Maalimies antoi Friidun haukkua niin kauan, että itse ehdin piilolle. Ei ongelmia sen asian suhteen. Yhden kerran Friidu vilkaisi taakseen, kun lähestyin piiloa, mutta jatkoi saman tien pontevaa ilmaisuaan. En vieläkään paljonkaan hausta ymmärrä, mutta minusta tuntuu siltä, että Friidusta voisi tulla aika hyvä hakukoira.

Hitaasti hyvä tulee...

2010-08-11T21:24:00.000-07:00

... tai ei valmista koskaan.

Friidun uimisen loppuivat tai ainakin taukoontuivat saman tien, kun pääsi uuden harrastuksensa alkuun. Hiivatulehdus korvassa, ilmeisesti tai ehkä juuri uimisesta johtuva. Tiedä häntä, mutta nyt on vielä korvatippahoito meneillään, eikä siis uida toistaiseksi.

Treeneissä on edetty ja menty joillain alueilla kyllä takapakkiakin. Tottis menee nyt paremmalla sykkeellä, itse asiassa välillä oikein hyvällä fiiliksellä. Tottista on kyllä treenattu määrällisesti tosi vähän viime aikoina, mutta ehkä se on vain hyväksi . Apuohjaajan kanssa ollaan saatu parit oikein vauhdikkaat vauhtiluoksetulotreenit. Vauhtia on niin, etten uskonut Friidun niin lujaa pääsevänkään. Vauhti löytyi oikeanlaisesta ja oikea-aikaisesta hetsaamisesta. Samoin on löytynyt apu täyskäännökseen sopivasta pakotteesta eli nivusesta näppäämisestä. Vaikka olin päättänyt, että kotipihatottiksia en enää harrasta, niin ihan pakko oli tänään kokeilla täyskäännöksiä pihalla. Ensin muutaman kerran pieni käsiapu kylkeen, ei tarvinnut edes kunnolla koskea koiraan, ja sen jälkeen Friidu käytti niin lennokkaasti takapäätään täyskäännöksissä ja myös vasemmalle käännöksissä. Ainakin se hyvältä näytti, sen verran kuin sitä itse pystyi näkemään. Eikä vain käännökset olleet hyviä, vaan koko koira nousi pelkästä pakotteen odotuksesta.

Pari tosi hyvää hakutreeniä on saatu aikaiseksi viime viikkoina, eli ei silläkään rintamalla treenitiheys päätä huimaa. Nyt on otettu hieman erilaisia juttuja mukaan treeneihin, kuten peräänlähtöjä, ääniapuja ja suorapalkkausta. Mukavasti ne on Friidua nostaneet entisestään, ja hakualueella etenemiset on olleet suoria ja muutenkin oikein mallikkaita, ainakin mun silmissä :) Viimeksi oli tosin hieman haukun aloituksessa epävarmuutta. Ehkä syynä oli se, että oli otettu uutena asiana treeniin mukaan suorapalkkausta, joten se mahdollisesti teki Friidun hieman epävarmaksi piilolle tullessa.

Jälkipuolella ei ole mennyt niin hyvin. Itselläni ei ole ollut oikein ajatukset mukana treeneissä, ja ehkä siksi Friidukin on ollut jotenkin huolimaton. Jälkeä on treenattu määrällisesti paljon, mottonamme on ollut: määrä korvatkoon laadun. Pellolla en ole jaksanut vaatia tarkkuutta. Metsäjäljelle tietysti ensisijaisesti tähdätään, joten väliäkö sillä, jos koira välillä vähän harhautuu, joka ei ole sama kuin harhailee :) Siinähän se oppii, kun itse saa miettiä, minne se jälki katosi. Nyt jatkossa lupaan ryhdistäytyä, ja keskittyä jälkitreeneihin paremmin. Peltotilanne on tällä hetkellä aika huono, eikä rutikuivalla kivikovalla savipellolla jäljestäminen oikein itseänikään inspiroi.

Vielä täytyy tähän loppuun kehua esineruututreeneissä edistymisellä. Ruokakipposulkeiset koko lauman kanssa pihalla ovat tehneet tehtävänsä, eli saaneet Friidun ymmärtämään, että sen esineen kanssa kannattaa kyllä tulla mamman luo ja heti. Hienosti on kaksissa treeneissä löytänyt esineen ja tuonut sen samantien. Aikaa ei ole kulunut minkään vertaa. Kotona on tuonut kaksikin esinettä ennen kuin on päässyt syömään. Aivan samalla motivaatiolla hakee sen toisenkin esineen. Että tällaista ylämäkeä ja alamäkeä tämä on.

Friidu oppi uimaan

2010-07-21T19:09:00.000-07:00

Tänään Friidu viimein tajusi uimisen idean! Olen yrittänyt saada Friidun uimaan heittämällä keppi, menemällä itse uimaan ja houkuttelemalla, ja viimein puoliväkisin kaulapannasta veteen viemällä. Friidu ui saman tien muutaman metrin matkan rantaan välillä rauhallisesti hyvällä tekniikalla, välillä pystyasennossa paniikissa paikallaan räpiköiden. Tänään vein jälleen Friidun kaulapannasta avustettuna veteen. Aluksi iski pieni räpiköinti-paniikki. Mutta sitten Friidu rauhoittui, ja ymmärsi, että homma sujuu paremmin, kun vaan ui rauhassa. Ja sitten me uitiin! Friidu otti uimisen omalle tyylilleen uskollisesti eli vakavasti, mutta ilmiselvästi tykkäsi siitä. Tehtiin muutama uintikeikka, ja Friidu vaikuttaa oikein hyvältä uintikaverilta. Ui rauhallisesti vieressä, eikä tule selkään raapimaan kynsillään, kuten Allilla on tapana. Kyllä oli kivaa, vaikka ei tietenkään taaskaan ollut uimapukua mukana!

Lomaltapaluun tunnelmia

2010-07-16T22:37:00.000-07:00

Loma oli ja meni. Friidun kanssa käytiin tyttöporukassa pohjoisessa. Alli ja Viivi jäivät kotiin pitämään kesälesken aisoissa. Hyvin tehtävästään ilmeisesti selvisivät, ainakaan minun korviin ei ole muuta kantautunut. Friidun kanssa tutustuttiin hyttysiin ja mökkielämään mm. Minulle molemmat on tosin vanhastaan tuttuja juttuja, mutta Friidulle uusia kokemuksia. Hyvin Friidu selvisi molemmista, vaikka kuono oli kotiin palatessa muhkuroilla kuin perunapelto ja korvet ruvella.

Tyylikäs on aina tyylikäs, vaikka keskellä metsää.

Netta, Friidu ja ihana pohjoisen valo kesäiltana.

Lomaa tuli koiraharrastuksiinkin pari viikkoa, eikä tauko tehnyt todellakaan hyvää Friidulle. Oli ulkona kuin lumiukko kaikista jutuista. Tottistreeneissä on alkanut ottamaan ihmeesti häiriötä ympäristöstä. Vai onko käynyt niin, että kun jälleen tottistelut on luisuneet kuin huomaamatta hieman totisempaan uomaan, on vire alkanut jälleen laskea. Että tällaistä tasapainoilua tämä on.

Estetreenit ovat edistyneet seuraavanlaisesti: Hyppyeste on nyt 90 cm, ja hyppy on ilmava - paitsi että Friidu ponnistaa aika läheltä. Esteen eteen on nyt laitettu n. metrin päähän lauta poikittain, ja se tuntuu auttavan ponnistamaan kauempaa . A-esteen ylitys on vauhdikas. Sillä seurauksella, että Friidu hyppää esteen harjalta maahan. Jyrkkää A-estettä ei ole vielä otettu, vaan nyt harjoitellaan loivemmalla oikeaa tekniikkaa. Pallopalkka on vaihdettu esteen takana olevaan ruokapurkkiin. Ja ainakin nyt kun purkki on siellä jarruna, alastulo on hallitumpi.

Jälkeä olen tehnyt vaihteeksi metsään. Muurahaisia uhmaten olen laittanut nyt ruokaa jäljelle, eivätkä ne ole ehtineet tarttua naturalmenuihin, kun jäljen tuoreeltaan ajaa. Se ei koulutuksellisesti ole välttämättä paras vaihtoehto, mutta kuitenkin pienempi paha. Jäljet on menneet kohtalaisesti. Olosuhteet on tällä hetkellä tietty aika vaativat, rutikuiva maasto ja kuuma ilma. Mutta toisaalta eivät jäljetkään ole olleet pituudella tai vaativuudella pilattuja. Janatreenit on puolestaan menneet paremmin. Janaa on saatu pidennettyä jo pariinkymmeneen metriin. Pieni ongelma on se, että aina ensimmäisellä janalla Friidu ottaa takajäljen. Kun lähetän uudelleen uudesta paikasta, lähtee oikeaan suuntaan. Luulen, että syynä on osaltaan koiran kokemattomuus.

Eläkeläiset ovat saaneet olla Friidun nostattajina monenlaisissakin jutuissa. Alkuun kokeilin sitä noudossa. Koirat tarhaan, ja jokainen vuorollaan saa noutaa, Friidu tietysti viimeisenä. Ja kyllä toimii. Friidu ei meinaa pysyä nahoissaan, kun oma vuoro noutaa tulee. Vauhtia on kyllä! Kokeilin tätä kaavaa myös esineiden tuomiseen, siis tyyliin esineruutu. Friidulla kun on ollut edelleen vaikeutena ymmärtää, mitä sillä löydetyllä esineellä pitää tehdä. Ehkä pitäisi treenata enemmän. Nyt on treenattu tätä kotona ruokakuppien kanssa. Ensin Alli ja Viivi pääsevät syömään, kun tuovat ensin esineen, ja sitten on Friidu vuoro.

Helteet ovat olleet varsinkin Viiville rasittavia. Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi rasitetta, tuli tänään Viiville eläinlääkärireissu. Aloin tutkia eilen Viivin suuta tarkemmin, kun helteen kourissa huohottavan koiran hengitys haisi niin pahalle. Oikean yläleuan taaimmainen hammas oli juuresta mätä. Tämän päivän jälkeen Viivi on siis kahta poskihammasta köyhempi. Niin ne Viivin hampaat harvenee joka kesä. Mutta on kuitenkin suurin osa vielä tallella, että vielä tässä luita järsitään. Tästä päivästä lähtien meidän koirat saavat tottua hampaiden harjaukseen. Viivin kohdalla se varmaan tulee onnistumaankin, kunhan suu ensin paranee. Muista en vielä tiedä :)

Päivittelyä

2010-06-18T20:24:00.000-07:00

Takana varsin aktiivinen treeniviikko. Kuin huomaamatta tuli lähes joka illalle jotain treeniä. Sitä se loma teettää.

Sunnuntaina oman tottisryhmän treenit Inkoon Museokentällä. Ylimääräistä häiriöitä tuli paikalle sattuneista frisbeen heittäjistä. Edellisenä sunnuntaina toisen puolen kenttää oli vallannut jonkin sortin koko perheen tapahtuma poniratsastuksineen ja pomppulinnoineen. Mutta kun häiriötä on tarpeeksi paljon, ei se enää ole häiriötä. Friidu ei tainnut edes huomatta, että muutaman kymmenen metrin päässä tallusteli hevosia. Auta armias, jos kotinurkilla tulisi hevonen vastaan. Jotta häriötä on ollut tarjolla.

Maanantaina menin kuokkimaan paikallisen peko-ryhmän tottistreeneihin. Osallistujia oli meidän lisäksi peräti kaksi koirakkoa, joista toinen Friidulle vieras. Mutta kenttä oli uusi. Ei ongelmia näiden asioiden suhteen. Käytettävissä oli A-este, jonka sai asennettua hieman loivempaan kulmaan, ja sitä tietysti testattiin. Friidu oli varmaan hieman ihmeissään, kun joutui vieraan ihmisen kanssa seisomaan esteen reunalla, ja minä keikuin esteen päällä tennispallon kanssa. Ei kai nähnyt muuta mahdollisuutta päästä pois oudosta tilanteesta kuin kiivetä esteen yli. Ja se olikin Friidusta hauskaa! Esteen yli hieman holtittomalla tyylillä ja ei kun tennispallon perään. Ei ollut kontaktit kunnossa alastullessa, mutta hiotaan niitä myöhemmin - ehkä.

Tottisrupeaman päätteeksi kävimme ottamassa metsässä parit hakupistot. Friidu tapasi ensimmäistä kertaa miespuolisen maalimiehen, mutta ei se yhtään Friidua oudoksuttanut. Otettiin myös ensimmäisen umpparit. Friidu sai katsoa, kun maalimies kömpi laatikkoon. Friidu meni uteliaana piilolle. Hetken ihmetteli, mistä on oikein kyse. Työnsi nenäänsä laatikon seinässä oleviin ilmareikiin, ja ihmetteli aikansa. Yhdestä haukahduksesta lensi pallo palkaksi. Sama uudelleen, ja nyt tuli haukku jo nopeammin.

Tiistaina HVK:n tottistreeneissä ensimmäistä kertaa. Uusi paikka, uudet ihmiset. Ensimmäisellä kierroksella alkuun hieman pälyilyä, että missä ollaan, ketä nuo ihmiset tuolla kentän reunalla on. Toinen kierros meni jo paremmin. Friidu sai kiitosta hyvästä teknisestä osaamisestaan, mutta viretilaongelmat tulivat jälleen ilmi nimenomaan ensimmäisellä kierroksella. Ja koska kentällä oli loivaan kulmaan säädetty A-este, niin sitä tietysti jälleen kokeiltiin. Se oli Friidusta entistäkin hauskempaa. Kun otin irroituksen palkasta, juoksi Friidu samantien esteen harjalle keikkumaan, että minne se pallo seuraavaksi lentää!

Keskiviikkona hakua. Friidulle on otettu nyt haamuja, ja jos tuuli on ollut sopiva, niin myös tuuliapuja. Tarkoituksena on saada pistot suoriksi ja tarpeeksi syviksi. Hyvin Friidu irtoaa näillä avuilla. Taidettiin ottaa liian aikaisin viime kesänä valmiita maalimiehiä, koska Friidu jäi herkästi pyörimään hakualueen keskiosaan. Jatketaan nyt tähän malliin jonkin aikaa, että Friidulle iskostuisi selkärankaan oikea tapa edetä hakualueella. Positiivisin asia viimeisissä treeneissä on ollut ilmaisu. Jos Friidu tykkää maalimiehistä yli kaiken, tykkää se ainakin yhtä paljon haukkua maalimiehiä. Eikä se ole mitään katkonaista ääntelyä, vaan kunnon rytmikästä haukkua. Sitä voisin kuunnella vaikka kuinka kauan. Eikä ole tarvinnut sen asian kanssa kättä vääntää. Haukkuminen on Friidulle niin luontaista.

Torstaina oman ryhmän tottistreenit. Esteistä innostuneena otettiin hyppyestettä. Ensin 70 cm korkeana. Apuohjaaja piti Friidua kiinni esteen takana, ja minä odotin toisella puolella palkan kanssa. Toisella kerralla koski esteeseen, joten siitä ei palkkaa. Pari ilmavampaa hyppyä siitä korkeudesta, ja lopuksi yksi onnistunut 80 cm ylitys. Päätteeksi hyvä eteenmeno, vaikka ei nähnyt pallon vientiä kentän reunaan. Toisella kierroksella Friidulla on sitten puhti täysin poissa, joten otettiin vauhtiluoksetulo, ja se oli siinä.

Paitsi vielä oli jälkitreenit. Friidulle olen tyhmyyttäni tehnyt lähes pelkästään pelkkiä myötätuulijälkiä. Se on niin mukavaa, kun koira jäljestää hyvin! Tarkoitus oli tehdä sivutuulijälki, mutta tuuli pyöri sen verran arvaamattomasti, että välillä se oli vastainen ja välillä myötäinen. Vasta niitetty pelto oli vaikea alusta. Kovaa savea ja ruohoa siellä täällä. Kohtalaisesti Friidu jäljesti. Ei mitenkään tarkasti, mutta tästä jatketaan. Enemmän sivu- ja vastatuulijälkiä. Jos jossain vaiheessa päästäisiin kulmiakin treenaamaan.

Kotitottikset on nyt jätetty pois kokonaan. Vaikuttaa siltä, että Friidu on paremmassa mielentilassa vieraissa paikoissa, tai ainakin jossain muualla kuin kotipihalla. Ainoa asia, mitä on treenattu kotona, on vauhtinouto, koska apuohjaajat Alli ja Viivi on kotona käytettävissä. Koirat tarhaan, josta ne pääsevät yksitellen noutamaan - Friidu tietysti viimeisenä. Ja kyllä into kapulalle on suuri, kun on saanut ensin katsella vanhusten noutoja ja leikkimisiä. Ehkä tästä löytyy apu vauhtiongelmaan.

Muutakin ohjelmaa on ollut tarjolla kuin treeniä. Käytiin koko kööri rantsussa. Ajattelin, että josko Friidu tajuisi mennä uimaan Allin perässä, mutta ei tajunnut. Täytyy odotella helteitä, että itse uskaltautuisin veteen ja saisin siten houkuteltua Friidu uimaan. Mutta se aika ei todellakaan ole vielä.

Viivin kuvaaminen ei ole kovin helppoa, koska läheisriippuvaisena Viivi kulkee varsinkin vieraissa paikoissa liimautuneena kantapäihini. Viivi vaikuttaa välistä aika dementiltä. Toisaalta kun kuulo on mennyt, sekin varmaan tekee olon välistä epävarmaksi.

Allia ei vuodet vielä paina. Ikääntymisen huomaa hieman kankeasta liikkumisesta ja harmaantumisesta. Muuten on koordinaatit vielä hallussa.

Meiän Iso Paha Susi

Ja kaiken tämän päätteeksi nyt vietetään löhöviikonloppu. Huomenna katsellaan teeveestä tyttöjen kesken rinsesssahäitä! Taisi olla minun ripiltä pääsy päiväni, kun katselin Silvian ja Kaarle Kustaan häitä tv:stä vuonna 1 ja 2. Mitä kamalaa tästä voikaan päätellä!

Aina vaan jälkeä

2010-06-04T22:20:00.000-07:00

Kukkapenkit heinittyy, kun ei ehdi edes rikkaruohoja kitkemään. Mutta onneksi koirat tykkää tuoreesta heinästä ja auttavat puutarhahommissa.

Friidun kanssa on viime aikoina lähes pelkästään jäljestetty. Innostuin vaihteeksi etenemään ilmeisesti liian ripeästi ja pidensin tyhjien pätkien pituutta sitä tahtia, että Friidu ei pysynyt perässä. Alkoi nenä nousta siihen malliin, että on pitänyt ottaa vähän takapakkia tyhjien määrässä eli siis tyhjien osuuksien pituudessa. Esineilmaisuja on treenattu. Siinä on päässyt syntymään ikävä tapa koskettaa kuonolla esinettä. Muuten ilmaisee esineet ihan ok. Ja jotta joskus päästäisiin metsäjäljelle, niin janojakin on peräti muutaman kerran harjoiteltu. Viimeksi tehtiin kolme peräti kymmenen metrin janaa. Yhdellä janalla otti takajäljen, mutta hienosti korjasi aivan itse oikeaan suuntaan parin metrin jälkeen.

Tottiksen suhteen on ohjelmassa ollut lähinnä vireen nostamista. Se mitä tehdään, tehdään täysillä vaikka sitten vain kolme minuuttia. Tulosta on tullutkin sen suhteen. Ihan eri mentaliteetilla on mukana kuin pari kuukautta sitten. Seuraava askel on sitten se, miten saada hyvä vire ylläpidettyä. Noudon vauhtiongelmaan auttoi se, että laitettiin kapula hyllylle kuukaudeksi ja sen jälkeen on vauhtinoutoa otettu n. kerta viikossa. Tällä hetkellä vauhti onkin huomattavasti parempi. Pidetään tästä kiinni!

Sokerina pohjalla: eilen Friidu meni kolme kertaa iloisesti ja vauhdikkaasti A-esteen. Loivan agility-esteen tosin, mutta este mikä este. Viime kesänä sain hilattua Friidun pari kertaa agility-A-esteen yli nameilla. Aikaa yhteen esteen ylitykseen meni varmaan kymmenen minuuttia. Este kun on aika liukasta materiaalia, ja koska Friidu ei osannut tulla esteellä vauhdilla, niin eihän kynsillä millään saanut pitävää otettaa liukkaasta esteestä. Siinä sitä roikuttiin rimojen varassa lihapullaa syöden ja maisemia ihaillen. Eilen kokeiltiin taas nameilla ja pallolla houkuttelua, mutta ei niistä löytynyt riittävää potkua. Vauhtia haettiin viereiseltä puomilta, joka ei ole Friidulle tuottanut vaikeuksia. Kun siitä sitten yritin sujuvasti ohjata Friidun A-esteelle, niin Friidu ravasi vaan puomia edestakaisin. Lopuksi kapusin itse A-esteen yli, ja kas kummaa, Friidu tuli perässä! Palkaksi lensi Friidun superhyperpalkka tennispallo. Että kyllä se tästä etenee!

Niksipirkka

2010-05-18T20:58:00.000-07:00

Sukkahousuista on moneksi. Niistä voi mm. askarrella kätevän sukan koiralle estämään haavan nuolemista. Sukkahousu puoleksi ja siinä on kaksi sukkaa koiralle. Leikkaa puolikas sukkahousu vielä siten, että saa kaksi suikaletta, joilla sitoa sukka koiran selän ympäri. Pysyy aika hyvin paikallaan, eikä koira nuole pipiä. Ja on niin tyylikäskin, ellei suorastaan sexy. Täytyy olla tarkkana, kun Friidulla on vielä juoksukin päällä. Ettei pääse mustissa sukkahousuissa kylille viilettämään.

Friidu teloi siis eilen kannuskyntensä riekaleiksi, ja nyt pitäisi yrittää estää jäljelle jääneen kynnen nuoleminen. Sukkahousuviritelmä toimii hyvin sisätiloissa, mutta ulos täytyy laittaa perinteisempi sidos, ja sen paikalla pysyminen on vaikeampaa. Että tämmöstä täällä vaihteeksi. No, jalkasidokset on valitettavan tuttuja viime vuodelta, kun puoli vuotta hoidin Allin jalkahaavaa. Ero on vain se, että Alli oli huomattavasti yhteistyöhaluisempi. Tietysti Friidun paljaana oleva kynnen ydin on tosi kosketusarka, jos siihen sattuu hipaisemaan.

Kuka katsoo pahalla silmällä?

2010-05-15T21:07:00.000-07:00

Taitavat tähdet olla epäsuosiollisessa asennossa tällä hetkellä. Allin pyöreiden vuosien juhlinta meni täysin puihin. Ressukka sairastui samaan tautiin kuin Friidu männä viikolla juuri parahiksi edellisenä iltana, kun oli tarkoitus hemmotella meidän herkkusuuta 10-vuotissynttäreiden kunniaksi. Joten syntymäpäivän kunniaksi Alli sai nauttia vettä ja tehobaktia. Ja katsoa vierestä, kun toiset söi. Se jos mikä syö Allia. Friidun maha näyttää olevan jo kunnossa. Seuraavaksi sairastuu tietysti Viivi.

Sen verran kuitenkin päästiin fiilistelemään synttäreiden kunniaksi Allin kanssa, että käytiin jäljestämässä tiistaina. Alli mennä huiteli omaan tyyliinsä, mutta mukavaa oli :) Kyllä vanhoissa koirissa on sitä jotain. Ei tarvitse päätään vaivata millään koulutusjutuilla tms., vaan voi nauttia tekemisestä ilman mitään suorituspaineita.

Suurin osa treenikavereista potee mitäkin kremppaa, eivätkä koiratkaan ole säästyneet vaivoilta ja henkeäuhkaavilta tilanteilta. Että niiden rinnalla tietysti meidän ripuli-oksennustaudit ovat tietysti pientä. Itse tipuin viikko sitten tikapuilta, ja niitä ruhjeita tässä vielä parantelen. Tänä aamuna huomasin , että Friidun toinen poski oli turvoksissa. Oltiin oltu lenkillä tuntia aikaisemmin, ja ensimmäinen ajatus oli tietysti kyynpurema. Annoin kyytabletin, joita onneksi sattui löytymään kaapin perukoilta, ja päivän aikana turvotus laskikin. Todennäköisesti Friidua oli pistänyt joku muu ötökkä, sillä mitään puremajälkiä ei poskessa näkynyt.
Kaikesta tästä huolimatta saatiin helatorstaiksi pieni hakuryhmä kasaan. Hakuporukan kasaan saaminen on ollut tänä keväänä tosi vaikeaa. Kaksi kertaa on peräti treenattu, ja mietin jo, että josko jätän koko hakuilun, kun sen treenaaminen on hankalaa. Ei voi todellakaan puhua mistään tavoitteellisesta treenaamisesta näillä treenimäärillä. Mutta viime treenin jälkeen kyllä ajatukset hieman muuttuivat. On haussa oma viehätyksensä, vaikka jälki on kyllä meidän ykkösjuttu. Mitä enemmän itse pääsee haun maailmaan sisään, sitä mielenkiintoisemmalta se alkaa tuntumaan. Että ehkä emme kuitenkaan heitä pyyhettä kehään haun suhteen. Treenataan, kun siihen on mahdollisuus. Jos se johtaa johonkin, hyvä. Jos ei, niin otetaan se sitten vaikka ulkoilun kannalta.

Tulihan tämän kaiken epäonnen lisäksi kuitenkin kesä, ja lomaviikko on edessä, jotta jotain hyvää on kuitenkin odotettavissa. Nautitaan siitä!

Jälki on pop!

2010-05-09T19:04:00.000-07:00

Tottista ei ole juurikaan Friidun kanssa harjoitettu pariin viikkoon. Edellisellä viikolla keskityttiin enemmänkin vireen nostamiseen ja leikkimiseen. Tämän viikon Friidu on kärsinyt mahataudista, joka vaati lopulta antibioottikuurin. Nyt alkaa olla tilanne hallinnassa. Ennen sairastumista ehdittiin ajaa muutama jälki, joihin mahtui hyviä ja huonoja treenejä.

Tämä viikonloppu meni kosteissa merkeissä Inkoon pelloilla. Jälkiviikonloppua oli vetämässä Erja Hyökki. Oli meille niin tarpeen, että joku katsoo vierestä, missä mennään. Ensimmäinen asia, minkä Friidu oppi oli se, että jälkeä voi ajaa, vaikka pellolla on muitakin kuin vain me kaksi. Myös silloin, kun vieraita ihmisiä kävelee perässä. Itse opin (ehkä opin tai sitten en), että annan koiralle työskentelyrauhan, vaikka se on niin vaikeaa! Kun hermo menee heti, kun Friidu ylittää yhdenkin askeleen tarkistamatta. Luota koiraasi! Sain myös videolla pari Friidun jälkeä, joita oli tosi hyödyllistä katsoa jälkikäteen. Kiitos Lipe videoinnista! Varsinkin se ensimmäinen sähellysjälki oli oikein opettavainen, kun tein kaikkeni pilatakseni Friidun jäljenajon. Tiedän sen, että en osaa ohjata koiraa jäljellä. Sitten kai olisi parasta olla tekemättä mitään. Mutta kaikesta tästä huolimatta, kyllä jälki on vaan meidän juttu. Se on vaan niin uskomattoman hauskaa ja mielenkiintoista. Varsinkin ne ohikiitävät hetket, kun koira tekee hyvää keskittynyttä työtä. Kuvia viikonlopusta löytyy galleriasta.

Peiliin katsomista

2010-04-20T09:13:00.000-07:00

Viime viikolla Friidu kävi virallisissa kuvauksissa sisarustensa kanssa Mevetissä. Terveitä olivat kaikki paikalla olleet. A- ja 0-tuloksina lähti Friidun kuvat eteenpäin arvioitaviksi.

Viikonloppu vietettiin Inkoossa pk-tottiksen merkeissä. Kouluttajana Jukka Ihalainen. Viikonloppu oli oikein valaiseva ja syy Friidun matalavireisyyteen taisi löytyä. Meidän tottistreenit on muuttuneet yksitoikkoisiksi ja tylsiksi! Palkka tippuu Friidulle kuin manulle illallinen. Samalla olen unohtanut tyystiin koiran kasvaessa leikkimisen ja saalispalkkaamisen jalon taidon! Pienen pennun kanssa on niin luontevaa leikkiä, mutta kun koira kasvaa, muuttuu kaikki tekeminen helposti vakavaksi puurtamiseksi. Nyt palataan treeneissä siihen, mitä tehtiin vuosi sitten. Leikkiä, vietinnostoa, hauskanpitoa ja kaivetaan jostain esiin treenien yllätyksellisyys ja vaihtelu. Luulen, että sieltä se löytyy. Kuvia viikonlopusta löytyy täältä.

Totiset tottistreenit saavat olla nyt tauolla. Keskitytään nyt maastojuttuihin, kun lumetkin on vihdoin ja viimein sulaneet. Pellot on tosin vielä aika märät jäljentekemiseen, mutta toisaalta en nyt ole jäljentekoon kykyenevä, koska viikonloppu sai osaltani ikävän päätöksen. Noidannuoli iski muutenkin kehnoon selkääni. Sitä parannellessa ehtivät pellotkin kuivua.

Metsä kutsuu!

2010-04-13T19:50:00.000-07:00

Lumet meni menojaan, joten metsä kutsuu. Ensimmäiset pienimuotoiset hakuilmaisut on otettu, ja haukku irtosi hyvin. Ja maalimieskin löytyi, kun oli niin lähellä, että siihen melkein kompastui. Esineruututreeniäkin on palauteltu mieliin, mutta siinä ei ole tauon aikana tapahtunut mitään edistymistä ??? Että ihan vauvatreeniä sen suhteen pitää tehdä. Kaikki menee hyvin niin kauan, kunnes Friidu löytää esineen. Sen jälkeen se ei oikein tiedä, mitä sillä esineellä pitäisi tehdä. Paitsi kyllä se kotona osaa. Pari tynkäjälkitreeniäkin on tehty. Se vasta onkin mukavaa. Ensimmäinen metsänreunaan, jossa oli lyhyin välein namirasioita. Niitä ilmaistiin. Sammalnurmelle tehtiin helppo jälki runsain nappuloin. Sekin meni ihan ok. Nämä oli nyt tällaisiä muistutustreenilöitä, kun on tuo tauko venähtänyt ikävän pitkäksi.

Otin pitkästä aikaa videolle Friidun seuraamista ja muutenkin meidän tottistreeniä. Vaikka kuinka joku muu sanoo vierestä, että älä tee noin ja kannattaisko tehdä näin, niin ei se mene vaan perille ennen kuin sen omin silmin näkee videolta. Että todellakin kannattaisi tehdä noin ja näin... Kun ei usko, ennen kuin itse näkee. Hoh hoijaa. On Friidu-ressukka kyllä varsinaisella puupääohjaajalla paiskattu.

Tässä pari kuvaa sunnuntain tottistreeneistä. Huom. yläkuvassa oikean etujalan asento, sukuvika :) Friidun laskeneeseen viretilaan tuli esiin yksi mahdollinen syy, joka löytyy käyttämistäni pakotteista, jotka kouluttajan mielestä eivät ole riittävän aktivoivia. Itse asiassa enemmänkin aivan päinvastaisia vaikutuksiltaan. Paljon mahdollista. Jotain on tapahtunut joka tapauksessa Friidun suhtautumisessa koko tottistouhuun. Ei se nyt mitään luokatonta lompsimista ole, mutta ei ole sellaista intoa kuin aiemmin. Kaavamainen treenaaminen voi olla yksi syy. Tylsää, ennakoitavissa olevaa, ei mitään uutta eikä yllättävää koskaan ikinä tapahdu.

Huomenna on jännittävä päivä, kun Friidu menee lonkka- ym.kuviin. Samalla tavataan Friidun sisaruksia. Mielenkiintoista.

Koulutusta vaille käyttövalio

2010-04-04T18:06:00.000-07:00

Liityin tällaiseen ryhmään facebookissa. Aika paljon jäseniä ryhmässä näyttää olevan :) Vaikka Friidua on kuitenkin noin määrällisesti katsottuna koulutettu aika paljon. Mutta ei se laatu vaan se määrä ...

Missä sitten mennään? Nouto on nyt muhimassa pääkopassa. Ei siinä muuta vikaa ole kuin että vauhtia ei ole tarpeeksi. Koulutusfilosofiani mukaan ongelmat laitetaan hyllylle, jos ne vaikka ratkeaisi itsestään. Seuraamisessa palkan paikkaa on vaihdettu ties kuinka monta kertaa, ja viimeisimpänä on kokeiltu sitä, että pallo on oikeassa kädessä, ja Friidu saa hakea palkan selän takaa. Tämä tuntui aluksi niin oudolta jutulta, mutta päätin kokeilla. Ja se kannatti. Friidu oppi uuden palkan paikan nopeasti. Kauemmin meni itseltäni taipua ajatukseen siitä, että palkata voi näinkin. Nyt seuraamispaikka on himpun verran taaempana, joten ei ole enää auraamisongelmaa. Nyt tosin on alkanut tuntumaan siltä, että seuraa liian takana, kun en näe koirasta muuta kuin kuonon - silloin kun tuijotan koiraa. Jota ei tietenkään pitäisi tehdä, mutta kun olen oppinut sen, niin siitä tavasta en millään tunnu pääsevän eroon.

Käännökset: Vasemmalle käännös on paras kaikista käännöksistä. Friidu osaa käyttää hyvin takapäätään. Täyskäännös suht ok ja oikealle käännöskin menettelee. Itselleni se on koiran kanssa edelleen vaikea. Ilman koiraa osaan tehdä se erinomaisesti!

Jääviä liikkeitä ollaan treenailtu ruualla, ja ne on aika hyvät. Paljon on tehty niitä ihan erillisinä liikkeinä ilman seuraamisia. Seisominen saisi olla terävämpi. Jäävät on tehty aina samassa järjestyksessä istu-maahan-seiso. Luoksetuloa ja eteenmenoa on otettu lenkillä sopivan pitkällä ja suoralla metsätien pätkällä. Piiiitkältä matkalta molempia, että saa oikein kiihdyttää vauhdin. Luoksetuloa kokeilin tässä eräänä päivänä vaihteeksi siten, etten vapauttanutkaan vauhdista suoraan palkalle, vaan otinkin Friidun eteen istumaan. Hyvin toimi jarrut, vaikka tuli tuhatta ja sataa tietä pitkin. Istuutui sopivalle etäisyydelle ja vielä suoraan. Eteenmenossa kokeilin samoin pitkästä aikaan maahanmenoa. Toisella käskyllä meni maahan. Vähän yllättäinhän se maahanmenokäsky tuli, kun ei sitäkään ole eteenmenoon yhdistetty kovinkaan monta kertaa vielä. Ennen eteenlähetystä olen haukuttanut Friidua, jotta oikein saa moottorin viritettyä.

Pienoisia ongelmia on ollut Friidun viretilassa. Siihen liittyen häiriönsietokyky ja keskittyminen ei ole parhaimmillaan tällä hetkellä. Haukuttamisella olen saanut Friidua nostettua, mutta ei sekään aina tunnu toimivan. Tähän liittyy myös oma keskittyminen. Että jos ei ole itse täysillä mukana ja ajatukset kasassa, niin väärin on koiralta vaatia kympin suorituksia. Tämäkin tuli tässä viime viikolla karvaasti koettua. Joskus olisi todellakin parempi jäädä kotiin. Sillä tottis on tunnetilaa!

Tämä on myös aika mukava tunnetila. Ihana pitkä viikonloppu. Kerätään voimia kevättä varten.

Hierontaa

2010-03-27T19:20:00.000-07:00

Tänään kävi koirahieroja hieromassa kaikkia kolmea koiraa. Friidu sai olla ensimmäinen potilas. Aikamoista härdelliä se oli. Ei tainnut olla rentouttava kokemus yhdellekään osapuolelle. Sen verran kuitenkin saatiin diagnoosia, että Friidun etupään lihakset ei nyt varsinaisesti jumissa olleet, mutta selkeästi reagoi etujalkojen, vai onko ne etulavat, mitkä koiralla on siinä etujalkojen kiinnityskohdassa (?) - koiran anatomia on hieman hukassa ilmeisesti :), käsittelylle. Se ei kylläkään ole mikään ihme ottaen huomioon sen, että Friidu on lenkkeillyt tosi paljon vetovaljaissa talven aikana. Vaikka ei ole mikään himovetäjä, niin sen verran kuitenkin on tullut rasitusta etuosastoon. Friidun hieronnasta en edes yrittänyt ottaa kuvaa, mutta asento ja asenne oli tämänkaltainen kuin on tässä talvella otetussa kuvassa:

Alli ja Viivi saivat tietysti myös hierontaan osakseen. Alli nautti selvästi, kun sai huomioita osakseen. Ihanaa, kun rapsutellaan tai tehdään jotain muuta sen suuntaista. Ei kuitenkaan oikein osannut rentoutua, mutta ilme kertoi, että hyvältä tuntui.

Alli ja Viivi nauttivat elämästä Tiinan käsittelyssä.

Viivi otti kaikkein rennoimmin. Vaikka ei ole mitenkään yltiösosiaalinen koira, niin ainoana osasi ottaa oikean hierottavana olo asennon, eli maata kyljellään. Allilla ja Viiville ei ollut myöskään mitään lihasjumeja. Sain hyviä vinkkejä, miten itsekin voin hieroa koiria, jos ei muuten, niin ainakin niitä rentouttaakseen. Tekee hyvää niin nuorelle aktivistille kuin eläkeläisille. Ja tekis kyllä hyvää mullekin!

Koira kasvaa, uudet haasteet

2010-03-21T16:10:00.000-07:00

Onhan tässä saanutkin pitkään nauttia keskittymiskykyisestä koirasta. Liekö ilmassa väreilevä kevät tuoksuineen (ainakin kalenterin mukaan) vai Friidun joku-niistä-monista kehitysvaiheista, mutta kovasti ottaa häiriöitä ympäristöstä treeneissä tätä nykyä. Treenataan sitten sitä. On ihan pitänyt ottaa käyttöön ne kaameat pakotteet!

Noutotreenit päätin laittaa tänään tauolle muhimaan Friidun pääkoppaan. Sitä onkin treenattu lähes päivittäin ties kuinka kauan. Ei tarvitse siis enää ulkoiluttaa noutokapulaa lenkeillä mukana. Ainoa pitkä suora, missä voi vauhtinoutoa treenata, löytyy metsätieltä, missä on lenkkeilty. Piha on niin lumen vallassa, ettei siellä mahdu tekeen juurikaan mitään. Joten kun on lähdetty Friidun kanssa lenkille, niin kaiken muun rekvisiitan lisäksi on pitänyt tunkea noutokapula johonkin.

Oikealle käännökset on nyt treenin alla. Osaan tehdä oikealle käännöksen loistavasti ilman koiraa, mutta kun koira on mukana, alan tekeen ihmeellisiä steppailuja ja koukeroita jaloillani. Johtuu ilmeisesti siitä, että takaraivossa on joku ihme pelko, ettei koira pysy mukana, ja alan hidasteleen ja odotteleen Friidua. Täyskäännöskin on enemmän tai vähemmän laaja kaarros vasemmalle. Mutta vasemmalle käännökset on hyviä ja teräviä. Oikealle käännöksiä täytyy treenata nyt ihan makupaloilla rauhallisessa mielentilassa - molempien osalta siis. Samoin ruokapalkalla on syytä säätää suoraa luoksetuloasentoa. Kun aina vaan tulee oikealle vinoon.

Friidu on saanut tutustua pieniin koiranpentuihin viime aikoina. Treeniryhmässämme on vallalla varsinainen pentubuumi. Yksi rotikka ja kolme dobberin pentua on astunut mukaan riveihin, ja Friidu on saanut olla antamassa hyviä koirakokemuksia pikkupennuille. Hieman pienet ja vikkelät pennut Friidua oudoksuttavat, eikä niiden kanssa oikein osaa leikkiäkään, mutta tosi nätisti Friidu on pentuihin suhtautunut. Ei ole meiän Friidu enää ryhmän pienin! Minne se aika oikein menee?

Treenikipinää etsimässä

2010-03-14T13:07:00.000-07:00

Olo on vähän kuin talviuniltaan heräävällä karhulla. Jotain uusia eväitä treenaamiseen kaivattaisiin. Niitä haettiin eilen Susanna Korrin pitämältä koulutuspäivältä. Friidun kanssa haettiin apua vauhtinoutoon ja maahanmenon nopeuttamiseen. Noutojuttu oli aika lailla samantapainen kuin mitä ollaan tehtykin pienin viilauksin ja parannusehdotuksin. Matka vaan tarpeeksi pitkäksi kapulalle vaikka apuohjaajan avulla, ja paluuseen vauhtia koirasta poispäin juosten. Tätä kun tekee n. 300 kertaa tai jotain sinne päin tässä kesän aikana, niin eiköhän se vauhti löydy. Nyt on vielä vaan etsimisessä sellaiset paikat, joissa on tarpeeksi pitkä aurattu suora tähän treeniin!
Maahanmenon nopeuttamiseen täytyy ottaa käyttöön vielä selkeät käsiavut. Ja muitakin jääviä liikkeitä kannattaa vielä vahvistaa ihan irrallisina liikkeinä seuraamisesta nimenomaan nopeuden ja terävyyden aikaansaamiseksi. Muitakin hyviä vinkkejä tuli taas roppakaupalla, kun seurasi muiden koirien treenejä. Eri ikäisiä koiria erilaisin ongelmin teki päivästä antoisan ja mielenkiintoisen. Päivän ehdoton suosikki oli pikku-Bobo, joka oli niin syötävän liikuttavan suloinen kuin vain rottweilerin pentu voi olla. Ja osasi jo niin tarmokkaasti seurata namikättä! Pienenä on vitsa väännettävä.

Tästä se lähtee. Niin Bobon ura kuin meidänkin kevät. Lumet sais vaan sulaa pois. Parina aamuna pakkasyön jälkeen olen yrittänyt mennä pellolle hankikävelylle koirien kanssa, mutta ei ole kunnon kantohankea vielä. Kun varovasti kävelee, kantaa hanki. Kunnes yks kaks yllättäin se pettää ja humpsahtaa reisiä myöten lumeen. Ja saa kengät täyteen lunta. Koirat kyllä tykkää juosta hangella ja niitä hanki kantaa.

Lumi ahistaa

2010-02-27T08:34:00.000-08:00

Lumivallit ovat saaneet Lebensraumin vähiin. Pihalle on aurattu kulkutie, joka sekin tuntuu pienenevän koko ajan, kun lumet ei mahdu mihinkään. Ainoa paikka, missä koiria voi lenkittää, on metsätie, jota on aurattu runsaan kilometrin matkalta. Sitä sitten talsitaan edestakaisin. Metsään tai pellolle ei voi mennä. Itse voisin tietysti kulkea lumikengillä, mutta koirat uppoavat pehmeään lumihankeen kokonaisuudessaan, joten hieman hankalaa se olisi. Joten tähän on nyt tyytyminen. Nyt tietysti eletään kantohankien toivossa, kun vesikelit tuli ja uusia pakkasia on luvassa.

Treenien suhteen on jälleen ollut pieni suvantovaihe. Yhteistreeneihin en ole päässyt milloin mistäkin syystä. Joten ollaan sitten viilattu ja höylätty kotona joitain pieniä osa-alueita. Kuten perusasennosta suoraa maahanmenoasentoa. Friidu menee suhteellisen nopeasti maahan, voisi tosin mennä nopeamminkin, mutta kääntää itsensä ihmeelliselle kaarelle jalkaterieni ympärille. Takapää on suorassa, mutta etuosa kääntyy oikealle. Tätä nyt säädetään siten, että annan palkan vasemmalla kädellä koiran vasemmalta. Sama vika, minkä tekee jäljellä esineilmaisuissa.

Muuten Friidun harrastus numero yksi on ollut jäätyneiden paskojen syöminen. Tuolla samaisella metsätien pätkällä niitä kun on aika lailla, kiitos Allin ja Viivin. Niitä Friidu kaivaa lumen alta suurella innolla. Ei se ole peestä koskaan muuten ollut kiinnostunut, mutta jäätyneinä ne on ilmeisesti mukavan rapsakoita hampaissa. Allille lumiset kelit on olleet vaikeita. Hän kun ei voi ollenkaan sietää lunta varpaiden ja anturoiden välissä. Mieluummin makoilee sisällä keittiön ja jääkaapin läheisyydessä makupaloja kerjäämässä. Viivillä tulehtui jälleen anaalirauhanen ja muutenkin on ollut vatsantoiminnassa vaikeuksia. Vanhuuden vaivoja vissiin kai. Parafiiniöljy piti ottaa avuksi. Nukkuminen on Viivin pääasiallista toimintaa ja nukkuukin niin sikeästi, että välillä pitää käydä ravistelemassa hereillä, kun on uloslähdön aika. Ulkona kyllä välillä innostuu ajamaan takaa Friidua sellaisella vauhdilla, että ei kai se vielä viimeisiään vetele, Viivi-pallukka. Ja jos Viivi sattuu saamaan Friidun kiinni, niin silloin tuo ärsyttävän nopea kakara saa kuulla kunniansa. Kun tuolla tavalla vanhusta juoksuttaa...

Talvista jälkitreeniä

2010-02-22T21:02:00.000-08:00

Lunta on niin paljon, että koirien luutkin ovat hautautuneet jonnekin lumimassojen alle. Säilyvät ainakin tuoreina, kun ovat säilöttyinä lumeen ja pakkaseen. Paremman tekemisen puutteessa ollaan Friidun kanssa muistuteltu mieliin esineilmaisuja. Ensin tehtiin niitä sisällä, mutta mikä estää treenaamasta asiaa ulkona. Muu kuin pakkanen tietysti osaltaan.

Olen laittanut namirasian n. 5-6-askeleen päähän. Friidu kilttinä tyttönä jäljestää valkoisella lumella olevalle sinikantiselle muovipurkille, kun jälki-käsky annetaan. Vaikka luulisi, että ryntäisi sille näköhavainnon perusteella. Ei, vaan laittaa nenän maahan, ja etenee jälkiä pitkin esineelle :) Hassu otus. Ongelmana on ollut hieman vino ilmaisuasento, joka on syntynyt siitä, että kun tulen palkkaamaan eli avaamaan rasian koiran oikealta puolelta, kääntyy Friidu valmiiksi hieman vinoon oikealle. Tai oikeastaan kiertää esineelle lievästi vasemmalta kaartaen, jolloin on lievästi oikealle kääntyneenä maassa. Tähän on ollut apuna korkeat lumivallit pihalla. Kun laittaa rasian ihan lumivallin viereen ja lähettää Friidun lähestyyn sitä siten, että lumivalli on vasemmalla puolella, ei jää tilaa kääntää peräpäätä vasemmalle. Näin asento pysyy suorana.

Jotain pitää keksiä, kun talvesta näyttää tulevan pitkä. Jospa vappuna lumet olisi sulaneet, että päästäisiin oikeisiin hommiin.

Aktivoitumista treenirintamalla

2010-02-07T16:32:00.000-08:00

Vähitellen ollaan Friidun kanssa aktivoiduttu treenaamaan muuallakin kuin kotipihalla ja eteisen peilin edessä. Perjantaina agilityhallin puolikkaassa tottisteltiin hukkispowerin voimalla. Häiriötä oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta jälleen kerran Friidu yllätti positiivisesti häiriönsietokykynsä kanssa. Täytyy kai uskoa, että ei se paljon ympärillä olevasta hälinästä välitä, kun tehdään hommia. Pressun takana äänekästä agilityliitoa, ja omalle puolelle piti puikkelehtia omaa vuoroaan odottavien agiliitäjien muodostaman kunniakujan läpi. Ilman itkua ja hammasten kiristystä siitä selvittiin. Makkaraa oli tosin hätäensiapuna kädessä, jos olisi tiukka paikka tullut.

Seuraaminen on parantunut nyt selvästi. Seuraa suorassa asennossa, eikä enää seilaa sivusuunnassa. Kun nyt olen saanut tämän vinon seuraamisasennon pois suurennuslasini alta, seuraava pilkunviilaus liike on nouto. Lähinnä vauhdin saaminen kapulalle juoksuun ja paluuseen kapulan kanssa. Ehkei se nyt niin hidasta kuitenkaan ole, kuin olen antanut itseni ymmärtää. Friidu ei ole mikään kapulahullu, joka on siinä mielessä hyvä, että ote kapulasta on rauhallinen. Hieman enemmän intoa kyllä kaipaisin koko noutoliikkeeseen (jota ei tosin kokonaisena liikkeenä ole vielä tehty kuin max 3 kertaa/Friidun elämä), mutta nyt täytyy pitää itselle jäitä hattuun, ettei ala liikaan asettaan paineita Friidulle tämän asian suhteen, ettei tule kapulakammoa pikkuiselle :)

Mutta varsinaiset haasteet ne on edessä A-esteen kanssa. Muutaman kerran olen yrittänyt saada Friidua nousemaan loivalle agility-A-esteelle. Mutta kun Friidu ei osaa tulla vauhdilla esteellä ja ilman vauhtia tassut lipsuu, vaikka kuinka yrittää tarrata kynsillä kiinni liukkaaseen pintaan, niin eihän siitä mitään tule. Täytynee rakentaa jonkin sortin rakennelma keväällä, jossa voidaan opetella erilaisilla alustoilla liikkumista. Koska siitä mielestäni on kyse. Friidu ei nimittäin ole mikään alustavarma koira. Se on huomattu erilaisillakin alustoilla.

Tässä kuvia tämän päivän tottisteluista. Mukana oli Friidun sukulaisia Sintti-emän johdolla. Otettiin yhteiskuva äidistä ja tyttärestä. Sintin Friidu-annos tuli ilmeisesti täyteen jo pentulaatikossa, kun ei oikein suopeasti suhtautunut lapsensa lähentelyihin. Varmuuden vuoksi jätettiin riittävä väli poseeratessa koirien väliin.

Tässä Friidun seuraamiskuvia. Kuvat otti Mari Pihlajaniemi.

Pakkanen jatkuu

2010-01-24T18:24:00.000-08:00

Käytiin tänään taas Friidun kanssa hiihtämässä. Alkoi tosi hyvin, ja ajattelinkin, että nyt Friidu on tajunnut vetämisen idean, kun veti kuin heikkopäinen minut tien yli pellolle ja saman tien kumoon pellon reunaan (mulla siis sukset jalassa). Alku menikin vauhdikkaasti, mutta sitten Friidu kyllästyi vai mitä lie. Loppumatkasta päästinkin sen vapaaksi, kun en jaksanut selvitellä narua koiran jalkojen ympäriltä ja itseni ympäriltä. Sitten mentiinkin minä edellä hiihtäen ja Friidu kannoilla ravaten. Meneehän se niinkin.

Treenirintamalla edelleen suht rauhallista. Pakkasta sen verran paljon, että väkisinkin se haittaa, vaikka kuinka yrittäisi ajatella toisin. Muutaman kerran ollaan oltu pienellä porukalla lämpimässä hallissa treenaamassa. Mielenkiinnolla odotin ensimmäisellä kerralla, miten Friidu suhtautuu uuteen ympäristöön, mutta ihmeen hyvin meni. Vähän tosin esim. seuraamisen aikana alkoi pälyillä ympärilleen, kun seinää lähestyttiin. Mutta muuten ei ottanut häiriötä vieraista koirista eikä ihmisistä.

Seuraaminen on tällä hetkellä parempaa. Poikittaminen ja väljyys on nyt vähäisempää. Kiitos tästä treenikavereille, joilta aina tulee uusia näkökulmia. Raipan jätin pois, koska oma koordinaatio ei riitä käsitteleen talutinta, raippaa ja jollain kädellä pitäisi vielä palkata. Tumpelo mikä tumpelo. Muutenkin olen nyt yrittänyt keskittyä tarkemmin omaan toimintaani seuraamisessa. Kun koira on nopea, niin automaattisesti yrittää olla itse vielä nopeampi, ja siitähän ei tule muuta kuin yleistä sähläystä.

Vasemmalle käännöksiä ollaan harjoiteltu paljon, ja se oppi on mennyt niin hyvin perille, että välillä Friidu tarjoaa vasemmalle käännöstä, vaikka minä käännyn oikealle :) Samoin täyskäännöksissä ei aina lähde kiertämään, vaan tekeekin täyskäännöksen vasemmalle kääntyen. Taidankin vaihtaa koko täyskäännöksen takaa kiertämisestä vasemmalle kääntyen tehtäväksi. Jos se tuntuu koirasta luonnollisemmalta tavalta ja selkeämmältä. Takaa kierto täyskäännöksessä on ollut pienenä ongelmana se, että jää siinäkin vähän väljäksi käännöksen jälkeen.

Viikonloppuna on tietysti otettu paljon valokuvia. Sää on ollut aurinkoinen, mutta kylmyys on tietenkin kohmettanut sormet. Välillä on pitänyt mennä sisälle lämmitteleen ja sulattaan sormia. Mutta aika monta sataa kuvaa tuli tänäkin viikonloppuna napsittua. Aikamoista säätämistä se edelleen on.

Viivi jaksaa aina välillä innostua Friidun leikkiinkutsuista. Allilla on juoksu, ja Alli keskittyy siihen liittyviin askareisiin. Mitähän sitä kuvaisi, jos ei olisi koiria?

ja kamera käy!

2010-01-17T17:59:00.000-08:00

Hyvään valokuvaan tarvitaan muutakin kuin hyvä kamera :)

Mullon uusi kamera. Hieno Nikon D90 ja kittizoomi 18-105mm. Viikonlopun olen testaillut kameraa ja tavannut käyttöopasta. Kuvat ei ole kovin hyviä, kun vasta tutustun kameran säätöihin. Aika monta vuotta on siitä, kun olen viimeksi käyttänyt järjestelmäkameraa, joten täytyy hieman palautella mieliin, miten ne aukot ja suljinajat nyt menikään.

Kamerassa on myös video, mutta siihen ominaisuuteen en ole vielä tutustunut. Sen sijaan olen videoinut vanhalla kameralla Friidun seuraamistreeniä. Nyt tajusin, mistä Friidun väljyys ja peräpään aukeaminen johtuu, tai ainakin luulen niin. Palkka on ollut kainalossa, jota Friidu tietty on oppinut kyttäämään ja odottamaan, milloin se tipahtaa. Tästä palkan vaanimisesta on seuraamisasento sitten luontevasti päässyt vinoutuun. Että sillain ne virheet pikku hiljaa hiipii esiin nurkan takaa, kun ei ole tarkkana!

Tässä nyt uuden kameran satoa. Valitettavasti ilma on ollut pilvinen viikonlopun, toisin kuin viime viikonlopun kelit, joten kuvatkin on aika harmaita.

Vanha arvokas Alli-rouva

Viivi

Viivi ja Friidu

ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Friidu Animal.

Reipasta ulkoilmaelämää

2010-01-10T19:10:00.000-08:00

Treenit ovat olleet tauolla jo pitempään olosuhteiden pakosta (pakkasta, lunta, treenitaukoa...mihin sitä tarvitaan?). Mutta jotain pientä on kotipihalla ja sisälläkin väännetty. Aamulla viritin kameran apuohjaajaksi videoimaan, että saisin jotain käsitystä siitä, miten Friidu seuraa. Alkuun peräpää aukesi vasemmalle, ja seuraamispaikkakin eli sivusuunnassa kohtalaisen paljon. Loppua kohden seuraaminen oli nätimpää, kun vähän raipalla ohjasin, laitoin pallon kainalosta povitaskuun ja kävelin rauhallisemmin. Että tältä se sitten lopulta näytti:

Sitten lähdettiin hiihtämään. Saatiin kepo jänikseksi, vaikka ei se meitä olisi millään halunnut latua sotkemaan. Mutta me mentiin vaan. Friidu jopa veti alkumatkasta, kun ei tainnut tietää, kuka siellä pellon reunassa hiihti. Veti ja haukkui mennessään. Välillä odoteltiin, että "jänis" sai jälleen etumatkaa, ja sitten taas mentiin. Ei taida Friidusta olla vetäväksi koiraksi, mutta pääasia, että saadaan liikuntaa - molemmat. Ei ole vetäminen verissä Friidulla. Kolme kierrosta hiihdettiin.

Iltapäivällä käytiin mummojen kanssa leppoisalla kävelylenkillä, ja kyllä on kaunista. Ei tunnu kirpeä pakkanenkaan missään, kun sielu lepää talvisissa maisemissa. Kylmyyden huomasin vain siitä, kun käteen oli tullut laitettua märät nahkarukkaset, jotka jäätyi koviksi koppuroiksi. Ja sormet paleli kameran nappuloilla.

Elämää postikorttimaisemissa

2010-01-01T16:49:00.000-08:00

Harvoin, josko koskaan, on saatu viettää joulun pyhiä näin talvisissa olosuhteissa. Lunta, pakkasta ja jopa aurinkoakin on ollut tarjolla. Mitä parhaimmat ulkoilukelit, ja sitä on harjoitettukin erilaisilla kokoonpanoilla. Friidu on saanut kohottaa omaa ja emännän kuntoa umpihankikävelyillä. Itse olen käyttänyt apuvälineitä, lumikenkiä ja tänään suksia. Koska en ole enää yhtä nuori kuin Friidu, apuvälineet on sallittuja. Aika pölyttyneet oli sukset, kun ne kaivoin esiin varaston nurkasta. Ei ole ollut käyttöä niille muutamaan talveen. Friidu sai ylleen valjaat ja peräänsä pitkän liinan ja sitten mentiin. Ei mitenkään tyylikkäästi todellakan. Liina oli liian pitkä, eikä Friidu oikein osaa vetää. Huvittavan näköistä taistelua se oli. Ärräpäät taisi lennellä, kun liina oli välillä suksien alla tai jalkojeni ympärillä, Friidu pomppi vasemmalle ja oikealle, välillä yritti pyydystää myyriä lumen alta ja kiersi alta aikayksikön narun puiden ympäri. Loppumatkasta saatiin kokea vähän vauhdin hurmaa, kun lasketeltiin alamäkeä. Friidusta se oli tosi hauskaa, kun sai yrittää saalistaa suksen kärkiä. Mutta vain yhden kerran kaaduin koko reissulla.

Alli ja Viivi ovat saaneet lenkkeillä enemmän tai vähemmän auratuilla metsäteillä. Alli on niin tarkka tassuistaan, että yhtään lumikikkaraa ei saa olla varpaiden tai anturoiden välissä. Joten Allia on turha viedä lumihankeen tarpomaan. Lumisilla keleillä Allin lenkkeily on lähinnä tassujen putsaamista lumesta. Viivistä on tullut kylmänarka. Aiemmin ei tehneet 20 asteen pakkasetkaan tiukkaa, nyt tassut palelee jo runsaan 10 asteen pakkasessa. Vanhuus ei tule yksin.

Kuka se tuolla pellolla kulkee? Viivi vahtii kovaäänisesti, vaikka haukkuukin ihan väärään suuntaan :)

Kelpo Kepohan se sieltä sivakoi esiin.

Mukavissa merkeissä on uusi vuosi lähtenyt käyntiin. Mitään suuria tavoitteita ei ole vielä asetettu Friidun suhteen. Jatketaan treenaamista, ja ehkä sitten vuoden kuluttua asetetaan jo ihan oikeita tavoitteita. Allin ja Viivin kohdalla tietysti toivotaan terveyttä ja virkeyttä tulevalle vuodelle ja leppoisia eläkepäiviä mummeloille.

Minne katosi Friidun talutin?

2009-12-29T17:00:00.000-08:00

Nämä löytyivät eteisen lattialta eilein. Friidu oli lepäillyt alakerrassa koko aamupäivän, tai niin minä luulin. Ei löytynyt puuttuvia taluttimen osia mistään,vaikka kuinka etsin. Joten ettei mitään suolitukosta tulisi, niin oksennutin Friidun suolalla. Sieltähän se kahden metrin pituinen nahkatalutin löytyi aamuruuan joukosta parin sentin palasiksi pätkittynä.

Kun maas on hanki ja järvet jäässä...

2009-12-20T17:21:00.000-08:00

Sitten viime tekstien on tullut talvi. Mikä sen ihanampaa. Lumi ja pakkanen vei mennessään kurakelit ja ainakin osan pimeyttä. Pitkästä aikaa saadaan nauttia valkeasta joulusta, vaikka se itselläni tulee menemään ainakin osittain työn merkeissä. Mutta sen jälkeen koittaa pitkä vapaa, joten sitä odotellessa.

Saatiin tänään kasaan pieni hakuporukka. Friidun kanssa kokeiltiin, miten irtoaa haukkuilmaisu, kun maalimies piilottelee käsissään lihapullien sijasta palloa. Ja kyllähän se irtosi! Haukkui ihan eri tehoilla. Luulen, että pallopalkalla saadaan hyvin rakennettua myös kestävyyttää ilmaisuun. Haukuttamista olen käyttänyt myös tottiksessa nostamaan virettä, ja se tuntuu toimivan.

Tottista on treenattu lähinnä kotipihalla halogeenilampun valossa. Sisällä on tehty namipalasäätöä jääviin liikkeisiin ja käännöksiin. Ruokapalkka tuntuukin toimivan tässä vaiheessa paremmin jäävissä liikkeissä. Varsinkin istuminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta ilman vartaloapua pallolla tai patukalla palkatessa. Liikaa kierroksia ilmeisesti. Ruualla keskittyy paremmin ja malttaa jopa kuunnella. Eteisen peilin edessä on hyvä katsoa peilin kautta, miten nopeasti noudattaa käskyä. Samalla saa valvottua myös omia tahattomia vartaloapuja. Eteinen alkaa olla vaan hieman ahdas, kun Friidu ei ole enää pieni pentu. Mutta kyllä siinä seitsemän askelta mahtuu ottaan, ja sehän riittää tähän tarkoitukseen. Koko meidän tottistouhu on kuin kasa palapelin paloja, joista ei tiedä, millainen palapeli tulee olemaan valmiina. Vähitellen täytyisi alkaa laittaan paloja yhteen.

Viivi on jälleen kokenut jonkinmoisen ylösnousemuksen. Elottoman ja harmaan turkin tilalle pukkaa uutta karvaa ja muutama kilokin on tainnut tulla lisää. Elämä hymyilee Viiville muutenkin, kun ruokaa tarjoillaan peräti kolme kertaa päivässä. Dieetin kannalta on parempi, että ruokitaan pienillä annoksilla usein kuin yksi iso annos päivässä. Friidu on tällä hetkellä nälkäkurjen roolissa ainakin ulkoisesti. Turkki on siinä jamassa, että menisi melkein malinuaasta. No, malivertahan Friidussa virtaakin.

Tänään leivottiin joululeivonnaisia. Itse asiassa yhden taatelikakun leivoin, että hieman liioiteltua on sanoa noin, mutta kun se kuulostaa niin hyvältä puhua joululeivonnaisten leipomisesta. Friidu auttoi keittiöhommissa puhdistamalla uunikintaan jälkikäteen.

Kohta suunnistamme pihalle lumitöihin. Tämän verran oli lunta neljä tuntia sitten. Paljonkohan mahtaa olla nyt. Kohta se selviää. Näihin kuviin ja tunnelmiin - Hyvää Joulua kaikille ja Onnellista Uutta Vuotta 2010!

Jälkipäivä

2009-12-07T18:34:00.000-08:00

Tänään pääsivät kaikki kolme koiraa jäljestään. Ihan kuin olis ottanut voimille, kun uni noin maistui kotiin päästyämme. Taisi olla peräti kolmas jälki molemmille muoreille tälle vuodelle. Yllättäen parasta jäljestystä esitti Viivi. Aluksi Viivin kone vähän yski, mutta kun pääsi vauhtiin, meni yllättävänkin tarkasti ja kaikki kepakotkin noukki. Allin jälki oli pitkä. Askelia en laskenut, kun oli noita jälkiä enemmänkin tallottavaksi, niin osittain tein Allin jäljen juosten aikaa säästääkseni. Mielestäni kuitenkin keppejä jäljelle laitoin, vaikka Alli ei niitä löytänyt kuin kolme, joista viimeisen hieman avustettuna. Jäljestämisessä ei sinällänsä ollut mitään vikaa. Parasta siinä oli kuitenkin se, että Alli nautti, kun pääsi vaihteeksi oikeisiin hommiin. Silmät loistaa ja naama on leveässä hymyssä, kun Alli poimii keppejä metsästä. Silloin kun ehtii poimia ne. Ihan meinaa tulla tippa linssiin, kun katsoo valkonaamaista Allia lempipuuhassaan.

Friidun jälki oli lyhyt hevosenkenkä sammalikossa ja jäkälikössä. Kamala into oli päällä, kun mentiin nelivetoa autolta jäljen alkuun. Olin jo varma, ettei tästä mitään tule, kun koira ei meinannut nahoissaan pysyä. Oli kyllä sen oloinen, ettei tiennyt, mitä oltiin menossa tekemään. Mutta kun jäljen alkuun rauhoituttiin, niin ihmeesti kokosi itsensi ja alkoi nuuskuttaa jälkiä maasta. Tyhjät nyt oli mitä oli. Lauantaina tein pellolle jäljelle, ja siellä taisikin olla ensimmäiset harhajäljet. Peuranjälkiä oli keskivaiheilla ja ilmeisen tuoreita. Estin peuranjäljille menemisen, ja sitten istuttiinkin tovi, ja ihmeteltiin, mistä on kyse, kun ei eteenpäin pääse. Friidu istui ja ihmetteli ja minä yritin malttaa pitää suuni kiinni. Hetken mietittyyn pisti nenän maahan oikealle jäljelle, ja niin päästiin eteenpäin. Hyvä kokemus sinällänsä. Toivottavasti opettavainen.

Tottendaalit on olleet tauolla viikon. Luoksetuloa on treenattu lenkillä, pihalla ja eilen hakutreeneissä alueen tallauksen yhteydessä. Hyvin Friidu on kuulolla, joten toivoa asian suhteen on. Viikko jälki-istuntoa on tehnyt hyvää korville. Mutta vielä on työtä paljon edessä, että voisin luottaa siihen, että käskyä noudetetaan myös kiperissä tilanteissa.

Viivin verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa. Hyvä niin. On tuota lääkitystä ihan tarpeeksi jo tässä. Alli ja Viivi ovat edelleen antibioottikuurilla. Viiville on nyt aloitettu erikoisdieetti virtsakiteiden liuotukseen. Että semmosta tällä kertaa.

Takaisin sorvin ääreen

2009-11-29T20:43:00.000-08:00

Sinne meni lomaviikko. Vettä satoi kiitettävästi, mutta ei se ole tahtia haitannut. Enemmänkin flunssat rippeet alkuviikosta kiusasi, mutta siitä huolimatta on saatu ulkoilla ja tietysti treenata varastoon tulevia kaamosviikkoja varten.

Friidulle jälkeä taisi tulla tehtyä lähes joka päivä. Alkuviikosta metsään ja loppuviikosta jälleen pellolle. Metsässä sai ihan oikeesti jäljestääkin, ja ihan kohtuu hyvin meni. Tietysti kun nameja oli harvakseen, ei ihan askel askeleelta edetty, ja aikamoista tarkistelua paikoin oli. Mutta jäljen loppuun ruokakipolle kuitenkin löysi :). Peltotreeneissä olen laittanut nappulat piiloon kunnolla, että tulisi tarvetta tarkentaa otetta askelten tarkistamiseen. Näyttäisi toimivan, jos jotain voi parin kerran jälkeen päätellä. Vauhti kun vain kiihtyy Fribelillä, kun ikää tulee lisää, vai mistä lie johtuu. Friiduhan ei ole ollut mikään rynnijä jäljellä, mutta sekin asia tuntuu korjaantuvan koko ajan. Täytyy kai talven aikana alkaa nosteleen puntteja, että saan pidettyä koiran aloillaan keväällä.

Tämän päiväisen hakutreenin jälkeen lähdettiin kimppalenkille. Friidu otti taas vaihteeksi ritolat metsässä. Argh! Ei edes koirakamut voittaneet kiinnostuksessa, kun metsä tarjosi jotain vielä kiihottavampaa. Parikymmentä minuuttia siinä huhuiltiin, ja sieltä se väsynyt metsästäjä lopulta tuli raskain askelin hämärtyvästä kuusikosta. Niin ne hyvät aikomukset ja suunnitelmat taas unohtui, kun päästin Friidun toteuttamaan riistaviettiään. Ei ole korvat muutenkaan Friidulla kovin vastaanottavaiset. Se huomattiin hakutreeneissäkin, että varsin "itsenäinen" hakukoira Friidu on.

Jotta nyt jää tottistelut ja muut koiran viihdytykset tauolle ja keskitytään elämän perusasioihin. Tietysti, jos haluan selitellä asioita, pistän kaiken tämän murkkuiän tms. piikkiin, mutta on tässä muutakin niskurointia. Kuten tuoreessa Palveluskoirat-lehdessä joku kirjoittikin osuvasti, että ei ennen vanhaan ollut mitään murrosikää, oli vaan huonosti käyttäytyviä nuoria. Nyt aletaan availeen meidän nuoren korvakäytäviä. Katsotaan, jos se onnistuu.

Pissakakkajutut jatkuu

2009-11-22T17:54:00.000-08:00

Yksityiskohtainen raportointi Viivin ja Allin eritystoiminnasta jatkuu... Mutta sitähän se on vanhusten elämä, vatsantoiminnan seuraamista mm. Allin ja Viivin pötsit ei vaan tulleet kuntoon kotikonstein, joten nyt ovat molemmat kolmen viikon antibioottikuurilla. Alli alkoi ripuloida uudelleen, ja Viivin ripuli oli jatkunut jo viikon, joten perjantaina oli otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Nyt ei ole sitten vatsat toimineet perjantain jälkeen, jolloin ne tosin toimi varsin aktiivisesti ja tiheään. Ruokavalio on ollut tosin varsin kevyttä, että eiköhän ne suolistot siitä rauhoitu.

Viiviltä päätettiin ottaa tarkempia tutkimuksia viime viikolla, vai oliko se toissa viikolla, kun eläinlääkärissä käytiin, koska Viivi on laihtunut kovasti viime aikoina. Verinäytteitä ei pystytty ottamaan sillä käynnillä, koska ei ollut ollut ravinnotta, mutta pissanäyte otettiin. Siitä löydettiin virtsakiteitä. Kun saadaan maha kuntoon, aloitetaan dieetti, jotta saataisiin kiteet liuotettua. Kuulostaa uskomattomalta, että ruokavaliolla voitaisiin hoitaa tällaiset jutut, mutta niin kai sitten on. Ensi viikolla mennään sitten verikokeisiin.

Fripsendaalin kanssa oltiin kuukauden tauon jälkeen hakuilemassa tänään. Jatkettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin, eli ilmaisua otettiin mukaan. Vähän se haukku oli hakusessa, mutta maalimies maalimieheltä haukku vahvistui. Työskentelymotivaatio on kohdallaan ja maalimiehet on niiiin ihania. On niin hauskaa katsoa, silloin kun maasto sen sallii, kun Friidu bongaa maalimiehen. Se on niin iloinen ja täpinöissään. Ja valitettavan mielellään kyllä myös tunkee syliin ja antaa pusuja. Täytyykin muistaa jatkossa pyytää maalimiehiä laittaan tekarit taskuun, kun Friidu tulee. Ohjattavuus on vielä aika hakusessa. Taas menin hätäisyyksissäni kutsuun Friidua pistolta pois, koska oli yhdellä lähetyksellä vaarallisen lähellä keskilinjaa, ja toinen maalimies oli toisella puolella valmiina. Kutsut kaikui kuuroille korville. Hyvä tietysti, että intoa riittää, mutta mutta... Muuten hakualueelle saapuminen ei ole enää niin kamalaa revitystä, eikä keskilinjalle palaaminen. Että kyllä kai se siitä vähitellen muotoutuu. Itsekin olen vähitellen alkanut innostuun hausta. On aika hauskaa ja mielenkiintoista.

Ostin Friidulle lapsiressukan ensimmäisen vinkulelun. Ja se olikin aivan kamala kapistus. Ihan ok niin kauan kun se oli hiljaa, mutta se vinkaisu oli niin outo, että suorastaan pelotti.

Mutta Allista se oli aivan ihana. Alli löysi sisäisen lapsen itsestään. Mitä enemmän sitä puree, sitä enemmän se vinkuu ja sitä enemmän sitä pitää purra...

ja sitä enemmän se Friidua oudoksuttaa. Inhottava ääni kerrassaan. Pakko ottaa vähän etäisyyttä.

Ja tässä viimeisin hankinta. Emäntä kulkee risaisissa ja likaisissa vaatteissa, vaikka kyllä pyykkiäkin pesen, vaikkei sitä heti äkkiseltään uskoisi, kun vastaan kävelee. Mutta olen kyllä myös shoppaillut viime aikoina. Ostin koirille yhteisen Back On Track-loimen. Viivi on saanut etuoikeuden olla ensimmäinen pääasiallinen käyttäjä. Ilmeisesti tuntuu hyvältä, kun ei ollenkaan oudoksi outoa vaatekappaletta yllään, toisin kuin Alli ja Friidu. Viivi pienikokoisimpana on tietysti hukkua loimeen, mutta kun se muutenkin pääasiassa vain nukkuu, niin ei koolla ja istuvuudella liene paljoakaan merkitystä. Täytyi ostaa sen verran iso loimi, että Friidu-pienokaisella on vähän kasvunvaraa :)

Nuoruuden intoa ja vanhuuden vaivoja

2009-11-15T16:54:00.000-08:00

Allin ja Viivin mahat ei ole vieläkään toipuneet viikon takaisesta herkkuhetkestä metsässä. Alli alkaa tosin olla jo suht ok, mutta Viivi aloitti ripuloinnin toissapäivänä. Onneksi osaavat pyytää ulos, kun meinaa tulla ripaskat, ettei ole tarvinnut mattopyykkiä jatkaa. Toivottavasti ovat oppineet tästä jotain. Todennäköisesti eivät. Lauantaiaamuna käveltiin saalispaikan ohi -hihnassa- ja kyllä nenät nousi korkealle. Nythän ne suolet vasta olisikin mukavasti mehustuneita.

Perjantaina Viivin kanssa eläinlääkärissä hieman aikaistetussa vuosittaisessa silmäkontrollissa. Silmät on niin hyvät, ettei paremmasta väliä. Ei edes mitattu kyynelnesteen eritystä, kun jo pelkin silmin voi nähdä, että kosteathan ne on. Päivi Vanhapellon mukaan on harvinaista, että silmät reagoivat näin hyvin lääkitykseen tässä taudissa. Olenkin vähentänyt suun kautta annettavan lääkkeen annostusta, koska se myös lisää syljeneritystä. Viscotearsit (keinokyyneleet) on saanut jättää kokonaan pois.

Muuten Viivi on mennyt fyysisesti alaspäin:( Vanhentunut ja kuihtunut. On paljon vanhemman näköinen kuin Alli. Turkki eloton, karvaa lähtee niin paljon kuin jaksaa harjata ja lihakset hävinneet. Vuosi sitten eläinlääkäri kehui Viivin hyviä lihaksia, mutta ei ole enää lihaksista tietoa. Viikon kuluttua on uusi käynti eläinlääkärissä. Otetaan kilpirauhas-, haima- ja muut näytteet, jos vaikka kyseessä on jokin ihan hoidettavissa oleva tauti eikä pelkkä vanhuus. Viivihän on kuitenkin vasta 9-v. Ei siis mikään ikäloppu belgiksi.

Allin jalkahaava on käytännössä umpeutunut (5 kk!), mutta edelleen pidän sidosta, koska haavan kohdalla on ohuen ohut punertava uusi iho, jonka Alli nuolisi todennäköisesti auki alle aikayksikön. Mutta tähän sidoshommaan on niin totuttu, että se menee jo rutiinilla. Mahtais olla outoa, jos jonain päivänä ei tarvitsisi tehdä mitään hoitotoimenpiteitä yhdenkään koiran kohdalla. Ei olisi lääkkeitä, silmätippoja tai jalan sidontaa. No, tämä on elämää.

Sitten minun ilonaiheeseeni ja murheenkryyniini, Friidu-kullannuppuun. Friidu on ollut täynnä ylipursuvaa energiaa koko viikon, kun ei ole ressukka paljon muuta aktiviteettia saanut kuin pientä leikkiä/tottista pimeällä pihalla illalla (nyt on hankittu 300w valonheitin pihaan - että nyt kyllä näkee!) ja hihnalenkkejä maantien reunassa otsalampun valossa. Onneksi kävi koirakaverit eilen kylässä, ja sai Friidu ååkketusta pihalla koko rahan edestä parin tunnin ajan. Ensimmäistä kertaa koko viikkoon Friidu oli väsynyt eilisiltana. Ihanaa! Että ne jaksaakin painia ja pyörittää toisiaan nuo nuoret koirat.

Perjantaina lähdin Friidun kanssa metsätielle lenkille. Tarkoituksena oli aloittaa pois-riistalta-koulutus. Friidu oli valjaissa pitkässä liinassa kiinni, ja oikein toivoin ja rukoilin, että tulisi tilanne, jossa saisin puuttua Friidun aina vain kasvavaan riistaviettiin oikein kunnon pakotteella ja nuhtelulla - kauniisti sanottuna. Toiveeni toteutuikin, ja metsästä kuului rasahdus, jonka Friidu tietysti rekisteröi. Hetken mietittyään ampaisi ojan yli metsään ja minä tiukensi otetta liinasta - ähä kutti, etpäs pääsekään minnekään. Liina kiristyi ja liinan lukko rapsahti irti. Sinne meni Friidu lukko valjaissa kilkattaen. Tyhmä minä. Sillä samalla hetkellä tajusin, että liina oli itsetekemäni jälkiliina Allille, johon olin käsin ommellut muutamalla pistolla lukon kiinni. Eihän se mitään kromosomi-Friidun nykäisyjä kestänyt. Siinä seisoin liina kädessä ja koira paineli rinnettä ylös metsään. Puolen tunnin kuluttua tuli takaisin. Se siitä koulutuksesta. Nyt olen ommellut n. 50 edestakaisella ompeleella (ompelukoneen ompeleella) lukon kiinni. Joten koulutus jatkuu.

Tänään vähän treenattiinkiin. Käytiin ottamassa häiriötottista kentällä, jossa oli frisbee-golfin pelaajia, vai mikä se uusin hömpötys on nimeltään, ja suurimpana häiriönä Friidun rakas Åke, mutta hyvin Fritsu toimi näissä häiriöissä. Tiukkaa teki, mutta lopputulos oli oikein hyvä, eli pääsin puuttumaan Friidun toimintaan. Sitten mentiin tekeen esineruutua, ja sekin meni hyvin. Häiriötä oli siinäkin riittävästi, kun otettiin kaikki kolme koiraa ruudun reunaan odotteleen vuoroaan. Mallioppimista vai mitä lie, mutta tämä tuntuu toimivan. Hienosti Friidu haki kolme esinettä ja jokaisesta tietysti palkka, vaikka ensimmäisen esineen olisi halunnut luovuttaa Åke-collielle. Siihen ne onnistumiset sitten loppuivatkin. Metsätietä tuli koiranulkoiluttajia ja siitähän Friidu, joka oli kiinni puussa, repesi. Joten lyhyen metsälenkin jälkeen lähdettiin taas Karis-cityyn hihnakävelylle etsimään ja kohtaamaan muita koirantaluttajia. Nyt niitä osui kohdalle useampikin, ja jokaisen kohtaamisen jälkeen seuraava koira kohdattiin kauniimmin. Joten päivän saldo jäi kuitenkin positiiviseksi.

Voi pyhä yrjö

2009-11-08T16:07:00.000-08:00

Tulee sellaisia hetkiä, jolloin väkisinkin tunkee mieliin ajatus, että miksi näitä hurttia on ylipäätään tullut hankittua. Tänään oli sellainen hetki. Jos olet herkkävatsainen, ei kannata lukea tämän enempää tätä tarinaa.

Alli ja Viivi kävivät aamulenkillä ruokailemassa mitä-lie-löysivätkään metsän siimeksessä. Ensin tuli Viivi takaisin kamalalle lemuten. Tarkistin, ettei ollut pyörinyt missään ulostekasassa, mutta turkki oli onneksi puhdas. Suu haisi niin maan perusteellisen pahalle, että jotain muuta kuin perinteistä peetä oli nautittu. Alli kulinaristina viipyi saaliilla kauemmin, ja kun viimein tulla jolkotteli tietä pitkin tyytyväisenä röyhtäillen (Alli todellakin röyhtäisi tullessaan), oli Allin lemu vielä pahempi kuin Viivissä.

Aamupäivän olivat sitten enemmän tai vähemmän pahoinvoivan näkösiä. Puolen päivän aikaan Alli sitten oksensi ja kohta perään Viivi. Ajattelin, että nyt tuli huonosti sulavat mahalaukun sisällöt ulos, mutta se oli vasta alkusoittoa. Oksennettavaa riittää, ja jokaisen yrjökerran jälkeen mahansisältöä tuli vaan enemmän ja enemmän. Aloin ihmetellä, kun kahmin kaksin käsin hanskat kädessä oudon näköisiä kiinteitä oksennuskasoja muovikassiin, että mitä ihmettä ne oikein sisälsivät. Ei niitä sen kummenkin tarvinnut tonkia nähdäkseen, että koirat oli ahmineet sisuksiinsa jonkun eläimen jäännöksiä, tarkemmin sanottuna suolta ja tietysti puolittain sulanutta suolensisältöä. Ehkä metsästäjät olivat jättäneet peuran tai hirven suolet metsään haaskaeläinten syötäväksi. Ilmankos haju oli mitä oli. Jokaisen oksennuskerran välissä en ehtinyt päästää koiria ulos, joten oksennusta oli parvekkeellakin. Kun Viivin yrjöjä siivosin parvekkeelta, ehti Alli tyhjentää yhden omista lasteistaan keittiön matolle, joka ei tietenkään ollut mikään pesukoneeseen mahtuva pikkumatto. Oli omat yrjötkin aika lähellä, vaikka en ole mikään herkkäsieluinen tässä suhteessa. Uskomattoman määrän olivat nielleet suolia sisuksiinsa. Barffausta parhaimmillaan, mutta hieman huonosti sulavaa. Hyvä puoli tässä oli vain ja ainoastaan se, että eivät olleet kieriskelleet saaliillaan.

Viime viikonloppuna olin tottisseminaarissa kuuntelemassa ja katselemassa Ivan Balabanovia Kirkkonummella. Mielenkiintoinen ja monia tärkeitä asioita mieliinpalauttava viikonloppu, mutta niin hiton kylmä oli. Ei mitään maata mullistavaa uutta ollut tarjolla, mutta aivan toimivalta vaikuttavia ratkaisumalleja Iivana tarjosi harjoituskoirakoiden ongelmiin.

Friidulla taitaa olla jokin kehitysvaihe meneillään, vai liekö vaikkua korvissa. Ei aina kuule luoksetulokäskyjä (!). Ei kuule ei, vaikka kuinka kovaa huutaa. Tottistreeneissä osallistuu suurella volyymillä yleiseen rähinään, jos joku sellaista aloittaa. Ääntähän Friidusta löytyy. Mutta kaikkein kivointa on rähistä remmissä vastaantuleville koirille. Kotioloissa näitä ei juurikaan päästä harjoitteleen (remmirrrrähinöitä;), joten tänään käytiin Karjaan keskustassa sunnuntaikävelyllä. Ja kun siellä autioita katuja aikamme kierrettiin, saatiin jopa kaksi koirakohtaamista aikaiseksi. Toinen niistä menikin aika hyvin, ensimmäinen ei niinkään hyvin. Täytynee ottaa ohjelmistoon tämän asian työstäminen. Jätetään nuo suorien perusasentojen treenaaminen vähemmälle hetkeksi. Viettiä Friidussa kuitenkin on, ainakin riistaviettiä. Fasaani pääsi pyrstösulistaan, kun Friidu bongasi fasaanin pihalla pensaiden suojista ja sai linnun melkein suuhunsa. Oli siinä kaakatusta kerrakseen ja Friidulla suu täynnä fasaanin sulkia. Ehkä oppivat vähitellen, ettei kannata tulla meidän pihaan syömään lintulautojen alle tippuneita siemeniä.

Viikon kuulumiset

2009-10-25T18:35:00.000-07:00

Kirjuutellaan nyt taas tänne lokiin viikonlopun (päättymisen) kunniaksi kuulumisia. Aloitetaan Friidun treenirintamalta.

Treenit ovat lähinnä pitäneet sisällään jälkeä, jälkeä ja jälkeä. Pellolla olen tyhjien osuutta edelleen lisännyt, eikä se tuota muuta ongelmaa kuin vauhdin lisääntymistä tyhjillä pätkillä. Mutta ei nyt kuitenkaan miksikään läpijuoksuksi ja hosumiseksi tyhjät mene, joten ei kai se nyt niin iso ongelma ole. Ongelma on lähinnä se, että en osaa oikein edetä näissä peltojälkitreeneissä, koska ihan isseksein sen kanssa nyt tässä pähkäilen. Joten kauheasti ei päästä sillä saralla eteneen. Edetään sitten tälläin tipuaskelin, niin ei ainakaan isoa vahinkoa tule, jos ihan väärin treenataan :)

Niinpä tänään käytiin vaihteeksi metsässä jäljestämässä. Oli kokonaista neljäs kerta Friidun elämän aikana. Ja se on kyllä kivaa, siis jäljestää metsässä. Ja kyllä näissäkin kahdessa lyhyessä Friidun jäljenpätkässä huomasi sen, että on alkeiden vääntäminen pellolla tuottanut tulosta. Tarkka tyttö Friidu on jäljellä. Vai liekö pelkästään verenperintöä. Sekin tuli mieleen, kun tänään ensimmäistä kertaa näin äiti-Sintin jäljellä. Ei ole omena kauaksi pudonnut puusta. Tarkkaa ja motivoitunutta jäljestämistä esitti emo. Friidulla oli pieniä ruokakippoja n. 20 metrin välein, eli lähinnä esineilmaisutreenistä meni tämä treeni. Hyvin muisti maahanmenon ilman käskyjä, vaikka edellisestä esineilmaisutreenistä on kulunut aikaa varmaan lähemmäs pari kuukautta. Muuten esineilmaisuissa on vielä paljon säätämistä asennon ja sen kanssa, että esinettä ei ole tarpeen kuonolla tökkiä... Parin metrin janatkin onnistui! Täytyykin tässä ennen lumia tehdä oikein oikeitakin jälkiä metsään, joissa Friidu saa ihan oikeasti jäljestää.

Tehtiin sitten esineruutuakin lopuksi. Siinä tein jälleen ne samat virheet kuin aiemminkin. Mutta kun harvoin esineruutua treenaa, niin ei muista, mitä ei pidä tehdä. Virhe nro 1: pk-liivit. Ne häiritsee selvästi Friidua edelleen varsinkin esineruudussa, joka ei ole niin kivaa kuin etsiä ihmisiä metsästä. Nro 2: ei ehkä kannata samassa treenissä ottaa kahta vielä ihan alkutekijöissä olevaa asiaa, jäljestämistä metsässä ja esineruutua. Friidu meni kyllä vauhdilla ruutuun ja löysi esineen nopeasti, mutta sitten meni sormi suuhun. Ei tiennyt, mitä tehdä esineellä. Tai jäi makaamaan esineen viereen ja alkoi pureskella sitä. Oli selvästi vähän huuli pyöreenä koko homman kanssa. Ja se suurin virhe nro 3!!! oli jälleen se, että tein alkuun koko treenin ihan liian vaikeasti. Lopuksi saatiin vähän onnistumisen kaltaistakin aikaiseksi, kun katseltiin Friidun kanssa ruudun reunasta, kun treenikaveri vei esineen ruutuun - ja otettiin pk-liivit pois päältä. Näin saatiin Friidu pari kertaa tuomaan esine minulle. Huh huh. Toisaalta turha on tuskailla tämän asian kanssa ottaen huomioon sen, miten vähän esineitä on treenattu. Ei kai se osaa, kun ei ole opetettu.

Eläkeläiset viettävät leppoisia päiviä. Viivi on kovasti laihtunut viime aikoina. Jossain vaiheessa Viivillä oli jopa pienoista paino-ongelmaa, mutta nyt ei ole karvapehkon alla muuta kuin luuta ja nahkaa. Viivin upea karvapeitekin on eloton ja karvaa lähtee niin paljon kuin vaan jaksaa harjata. Viivillä kun ei yleensä ole karvanlähtöä. Ruoka maistuu hyvin eikä muissakaan elintoiminnoissa ole moitittavaa. Ihan oma itsensä on, että siinä mielessä en ole nyt tässä vaiheessa kovin huolissani. Suurennetaan ruoka-annoksia, ja katsotaan lähteekö paino nousuun. Ostin vitamiinivalmistetta molemmille mummeleille kotiruuan höysteeksi, että nyt ainakin vitamiinit ja kivennäisaineet olisi kohdallaan ruokinnassa.

Alli saa edelleen kulkea jalka sidoksessa ja elmu-kelmussa sadesäiden vuoksi. Jalka on melkein ok, mutta tiukassa tuntuu olevan se, että iho olisi siinä kunnossa, että uskaltaisin jättää sidokset pois. Eipä nuo siteet Allia vaivaa. Että josko jouluksi päästäisiin sidoksista eroon?

Syksy ja pimeys painaa päällä

2009-10-17T18:23:00.000-07:00

Täytyy vaan yrittää istua tässä koneen ääressä nauttimassa kirkasvalolampun säteistä. Josko se auttaisi tähän päälle puskevaan syysapeuteen. Vielä ehtii töiden jälkeen jäljen polkasta pellolle, mutta eipä paljon muuta. Pihalla tietysti jotain pientä pyörimistä voi ottaa. Viikonlopusta täytyykin sitten yrittää ottaa kaikki tehot irti. Tänäänkin tuli suorastaan happimyrkytys, kun kuusi tuntia meni metsässä hakutreeneissä. Ensin käytiin Friidun kanssa lenkillä vähän niin kuin lämmittelemässä kohmeisia lihaksia. Yritin ottaa syyskuvia järven rannalla, mutta valoa oli vielä aika vähän klo yhdeksän aamulla, joten mitään huippukuvia en saanut aikaiseksi. Etusivun kuva on tämän aamun otos. Friidu on niin friidumainen. Komea ja vahva. Jää moni poika toiseksi Friidun rinnalla näissä ominaisuuksissa:)

Itse treeni meni oikein mukavasti. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin ilmaisua, eli annettiin Friidulle mahdollisuus haukkua maalimiestä. Ensin keskilinjalla avattiin ääntä ja muistutettiin mieliin ilmaisua. Ja kyllähän se haukku irtosi piilollakin, eikä mitään ponnetonta piipitystä, vaan oikein rytmikästä ja äänekästä haukkua. Kiitos siitä kuuluu tietenkin taitavalle maalimiehelle! Kylläpä olin ylpeä Friidusta. Meinasin jalkoihini kompastua, kun juoksin piilolle innoissani. Heti tuli sellainen fiilis, että Friiduhan alkaa muistuttaa jo oikeaa hakukoiraa. Itse pistot oli kolme mielikuvaa ja siinä välissä yksi valmiina piilossa oleva maalimies. Mielikuvat meni oikeinkin suoraan ja vauhdikkaasti. Valmista maalimiestä piti hieman etsiä. Mutta ilman vaikeutta sekin löytyi. Lopuksi syötiin vielä Ilon koularikakkua ja juotiin kahvit. Ja vielä viimeiseksi lopuksi Friidu pääsi pyörimään sammaleisiin ja kanervikkoihin Neeron ja Åke kanssa.

Tyhjennystreeniä ja jälkitreeniä

2009-10-11T19:03:00.000-07:00

Friidun kanssa on ollut varsin tiivis jälkirupeama viime aikoina. Ollaan päästy kasvattamaan tyhjien määrää keskikolmanneksella. Sillä seurauksella, että mitä enemmän tyhjiä, sitä enemmän vauhtia, joka lienee ymmärrettävää. No, pääseehän siinä puuttumaan koiran toimintaan eli kouluttamaan koiraa. Toivottavasti talvi antaa odottaa itseään, että saadaan vielä ajaa monta monta jälkeä ennen lumia. Huomiseksi on luvattu ensilunta tänne eteläiseen Suomeen. Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Parina viime vuotena on ollut mitä parhaimmat jälkikelit vielä tammikuun alussa. Että siinä toivossa eletään.

Tottista on treenattu pienissä erissä aina mennen tullen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vauhtia siinä mielessä, ettei hyydy koko paketti, ennen kuin saadaan pakettia edes kasattua. Ihan hyvin tuntuu Friidu tässä vaiheessa säilyttävän oikean ja suoran seuraamisasennon, vaikka liikkeelle lähdetään vauhdikkaasti suoraan leikistä. On se niin ihana katsoa, kun koiralla suorastaan silmät palaa päässä innosta tottistreeneissä. Kääntöpuoli asiassa on se, että into kostautuu ohjaajan verenvuodatuksena, lohjenneina hampaina ja haavoina käsissä. Kaikkea tätä ihan pienessä mittakaavassa, mutta kuitenkin. Että meillä reenataan kyllä kirjaimellisesti verenmaku suussa.

Tyhjennystreenit on pitäneet sisällään yhteislenkkiä treenikaverin koirien kanssa. Totuushan on se, että jos Friidun haluaa väsyttää fyysisesti, ei siihen riitä minun lenkitykset ilman tai kera Allin ja Viivin. Tarvitaan vähän nuorempaa koirapoweria, ja sitähän tarjoaa Tuulan uroot. Tänään käytiin ottamassa vauhtia vähän järvestäkin lenkin ohessa. Kylmää oli vesi, otaksun, mutta ei se vauhtia haitannut. Viilensi vaan sopivasti.

Kun kotiin päästiin, paineli Friidu suoraan lempipaikalleen lepäämään. Katse raukean seisahtanut. Ihanaa.

Mitä muuta? Alli kulkee edelleen jalka paketissa. Enää ei voi puhua varsinaisesta haavasta, mutta iho on vielä pieneltä alueelta punottava, joten pakko on suojata jalkaa nuolemisilta ja muulta ärsytykseltä. Pitkän kuivan kauden jälkeen ovat syyssateet aiheuttaneet lisäongelmaa sen suhteen, miten pitää sidos kuivana. Elmu-kelmu on ollut hyvä ratkaisu pahimpina sadepäivinä. Tosin kelmut ja siteet kyllä irtoilee, jos Alli oikein intoutuu irrottelemaan, mutta sitähän tapahtuu ani harvoin tällä iällä.

Viivillä on jäänyt tukka kampaamatta aamulla.

Viivi hallitsee alaisiaan entiseen malliin. Jälleen tänään oli varsinainen malliesimerkki koirien välisestä kommunikoinnista. Pelkällä katseellaan Viivi siirsi Friidun pois paikalta, johon Viivi halusi tulla. Se on niin yksinkertaista ja tehokasta, kun sen kielen hallitsee. Pelkkä katse, matala kurkkuääni ja Friidu kääntää katseensa sivuun ja väistyy. Saman tilanteen jatko-osassa Friidu ensimmäistä kertaa ryhtyi komentamaan Allia. Alli yritti kammeta syliini, kun istuin nojatuolissa. Friidu syöksyi paikalle ajamaan Allia pois. Friidu nimittäin tykkää tulla syliin nukkumaan, kun jompi kumpi meistä istuutuu nojatuoliin tv:n ääreen. Siinä onkin syli täynnä koiraa, kun Friidu yrittää sovittaa itsensä sylikoiraksi. Saa nähdä, millaiseksi Friidun ja Allin välinen suhde muodostuu nyt, kun Friidu aikuistuu. Todennäköisesti Alli väistyy suosiolla, jos entiset merkit pitävät paikkaansa. Allin ja Friidun suhteesta vielä sen verran, että viime viikolla ensimmäistä(!) kertaa Alli ja Friidu leikkivät pihalla. Alli esitti Friidulle leikkiinkutsuasentoja, ja sitten ajettiin toisiaan takaa auton ympäri niin että sora lensi. Ja se oli todellakin ensimmäinen kerta, kun Alli ja Friidu leikkivät kaksistaan.

Tehotreeniviikonloppu

2009-09-27T15:55:00.000-07:00

Nyt on sitten otettu takaisin viime aikojen laiskottelut. On treenattu viikonlopun aikana kaikkia osa-alueita lukuunottamatta esineruutua.

Eilen tottista. Tulikin otettua kaikki liikkeet paitsi esteet, vaikkei ollut tarkoitus :) Paikallamakuu edellisen päivän leikkikaverin tehdessä luoksetuloa oli liian vaikea. Friidu lähti kuin raketin suusta ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Siitä vähän nuhteita, ja nehän tehoaa Friidun. Miten se olikaan - se on huono treeni, jos ei tarvitse puuttua koiran toimintaan. Tämän liikkeen osalta pääsin puuttumaan eli siis se oli hyvä treeni :) Loppu paikallaolo meni ok. Lyhyitä matkoja seuraamista - ok. Nouto ja luoksetulo apuohjaajan kanssa tarkoituksena saada vauhtia luoksetuloon ja kapulan kanssa kohti ohjaajaa juoksemiseen. Olihan sitä vauhtia, kun patukkaa heilutteli ja koiraa innosti. Jäävät liikkeet vapaamuotoisesta sivulla kävelemisestä, siis ei seuraamiskäskyä. Niistä elokuva tässä.

Ja lopuksi eteenmeno, joka oli hyvä siinä mielessä, että palkka oli valmiina (jos Friidu ei nähnyt autosta palkan viemistä - todennäköisesti näki, koska niin hyvin juoksi kentän reunaan) ja kenttä oli vieras. Lopuksi ampumista, kunhan blondit ensin saivat pyssyn toimimaan. Oli nimittäin ihan jumissa liipasin ja varmistin. Onneksi treenikaverin käsilaukusta, eli autosta, löytyi auton kumi- ja muoviosien kiillotusainetta, jota pyssyn aukkoihin suihkuttelemalla saatiin ase toimimaan. Friidun kanssa ei ole juurikaan paukuteltu, ja sitä täytyy tehdä jatkossa enemmän. Kovasti tietysti tottumatonta kiinnosti outo ääni alkuun. Totuttelua siis kaivataan.

Eilisiltana jälki, jota olin vaikeuttanut edellisistä kerroista ehkä hieman liikaa. Joten tässäkin pääsin/jouduin puuttumaan Friidun toimintaan. Jäljen keskivaiheilla oli tyhjiä nyt enemmän kuin aiemmin, ja juuri siinä vaiheessa, kun oltiin jäljen vaikeimmassa kohdassa, tien toiselle puolella ilmestyi mies paukuttelemaan autotallin ovia. Sitä Friidu tietenkin haukkui, siitä kielto ja "jälki"-käsky, ja matka jatkui. Seuraavalla kerralla täytyy hieman palata taaksepäin vaatimuksissa. Jäljet on menneet niin hyvin viime aikoina, että tuli ahnehdittua liikaa jäljen vaikeuttamisessa.

Tänään hakutreenit. Friidulle neljä maalimiestä. Ensimmäinen mielikuvana, se oikein hyvä. Toinen valmiina lähellä. Sekin ok, koska Friidu lähes kompastui maalimieheen. Kolmas mielikuva, ok. Neljäs valmiina. Se meni muuten ok, mutta itse aloin huudella Friidua pois alueelta, kun ei edennyt mielestäni tarpeeksi suoraan, vaan juoksenteli sivusuunnassa edestakaisin hakualueella. Ei se kuitenkaan minua totellut, vaan jatkoi etsimistä, ja löytyihän se maalimies ohjaajan häirinnästä huolimatta. Koira on kuitenkin hyvä, se on pääasia ;)

Treenien päätteeksi käytiin kimppalenkillä. Mukana oli ensimmäistä kertaa tuttujen lenkkikavereiden lisäksi Sintti-äiti ja Ilo-sukulaislikka, jotka laittoivatkin Friidun heti ruotuun. Eipä Friidu kenenkään nenille hypi, mutta pitäähän sitä hieman oudommassa porukassa liikuttaessa tehdä nokkimisjärjestys selväksi. Friidu esitteli kaikki alistumiseleensä heti alkumetreillä, ja loppuosa lenkkiä menikin ihan sopuisasti. Jotenkin hupaisan näköisestä, kun pienet miniatyyribelgit näyttävät kromosomi-Friidulle kaapinpaikan.

Hyviä uutisia

2009-09-25T21:29:00.000-07:00

Allin jalka lähti paraneen oikein vauhdilla, kun muutin hoitostrategiaa kolme viikkoa sitten. Suihkuttelut ja rasvat pois ja mepitel-silikonisidos haavan päälle. Haava on saanut olla mahdollisimman rauhassa, ja heti alkoi tilanne koheneen. Haava on nyt runsaan kolmen kuukauden hoitojen jälkeen lähes umpeutunut, pieni punottava alue on vielä jäljellä. Sen kunniaksi käytiin pitkästä aikaan Tuulan koirien kanssa yhteislenkillä. Allia piti vahtia sen verran, ettei mennyt nuorempien perässä kuraojaan rypemään ja kasteleen sidosta, jota nyt tietysti pitää vielä jonkin aikaa pitää suojana. Ja kyllä oli Alli iloinen. Aivan kuin itsekin olisi ymmärtänyt, että nyt on syytä riemuita. Muodon vuoksi ärisi Neeron lähentelyille, mutta ilmi selvästi nautti olostaan.

"Mene nyt pois siitä, tai heinällä lyön."

Friidu, Viivi ja Åke

Jälkeä jälkeä

2009-09-13T18:50:00.000-07:00

Ihan ollaan kotikulmilla jäljestetty tänä viikonloppuna. Molemmille päiville yhdet jäljet. Pallokenttä on mukavassa ruohossa edelleen, vaikka osittain nurmea oli käyty leikkaamassa. Pitkä, kostea nurmi on hyvä jälkialusta, paitsi että etanat vai mitä lie toukkia lienevätkään ehtivät vallata askeleet, vaikka jälki ajetaan saman tien, kun se on tallattu. Onneksi ne ei pahemmin Friidua häiritse, enemmänkin itseäni yököttävät.

Ja kyllä on jäljet menneet hyvin molemmilla kerroilla. Pitää oikein tuulettaa! Aaltoja aaltoja. Taannoisen leirin ja Eija Heinosen antamien ohjeiden mukaan olen tehnyt kymmenkunta joka askeleella nappula-jälkeä. Nyt kokeiltiin sitten, miten sujuu tyhjät. Ja sujuuhan ne. Keskikolmannes tyyliin kolme tyhjää-kymmenen nappula-askelta. Kaikkein parasta tyhjissä askelissa oli se, että Friidu tarkisti askeleet huolellisesti kantapäästä kärkeen, niin kuin on tarkoitus, eikä mitenkään mennä viuhahtanut niiden yli. Sellaista taipumusta oli aiemmin. Oli tosi hyvä vinkki se, että namit laitetaan eri kohtiin askelta systemaattisesti kanta-keskiosa-kärki, jotta koira oppii tarkistaan askeleen kokonaan. Näyttää toimivan. Tämänkin jos olisin tiennyt vuosi sitten. Näin siinä käy, kun itsekseen treenaa asiaa, josta ei paljon mitään tiedä. Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei varmaankaan ole tapahtunut, mutta oltaisiin tietysti päästy eteenpäin treeneissä tehokkaammin, jos tietäisi, miten edetä. Mutta tästä jatketaan. Jäljestäminen on kyllä niiiin mielenkiintoista!

Sama aihe jatkuu

2009-09-09T21:05:00.000-07:00

Tässä kuva tämän aamun lenkiltä. Seuranamme oli vain miljoona, miljoona, miljoona hirvikärpästä. (Kuvat näkee suurempina niitä klikkaamalla)

Allin haavanhoidossa olen heittänyt nyt kaikki rasvat ja suihkuttelut pois. Iho ärtyi laajemminkin haavan ympäriltä, varmaan johtuen ainakin osittain jatkuvasta haavan käsittelystä. Nyt olen ottanut käyttöön silikoniset haavanhoitotaitokset, joiden alla haava saa olla rauhassa ja toivottavasti paraneminen pääsee vauhtiin. Ainakin Alli on nyt rauhallisempi jalkansa kanssa, kun haavaa ei käsitellä aamuin illoin. Sidokset on nytkin tosin avattava päivittäin, mutta ihoa vasten oleva silikonitaitos saa olla paikoillaan. Paitsi että tänä iltana se irtosi, kun Alli sopivasti ravisti jalkaansa, kun otin päällimmäisiä taitoksia pois. Tavoitteena on, että jouluna jalka on kunnossa. Ei ole varmaankaan yhtään liian kaukainen tavoite, ottaen huomioon, miten tämä homma on takunnut.

Friidun sunnuntain hakutreenit oli vaihteeksi enemmänkin onnistuneet kuin epäonnistuneet. Tehtiin hieman helpompi treeni, kolme mielikuvamaalimiestä, ja niiden välissä yksi lähelle sijoitettu valmis ukko. Ensimmäinen mielikuva ei ollut nyt mikään luotisuora eteneminen, mutta kolme muuta meni aika lailla suoraan. Eikä Friidu enää vedä niin kauheeta nelivetoa hakualueelle ja piilolta keskilinjalle kuin aiemmin. Tämänkin ongelman saisi ratkaistua varsin helposti, jos itse jaksaisin ja viitsisin olla tarkempi ja kärsivällisempi...

Jälkeä on tehty entisen kaavan mukaan. Läheinen pieni jalkapallokenttä on mukavasti ollut nurmi leikkaamatta tämän viikon, joten sinne on saatu mahtumaan runsaan 200 askeleen jälki kentän päästä päähän. Pitkällä nurmikolla näkee jalanjäljet tosi hyvin ja pystyy hyvin seuraamaan, miten Friidu tarkistaa askeleet. Hyvin tarkistaa. Natural menu-nappulat on vaan kuin purkkaa Friidun suussa. Joka askeleelta ei ehdi nappuloita syödä, kun edellisen askeleen palkkaa pitää vielä mälvätä suussa. Kokeilin turvottaa niitä, jotta ne olisi nopeammin syötäviä, mutta ei ne mitään turvonneet. Ehkä pitää astua pidempiä askeleita.

Tottistreeneissä ollaan tehty nyt enemmän sellaista vauhtitreeniä. Kun alkoi mennä jotenkin totiseksi se touhu, viilaamiseksi ja hiomiseksi ehkä liian paljon tässä vaiheessa. Hauskaahan sen olla pitää ja vauhdikasta. Maanantaina tavattiin muutaman hukkarullan kanssa tottistreenien merkeissä Inkoossa. Mukana oli myös 12-viikkoinen Roger-pentu tuoreimmasta hukkispentueesta. Roger oli ihan kuin Friidu vuosi sitten. Uskomatonta, että jo vuosi on Friidun kanssa yhdessä taivallettu. Kyllä se oli niin ihanaa touhuta pienen pennun kanssa. Suuria suunnitelmia ja kaikki vielä edessä. Niin kuin se on nyt tietysti vieläkin meidän kohdalla. Edessä loistava tulevaisuus. Parempi edessä kuin takana :)

Sairauskertomusta ja treenikuulumisia

2009-09-01T21:30:00.000-07:00

Viimeinen lomaviikko meneillään. Vielä voisin jatkaa lomailua... ei mitään ongelmaa sen suhteen. Miten se taas aika riittää mihinkään mukavaan ja hyödylliseen, kun työt alkavat.

Allin jalan suhteen kuuluu hieman huonompaa. Tai aikalailla huonompaa. Nopeasti edennyt haavan umpeutuminen tyssäsi kuukausi sitten, ja nyt parin viikon aikana haava on auennut uudelleen. Eli ollaan samassa pisteessä, missä oltiin ennen juhannusta :( Nyt on antibioottikuuri päällä, ja haavan suihkuttelut jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Viikon ajan on nyt kokeiltu Vetramil-voidetta, mutta se ei ole ainakaan haavan parantamista edistänyt. Joten tänään siirryttiin takaisin kuusenpihkavoiteeseen. Voihan olla, että on aivan sama, mitä rasvaa haavalle laittaa tai on laittamatta. Jotain rasvaa siihen on kuitenkin pakko laittaa, ettei haavataitos kuivu haavaan kiinni. Alli on alkanut myös aristaa jalkaansa. Jos edistymistä asian suhteen ei tapahdu, täytynee ottaa koepala haavasta, jotta syy tähän koko prosessiin löytyisi. Ei vaikuta oikein normaalilta haavanparanemiselta. Jalan patti oli ihan samannäköinen kuin keväällä poistetut histiosytoomat. Tätä pattia ei lähetetty tutkittavaksi.

Friidun kanssa ollaan tietysti tehtyä jälkeä leiriltä saatujen eväiden mukaan. Ruokaa joka askeleelle ja suoraa jälkeä. Tänään meni aika mukavasti. 200 askelta, kerran nosti päänsä ylös, mutta jatkoi jälkeä samantien. Parin askeleen yli olisi mennyt ilman jarrutusta. Lopussa ruokakippo, jonka kohdalla maahan-käsky. Pitkä on taival vielä tälläkin saralla. Sunnuntaina tein metsään lyhyen esineilmaisujäljen ilman ruokaa. Ruokaa oli vain esineinä olleissa filmikoteloissa. Siinä Friidu sai ihan oikeasti jäljestää 10-15 askelta, mitä oli esineiden välissä. Esineitä oli kymmenen. Jäljestystyyli oli tietysti hieman vapaampi, mutta hyvin meni nenä matalalla esineeltä esineelle. Ensimmäisillä esineillä tarvitsi maahan-käskyn ja muutama filmikotelo olisi jäänyt ilmaisematta ilman jarrutusta. Oli mukava nähdä, että kyllä se Friidu ihan oikeasti osaa jäljestää eikä vaan syödä ruokaa maasta.

Hakutreenien suhteen olen nyt tullut siihen tulokseen, että muutama askel taaksepäin on otettava. Apuja tarvitsee vielä muodossa tai toisessa, että suorat pistot tulisi Friidulle ihan sinne selkäytimeen. Jos tottista tehdään babysteps-tyylin, niin miksi hakumetsässä tulee harpottua isoin askelin? Ehkä siksi, kun ryhmän muut koirat ovat edistyneempiä, niin siinä sivussa tulee huomaamattakin vaadittavan omalta koiraltaan liikaa.

Tottistreenit ovat olleet viime aikoina aika vaatimattomia. Lähinnä ollaan treenattu peräpään käyttöä ja vasemmalle käännöksiä. Parissa viikossa Friidu onkin oppinut heittämään pyllyä mukavasti oikeaan kohtaan, vaikka ei olekaan mikään pieni ja kevytrakenteinen neitokainen. Apuja hieman tarttee välillä. Täyskäännöstä ollaan hiottu ja kapulalla leikitty. Vauhdikasta ja iloista kapulalle juoksua ja kapula suussa palkkaa kohti juoksemista. Jotenkin tuntuu, että tässä noudossa tulee olemaan vielä paljon työsarkaa.

Viivi on kokenut ihmepiristymisen nyt kun ilmat on viilenneet. Viivi ei ole kesäkoira, sen olen huomannut jo vuosia sitten. Mutta ottaen huomioon Viivin tuuhean turkin, ihmekös tuo. Viivin karvapeitteestä olisi moni pitkäkarvacollie kateellinen.

Hukkisleirillä

2009-08-24T10:00:00.000-07:00

Viikonloppuna Kannuksessa Hukkarulla-leirillä. Kouluttajana oli Eija Heinonen Kaustisilta. Matka oli pitkä, mutta vaivanarvoinen. Mukava ja opettavainen reissu. Varsinkin lauantain jälkitreenit antoivat itselleni paljon. Oli jo korkea aika saada ulkopuolista ja asiantuntevaa näkemystä Friidun jälkijuttuihin. Varsinkin siihen, miten itse ohjaan koiraa jäljellä. Suurin "virhe", minkä olen tehnyt on se, että olen jättänyt tyhjiä jäljelle. Minä kun luulin, että ollaan edetty liian hitaasti. Tyhjien aika on sitten, kun koira ajaa täydellisen keskittyneesti ja tarkasti parin sadan askeleen suoran ilman, että siihen pitää mitenkään puuttua. Nyt on taas reisilihakset ja selkä kovilla, kun alan kylvään nappulaa joka askeleelle. Muuten Friidun jäljestysura oli kouluttajan mukaan hyvällä alulla.

Lauantai-iltana otettiin tuntumaa vepeilyyn. Paitsi Friidu. Ei mennyt veteen, vaikka oli pelastusliivit päällä. Kyllähän se on niin, että itse minun on mentävä veteen, jos aion saada Friidun tajuamaan uimisen idean.

Sunnuntaina oli tottiksen vuoro. Friidun kohdalla katsottiin noutoa. Ote kapulasta ei olekaan niin hyvä, kuin olen luullut. Siihen yksinkertaisesti lisää pitotreeniä. Sain jälleen pienen herätyksen sen suhteen, miten koiran kanssa treenatessa tulee käyttäytyä. Perusasioita, jotka aina vaan unohtuu. Eli on oltava mustavalkoinen, eikä liikuta jossain siinä välimaastossa harmaalla alueella, kuten itse valitettavan usein teen. Käsky on käsky, ja jos se annetaan, on huolehdittava, että koira myös sitä noudattaa. Nyt taas tsempataan tämän asian suhteen. Taas tuli pieni potku takamukseen treenaamisen suhteen.

Kuvia viikonlopulta löytyy täältä.

Tottisseminaarissa

2009-08-18T13:13:00.000-07:00

Lauantaina osallistuin Friidun kanssa Mia Skogsterin tottisseminaariin Vihdissä. Päivän aihe pennun ja nuoren koiran tottis. Friidu oli joukon vanhin, joten oma osuutemme oli pitkän päivän päätteeksi. Mia korosti useammankin koirakon kohdalla peräpään käytön opettamista heti pennusta pitäen. Eli paikalla seisten vasemmalle käännöksiä. Tämä oli vinkki myös Friidun kohdalla, sillä Friidun seuraamispaikka elää herkästi sivusuunnassa, varsinkin jos liikkeelle lähdetään lennosta. Kun koira oppii käyttämään takapuoltaan, auttaa se koiraa myös oikean seuraamispaikan löytämisessä ja pitämisessä. Muuten Friidun seuraamispaikka vaikuttaa hyvältä.

Lopuksi keskityttiin meidän ikuisuusprojektiin, saalisleikittämiseen. Friidu jää helposti mälväämään lelua maahan, eikä ole niin innokas tuomaan lelua minulle kuin oli joskus pentuna. Mia leikitti Friidua, ja kyllä Friidusta löytyy potkua ja viettiä, kun vastapuoli osaa antaa sopivasti ärsykkeitä, vastustusta ja innostusta leikkimisessä. Evääksi jatkoon leikin suhteen enemmän haastetta Friidulle lelun voittamiseen. Itse pitää olla täysillä mukana, eikä pidä antaa koiran jäädä leipomaan lelua maahan etutassujensa välissä.

Parit hakutreenitkin on saatu kasaan viime aikoina. Friidu on saanut etsiä maalimiehiä vaihdellen mielikuvien avustamana tai valmiina piilossa olevia maalimiehiä. Maalimiesmotivaatio on suuri, mutta kestävyyttä ei tietenkään ole vielä tässä vaiheessa työskentelyssä. Eilisessä treenissä otettiin neljä mm. Ensimmäinen mielikuvana, toinen valmiina, kolmas mielikuvana (joka meni ääniavuksi, kun maalimies kaatuili ryteikössä :) ja neljäs valmiina. Kolme ensimmäistä meni oikein hyvin. Neljännelle piilolle lähetettäessä lähti vinoon hakualueella taaksepäin, ja se lähetys piti ottaa uudelleen. Piilo oli todella hyvä piilo kallion päälle, ja sinne löytääkseen Friidu sai oikein tehdä töitä. Friidu todellakin tykkää tästä puuhasta ja itsekin taidan vähitellen päästä enemmän sinuiksi lajin kanssa. Kääntöpuoli tässä Friidun suuressa innossa hakumetsässä on se, että jälleen eilen hakualueelle saapuminen ja piiloilta keskialueelle palaaminen oli yhtä tuskaa. Vetämistä ja tempoilua. Tähän lupaan ja vannon kiinnittäväni seuraavalla kerralla enemmän huomiota. Se ei ole pelkästään epämukavaa vaan äärimmäisen kuluttavaa ja väsyttävää molemmille. Suurin osa Friidun energiasta meneekin tällä hetkellä näihin siirtymisiin, ei maalimiesten etsimiseen
.

Tässä sadepäivän tunnelmia kotisohvalta. Hehän ovat kuin kaksi marjaa. Kuvassa Alli ja Friidu. Kumpi on kumpi?

Elämisen sietämätön keveys

2009-08-12T18:21:00.000-07:00

Ensimmäinen kesälomaviikko ja vielä kolme viikkoa vapautta edessä. On tätä odotettukin koko kesä. Ja hyvältä se maistuu. Aika voisi pysähtyä nyt tai ainakin ajankulku saisi hidastua.

Lauman päällimmäiset kuulumiset: Alli saa edelleen kulkea toinen etujalka sidoksessa. Nopeasti edennyt haavanparaneminen on nyt tyssännyt. Vielä on pieni ihorikko jalassa ja se ei millään meinaa mennä kiinni. Kaksi kuukautta on kohta jalkaa hoidettu. Tuskastuttavaa. Viivistä on tullut vanhus. Nukkuu kuin tukki vaikka vuorokauden ympäri. Välillä virkoaa jopa hetkellisesti leikkimään Friidun kanssa, mutta pääasiassa lepäilee omissa piilopaikoissaan. Lisäksi on alkanut ilmetä lisääntyvää panikoitumista. Elämän Viivin ympärillä pitäisi olla mahdollisimman rauhallista ja tasaista - mitä se kyllä pitkälti onkin.

Friidu sai tänään yksivuotisrokotukset. Eläinlääkärivierailu sujui nopeasti ja kivuttomasti. Paitsi pasmat meni hetkellisesti sekaisin ennen kuin päästiin edes ovesta sisälle. Ovesta astui ulos toinen koira juuri kun oltiin menossa sisälle. Sitä piti haukkua ja ihmetellä varsin äänekkäästi tovi, ennen kuin saatiin itsemme koottua sisäänmenokuntoon. Olo oli jälleen, että ollaan varsinaisia maalaistolloja kaupungissa.

Friidun treenikuulumisia:
Jälki: Jälkitreenit ovat keskittyneet kotipihalle aamukasteiselle nurmelle tehtyihin mutkitteleviin jälkiin. Pituutta n. 100 - 180 askelta, tyhjiä askeleita 1-5, viimeisissä jäljissä tyhjiä arviolta puolet askelista. Nämä aamujäljet on menneet oikein hyvin. Keskittyneesti on Friidu tarkistanut kaikki askeleet. Eivätkä jäljen kaarrokset tuota ongelmia. Kulmia ei olla vielä otettu mukaan ohjelmaan. Taannoisten epätoivonhetkien jälkeen alkaa toivo palata tämän harrastuksen suhteen. Esineilmaisuja ollaan myös treenattu. Esineinä on ollut filmirullakoteloita, joissa lihapullan pala sisällä. Maahanmenoon esineellä ei tarvitse juurikaan apuja. Nyt on ohjelmassa jo opittujen virheiden korjaus, jotka tuli opetettua ihan vahingossa heti alkuunsa. Eli esineilmaisun suoruus ja se, ettei esineeseen saa koskea.

Haku: Treenejä on sen verran harvakseen, ettei tästä ole juurikaan kerrottavaa. Perjantaina päästiin kuitenkin hakumetsään. Innoissani tein liian vaikean treenin Friidulle. Seitsemän maalimiestä, joista kaksi ensimmäistä mielikuvina. Ne meni hyvin, joten seuraavat neljä otettiin ilman apuja. Kolme ensimmäistä meni aika hyvin, pientä hiipumista oli havaittavissa työskentelyinnossa, ja neljännen kohdalla tuli sitten vaikeuksia. Ei millään lähtenyt lähetettyyn suuntaan, vaan kaartoi sivuun. Väsymyskin taisi alkaa painamaan. Ilma oli hiostavan kostea, vaikka oli jo ilta. Viimeinen maalimies otettiin sitten helpotettuna mielikuvana, jotta saatiin onnistunut lopetus treenille. Se menikin paremmin, mitä nyt Friidu turvautui etsimään maalimiehen jälkiä maastosta. Friidulle on jäljestäminen kuitenkin se vahvempi ja luontaisempi tapa käyttää nenäänsä, että siihen se turvautuu helposti ongelmatilanteissa ja väsyessään.

Esineruutu: Tämän asian voisi jättää kokonaan käsittelemättä, mutta täydellisyyden vuoksi muutama sana sitääkin on kai sanottava. Ei olla esineruutua juurikaan treenattu, joten eihän se löydetyn esineen tuominen vieläkään onnistu. Paitsi kun ollaan kaksistaan lenkillä metsässä. Friidu etsii innoissaan ja esineen ruudusta löytää, mutta sitten ei tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Täytynee ottaa tämä osa-alue nyt tehotreeniin.

Tottis: Tottistreenit on olleet aika seuraamispainotteisia. Seuraamisasento on tällä hetkellä suora, ja nyt näyttäisi siltä, että vasen kainalo on hyvä paikka palkalle. Väljyyttä seuraamisessa välillä on. Tätä olen yrittänyt parantaa oikealle käännöksillä ja taluttimesta nyppäisyllä, jos paikka elää liikaa. Seuraamismatkaa on päästy pidentämään ja kontaktikin säilyy mukavasti. Itselläni on sen sijaan ongelmana vino asento koiraan nähden. Väittävät, että kävelen olkapäät vasemmalle kääntyneenä. Niin kai se sitten on. Mutta pääasia, että Friidu on suorassa :) Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa täyskäännöstä siten, että Friidu kiertää takaa. Eilen yhteistreeneissä otettiin henkilöryhmää, joka meni Friidun osalta oikein hyvin. Muutenkin itselleni tuli oikein mukava fiilis Friidun suhteen. Ensimmäistä kertaa tuli sellainen tunne, että se on oikeasti jo iso koira, joka osaa jo paljon asioita.

Tässä kuvia Friidun pihajälkitreeneistä:

Treenipäivä

2009-07-31T21:53:00.000-07:00

Tänään vapaapäivä, joten on vaihteeksi vähän treenattu. Friidun juoksu jatkuu vielä, mutta kun ei ole enää pyöritellyt päätään ruokakipon äärellä sen näköisenä, että mitä tämän kanssa pitäis tehdä, uskaltauduin palaamaan jälkiharrastuksen pariin. Tein aamulla pihanurmikolle n. 100 askeleen jäljen. Yksittäisiä tyhjiä ja pari peräti kahden askeleen tyhjää. Entinen meininki oli jälleen jäljestyksessä - onneksi! Friidu keskittyi hyvin ja nappulat maistui. Oikein kuuli, miten nenä toimi. Onneksi on luvassa sateinen viikonloppu, niin ei kukaan innokas ruohonleikkurin käyttäjä pääse parturoimaan pihanurmea. Saadaan tehtyä mukavasti lyhyet jäljet aamuisin tallaamattomalle ja pitkälle nurmella. Tästä saakin hyvän tekosyyn olla leikkaamatta nurmikkoa.

Illalle yli kuukauden tauon jälkeen hakutreenit. Ei ole tauko tehnyt hyvää ohjaajalle. Friidu toimi ok, mutta itse olin taas pihalla kuin lumiukko. Ei mitään etukäteissuunnitelmaa treenin kulutusta, vaan soitellen sotaan. Vähintä mitä itseltään voisi vaatia, on kai se, että vaivautuisi edes lukemaan edellisen treenit muistiinpanot ennen treeniä eikä vasta treenin jälkeen. Tämän tekemällä olisin ehkä saanut aikaiseksi paremman treenin. Friidu näki ensimmäistä kertaa mörköjä hakumetsässä, kun maalimies heilutti kuusenoksaa tarkoituksena auttaa Friidua etenemään suoraan piilolle. Lähetin koiran ihan liian aikaisin. Oksa heilui vielä, eikä maalimieskään ollut ehtinyt piiloon. Friidu eteni pienen matkaa, ja sitten oli ihan ihmeissään, mikä olento se tuolla kuusen takana kökkii. Tilanne nollattiin siten, että otettiin vielä kolme suht lähellä olevaa maalimiestä, jotka eivät mitenkään ilmineeranneet itseään. Ne meni oikein hyvin. Kyllä kai se tästä, tai sitten ei. Yksi positiivinen asia tämän illan hakutreenissä oli se, että hakualueelle saapuminen sujui suhteellisen kivuttomasti. Siis ei nyt mitään aivan kamalaa vetoa ja poukkuilua.

Viikko loman alkuun.

Löhöillään

2009-07-26T18:31:00.000-07:00

Nyt on kyllä sellainen siesta-meininki päällä, että niinköhän tästä joskus virkoaa. Virallinen tekosyy laiskotteluun on tietenkin Friidun juoksu. On se kyllä ihan oikeestikin jonkinlainen syy, sillä ei sillä ole oikein puhtia eikä meininkiä mihinkään tällä hetkellä. Muuta kuin takapuolen nuolemiseen. Ja hitto, kun se vuotaa. Allin juoksut on olleet jo muutaman vuoden niin huomaamattomia, ettei montaa tahraa tartte lattialta pyyhkiä.

Mutta jotain on kuitenkin mielenvirkistykseksi yritetty keksiä. Esineilmaisua ollaan harjoiteltu. Olen tehnyt sitä jo aiemminkin siten, että laitoin esineen alle makupalan, mutta se ei oikein toiminut. Nopeana likkana Friidu ehti helposti palkkata itsensä ennen kuin ehdin käskyttää sen maahan. Vaikka pidin kaulapannasta tai hihnasta kiinni. Nyt on siirrytty makupalarasioihin. Se toimii paremmin, eli opetellaan asia sitten niiden avulla. Olen laittanut rasiat jonoon nurmikolle, eli tavallaan olen tehnyt jäljen, jolle asettelen rasiat lyhyin välimatkoin. Aika hauska juttu on se, että vaikka Friidu näkee rasioiden maahan asettelun, ja valkoiset rasiat on tosi hyvin näkyvissä lyhyellä pihanurmella, niin Friidu jäljestää rasioille! Ehkä se ei olekaan menetetty tapaus tässä lajissa. Mitään käskyjä en anna, ainoastaan rasialla maahan-käskyn.

Allin ja Viivin kanssa ollaan harrastettu mustikanpoimintaa. Minä poimin ja koirat mussuttaa vieressä marjoja suoraan puskasta. Ja tietysti juuri siitä puskasta, josta minä haluan ne suurimmat ja mehukkaimmat marjat poimia. Viivi on edelleen välillä kovin levoton. Ilmeisesti levottomuus ei ollutkaan anaalirauhasten aiheuttamaa tuskaa. Kulkee huoneesta toiseen ja läähättää. Etsii piilopaikkaa ,ollaan sitten ulkona tai sisällä. En tiedä, onko syynä lisääntynyt ääniherkkyys tai -arkuus suorastaan. Tänään huomasin pihalla, kun tiellä päristeli viritettyjä mopoja, että Viivi aivan kuin siitä äänestä olisi tullut levottamaksi. Samoin eilisiltana sisällä alkoi ravata edestakaisin, kun tv:stä tuli äänekkäämpää ohjelmaa. Voihan olla, että herkkyys ääniä kohtaan lisääntyy iän myötä. Vaikka toisaalta välillä se on sen oloinen, ettei kuule eikä näe mitään. Ehkä kuulon huonontuminen ja ääniin reagoiminen liittyvät toisiinsa. Kun ei kuule kaikkea, voi erilaiset tai kovat äänet tuntua koirasta pelottavilta. Ei tule vanhuus yksin.

Vielä kaksi viikkoa lomaan.

Haavanhoitoa, anaalirauhasia ja juoksua

2009-07-21T21:53:00.000-07:00

Siinäpä ne päällimmäiset kuulumiset.

Allin haavanhoito on kohta ohi. Ei ole enää kuin pienen pieni alue ilman uutta ihoa. Ehkä jo viikon päästä päästään uimaan. (Osa)syy Viivin jotenkin huonoon oloon ja yleiseen vaisuuteen/levottomuuteen paljastui lauantaiaamuna. Toinen anaalirauhanen tukossa ja illan suussa se oli jo todella tulehtuneen ja ärtyneen näköinen. Ei oikein voinut sen asian kanssa odottaa maanantaita, joten päivystyvällä eläinlääkärille tyhjennykseen. Nyt on antibioottikuuri päällä ja tilanne näyttää rauhallisemmalta. Että päästiin taas vaihteeksi käymään eläinlääkärissä. Friidu potee vain juoksuaan. Ei kyllä mitenkään oireile tilaansa muuten kuin tiputtelemalla punaisia täpliä pitkin lattioita. En jaksanut alkaa taisteleen sen kanssa juoksuhousujen kanssa, joten matot vaan rullalle.

Hakutreenit on olleet nyt pienellä tauolla. Kesä tuntuu olevan sen verran kiireistä aikaa ihmisillä, että ei ole saatu ryhmää kasaan. Jälkijutut laitoin myös pienelle katkolle, koska treenit meni niin huonosti. Että kun menee huonosti, niin sitten ei tehdä mitään, siinä minun treenifilosofiani - pää pensaaseen. Ei ainakaan pilata mitään, kun ei tee mitään. Katsotaan nyt tämä juoksu ja palataan asiaan sitten.

Tänään tottistreeneissä otettiin oikeaa videokuvaa suorituksista. Saldo Friidun suorituksista oli se, että perusasento pyrkii olemaan himpun verran vino. Tämän olen huomannut viime aikoina muutenkin. Seuraamisessa hyvä kontakti ja oikea paikka muuten, mutta sivusuunnassa elää jonkin verran, eli välillä on ihan liki ja välillä ottaa hieman etäisyyttä. Ihan mukava asenne on tekemiseen, mutta häiriöherkkyys on lisääntynyt. Kovasti kiinnostaa muut koirat ja ihmiset, mutta siitä huolimatta pienellä muistutuksella osaa keskittyä itse asiaan. Ihan hämmästyin kun katsoin videota, miten iloisesti Friidu seuraa. Seuraamismatkat on vielä tosi lyhyitä, mutta edetään me jo aina monta metriä tai ainakin monta askelta.

Friidun juoksu

2009-07-16T22:31:00.000-07:00

Friidu aloitti tänään ensimmäisen juoksunsa. Vähän sitä jo osasin odottaakin. Ei voi sanoa, että Friidulla ei olisi ollut ruokahalua, mutta jotenkin ei ole ruoka maistunut viime aikoina sellaisella intohimolla kuin aiemmin. Tämän huomasi myös alkuviikon jälkitreeneistä, jotka meni aika lailla penkin alle. Ei ollut mielenkiintoa jälkeä eikä nameja kohtaan jäljellä. Käveli kyllä jäljet loppuun, mutta entinen into ja keskittyminen hommaan oli tipotiessään. Ehdin jo tuskaisena miettiä, että miten minä nyt tämänkin homman olen onnistunut ryssimään. Mutta tällä hetkellä panen kaiken juoksun piikkiin. Katsotaan sitten juoksun jälkeen, oliko kyse hormoneista vai onko todellakin Friidu entinen lupaava jälkikoiran alku.

Tässä muutamia hyppytreenikuvia alkukesältä (kuvat otti Lipe Säkäjärvi). Tarkoitus oli opettaa koirille oikeaa hyppytekniikkaa, vaikka kuvista voisi päätellä jotain muuta.

Kepeäjalkainen ohjaaja onnistuu olemaan kaatumatta esteisiin. Friidulla ei ole jalka pipi, vaikka siinä on side. Ettei kukaan nyt ala paheksuun.

Sitten tietysti treenattiin seuraamista.

Tämän kuvan kuvateksti ei ole painokelpoinen.

Kuntoilua

2009-07-11T22:08:00.000-07:00

Tänään juoksulenkki nro 2. Ostin töistä tullessani sitimarketista juoksutossut. Sitten lähdettiin Friidun kanssa lenkille. 6 km oli lenkin pituus. Juostiin jo suurin osa matkaa. Olisin juossut vaikka koko matkan (ehkä), mutta jalkalihakset on aika jumissa toissapäiväisen lenkin jälkeen. Taitaa kuitenkin olla jonkinlaista kuntoa tallella, mutta jalat ei pysy perässä :)

Friidukin hölkkäsi mukavasti. Ei pahemmin poikkea polulta. Välillä mentiin oikein tasatahtisesti. Friidu jolkotti menemään korvat taaksepäin käännettyinä kieli pitkällä ja välillä vilkaisi taakseen, että onko hyvä näin. Mukavaa vetoakin oli ajoittain, - varsinkin silloin kun metsänreunassa loikki hirvi. Hieman hankalaa on tietysti, kun ei ole vielä juoksuvyötä. Pidän talutinta kädessä, joten käsilihaksetkin ovat koetuksella. Eipä tartte nostella puntteja.

Nysse alako

2009-07-09T19:58:00.000-07:00

Uusi elämä nimittäin. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Friidun kanssa juoksulenkillä. N. 4 km mentiin, pääasiassa kävellen. Mutta ainakin alamäet juostiin. Huomenna sitten kävellään jäykin koivin. Olin päättänyt jo ennen Friidun meille saapumista, että uuden koiran kanssa alan harrastaan juoksua. Tietysti voi kysyä, miksi en ole aloittanut sitä vanhempien koirien kanssa jo vuosia sitten... Miksi ja miksi? Juuri siksi.

Ilma oli mitä ihanin juoksuilma. Lämmin, tuulinen ja sateinen. Friidu sai ylleen ensimmäistä kertaa valjaat. Vähän ensin luimisteli, mutta kun astuttiin ovesta ulos, oli jo unohtanut valjaat. Hienosti Friidu juoksi edellä. Aluksi pyrki pureen talutinta innossaissaan ja kävelyosuuksilla tietysti olisi halunnut nuuskia tienpenkkoja. Ei tietenkään osaa oikeaoppimisesti vetää naru tiukalla, mutta ehkä hyvä niin minun kannalta. Ei tässä mitään canicross-touhuja olla suunnittelemassa, kunhan kuntoillaan. Mutta tietysti juoksuvyön voisi hankkia, että molemmat kädet voi olla vapaina. Ensimmäinen hankinta kyllä tulee olemaan kunnon juoksukengät.

Olen minä ennenkin juoksua harrastanut, joskus iloisella 80-luvulla. Kovastikin hölkkäsin silloin. Jossain vaiheessa 90-luvulla olin innokas kuntouimari, ja samalla vuosikymmenellä pyöräilin myös 23 km työmatkan keväästä syksyyn. Vuosituhannen vaihteen jälkeen olen lähinnä löntystellyt taluttimen jatkeena Allin ja myöhemmin Allin ja Viivin kanssa. Tai muuten vain ihaillut maisemia koirien haistellessa metsän mättäitä. Joten lahjakkaasti olen antanut kuntoni rapistua.

Allin jalan haavan hoidot jatkuu. Kuusenpihkavoide on ollut tosi hyvä! Ei ole haava tulehtunut. Avoin haavapinta on pienentynyt jo puolella. Mutta vielä menee varmaan pari viikkoa ennen kuin voidaan jättää sidokset pois. Viivikin piristyi, kun helteet hellitti. Mutta on se kyllä niin vanhan oloinen. Nukkuu sikeästi mitä ihmeellisimmissä piilopaikoissa. Kun on uloslähdön aika, niin saa oikein etsimällä etsiä, missä se vetää sikeitä. Kun se ei kuule kutsuja. Yhden yön se oli viettänyt vaatehuoneessa suljetun oven takana. Oli illalla mennyt perimmäiseen nurkkaan nukkumaan, ja kun ovi oli pistetty illalla kiinni, sinne jäi. Ei mitenkään protestoinut asiaa. Hiljaa oli koko yön pimeessä. Jos noin olisi käynyt Allille, ei olisi pysynyt 10 sekuntiakaan hiljaa suljetun oven takana.

Friidun kanssa treenirintamalla on kovasti mietitty sopivaa paikkaa palkalle. Pallo/patukka kainalossa sai Friidun seuraamaan himpun verran vinossa. Nyt näyttäisi siltä, että liivin vasen takatasku on hyvä paikka. Vire lyhyessä seuraamisessa on hyvä, nyt vaan rakentaa sitä kestävyyttä.

Friidu 1-vuotias

2009-07-06T01:00:00.000-07:00

Friidu on juuri saapunut uuteen kotiin.

Hupsista vaan, sinne meni yksi vuosi koiran elämästä. Ei ole Fritsu enää pullea nahkamaha, vaan honkkeli 1-vuotias. Vuosi sitten sain tekstiviestin Ninalta, että viisi isokokoista pentua on keisarinleikkauksella saatettu maailmaan. Niin se taisi olla, vai olenko ihan väärässä? Olin niin innoissani, kun pentueeseen syntyi myös kolme tytteliä, että yksityiskohdat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Sieltä se suurin narttupentu valkoinen läiskä rinnassaan, kuulamörssäri-Tatjana, Tattis eli Tatska meille sitten valikoitui. Paitsi että nimeksi jäi kuitenkin pelkkä Friidu. Kun se on vaan niin friidu.

Uudesta pennusta olin hakemassa itselleni uutta harrastuskoiraa tyydyttämään sitä harrastusintoa, jonka Alli ja Viivi olivat synnyttäneet. Friidusta olen sellaisen saanut. Friidu on ollut juuri sitä, mitä runsaan vuoden verran etsiskelin ja odottelin. Ja paljon enemmän. Friidussa on ainesta ja mahdollisuuksia enemmän kuin tarpeeksi - omiin kouluttajan taitoihini suhteutettuna. Friidun kohdalla en todellakaan voi tulevaisuudessa vedota siihen, ettei koirasta löydy potkua enempään. Sitä kyllä on, kun sen osaa vain hyödyntää.

Friidu on ollut yllättävän helppo pentu. Ei ole ollut mitään murkkuiluja tähän mennessä ainakaan, eikä ole tuhonnut edes kodin irtaimistoa. Muutamat remmit kengistä on purtu poikki ja yhden oman kaulapannan on syönyt, siinä ovat vahingot Friidun kohdalla. Vauhdikkaasta luonteestaan huolimatta osaa rauhoittua, silloin kun on sen aika.

Friidun kanssa on edetty harrastuksissa todella verkkaisesti. Tottiksessa en ole halunnut hätäillä, sillä niin tuoreessa muistissa on se, millaista on kisata koiran kanssa, joka inhoaa tottista yli kaiken. Koska ohjaaja on tehnyt kaiken alusta lähtien väärin. Friidun kohdalla haluan säilyttää iloisuuden ja yhdessä tekemisen riemun, vaikka sitten leikittäisiin vielä viiden vuoden kuluttuakin suoraa perusasentoa opetellen. Hauskaa sen olla pitää, ja hauskaa se on ollutkin.

Jälki on ainakin omassa mielessäni meidän harrastus numero yksi, Friidusta en tiedä. Se kun tykkää tietysti kaikesta actionista. Salaisena toiveenani on osallistua Friidun kanssa jonain päivänä erikoisjälkikokeeseen. Siksi ollaan jäljestetty vain ja ainoastaan pellolla. Metsään mennään sitten myöhemmin, kun nyt ensin saadaan tämä pelto-osio kuntoon. Jotain uutta haastetta on pitänyt keksiä uuden koiran kohdalla. Haun saloihin olen myös yrittänyt päästä sisälle. Friidussa on kyllä potentiaalia hakukoiraksikin. Motivaatiota ja intoa on kuin pienessä kylässä. Katsotaan, mihin rahkeet liittää sillä saralla - siis minulla.

Kylläpäs tuli nyt kehuttua omaa koiraa. Mutta kun se on vaan niin ihquu:) - vai miten se meni. Tai kuten itselläni on tapana kehua Friidua treenien päätteeksi epävireisesti laulaen: "Friidu on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari. Friidu on uusi maailmanmestari..." Vielä ei ole päätetty, missä lajissa me maailma valloitetaan :) Tai jos maailma jää valloittamatta, niin joka tapauksessa Friidu on minulle Kimpale Kultaa.

Onnittelut tässä samalla Friidun sisaruksille, ja kiitokset kasvattaja-Ninalle hienosta pennusta!

Terveisiä sairastuvasta

2009-06-26T21:46:00.000-07:00

Allin leikkaushaava repesi auki muutaman päivän kuluttua patinpoistosta. Sen verran hankalassa paikassa patti oli, että ei kai se ollut ihmekään. Nyt sitten saadaan suihkutella haava aamuin illoin ja pitää jalkaa paketissa ties kuinka kauan. Onneksi Alli on mitä mallikelpoisin potilas. Antaa sidoksen olla rauhassa, eikä muutenkin pullikoi vastaan haavanhoitotoimenpiteiden yhteydessä. Hankin eilen kuusenpihkasalvaa. Se on ikivanha haavanhoitoaine (netistä luettua) jota myös käytetään ihmispotilailla esim. säärihaavojen hoitoon. En ole mikään luontaistuoteihminen, mutta päätin nyt kokeilla Allilla tätä juttua, eli syyllistyn eläinkokeisiin.

Viivi on puoli-kuuro! En ymmärrä, miten meikäläisen huomiointikyky on niin vajavainen, että yhtäkkiä tajuan erinäisiäkin asioita, vaikka ne ovat olleet ihan nenän alla. Ainahan Viivi on ollut hieman missä-ollaan-mikä-maa-asenteella liikkeellä. Mutta muutama päivä sitten tajusin, että Viivihän kuulee tosi huonosti. Ja tässä tapauksessa ei ole kyse valikoivasta kuulemisesta. Olen nyt testaillut Viivin kuuloa. Se ei todellakaan kuule normaaliäänistä puhetta.

Viivi on muutenkin ollut hieman vaisu viime päivinä. Helteet on kyllä aina olleet rasittavia Viiville. Mutta nyt se on ollut tavallista enemmän omissa oloissaan ja pääasiassa nukkunut. Aamulla tosin jaksoi lähteä tuoreiden peuranjälkien perään. Jotenkin tuntuu, ettei Viivin kohdalla kaikki ole nyt kunnossa. Toivottavasti se on pelkkää kuvittelua.

Helteet painaa päälle sen verran raskaasti, että ei juurikaan muuta koira-aktiviteettia voi ajatellakaan kuin rantsuun meneminen. Vanhukset sai jäädä tänään kotiin edellä mainituista syistä johtuen ja lähdettiin Friidun kanssa poikien kanssa uimaan. Ei ole Friidu vielä ymmärtänyt uimisen ideaa. Vettä se ei todellakaan pelkää, vaan rypee aina mennen tullen kaikissa kuraojissa, jotka ovat olleet tänä kesänä valitettavan vesipitoisia. Se ei ole vaan vielä ymmärtänyt, että veden pinnalla voi pysytellä. Onhan Friidu jo muutaman uintivedon tehnyt keväällä, kun oltiin isommalla koiraporukalla järven rannalla. Friidu juoksi vahingossa muiden perässä järveen ja ilme oli kyllä ikuistamisen arvoinen, kun se tajusi, että jalat ei ylläkään pohjaan. Hyvin sai räpiköityä rannalle aika persoonallisella tyylillä.

Keppi siellä, minä täällä.

Miten se oikein tekee tuon?

Kuivalla maalla on turvallisempaa.

Treenirintamalla on tällä hetkellä hieman seisahtanut tunnelta. Hakutreeneissä on tehty tuuli-ilmaisutreenejä viimeisissä treeneissä. Jälkijutut ovat hieman takunneet. Olen ilmeisesti tehnyt liian vaikeita treenejä. Ruokaa on edelleen runsaasti jäljellä, mutta olen tehnyt jäljet todella lyhyelle nurmelle ja ajanut saman tien. Pari viimeisintä jälkeä ovat saaneet vanhentua tunnin verran, ja heti jäljestäminen on ollut keskittyneempää. Intoa puhkuen mennään aina sinne minne ollaan menossa, metsään, pellolle tai kentälle. Parasta Friidussa on se, että tehdään mitä vaan, niin asenne on kohdallaan. Kun tehdään hommia, niin silloin ei mietitä muuta!

Eläinlääkärin kanta-asiakas

2009-06-19T10:20:00.000-07:00

Eläinlääkärissä on vierailtu ahkerasti menneellä viikolla. Aloin ihmetellä, miksi Viivin alaetuhampaat on ihan vinossa. Vinossa ne oli siksi, että ne oli melkein irti! Ja aivan mädät juuresta. Siinä oli ilmeisesti syy Viivin pahanhajuiseen hengitykseen. Asiaa tutkittiin jo viime talvena, eikä eläinlääkärikään löytänyt mitään vikaa suusta. Tosin nosti vähän Viivin huulia ja totesi, ettei ole hammaskiveä. Samalla tavalla olen itsekin tutkinut Viivin suuta, mutta etuhampaat on jääneet tutkimatta ilmeisesti. Luulen, että hampaiden väliin oli jäänyt jotain ruuantähteitä, jänteitä tms. luista tai mitä lie, mutta jotain haisevaa mömmöä sain puhdistettua heiluvien hampaiden juuresta. Tämä mömmö oli varmaan tulehduttanut ikenet ja mädättänyt hampaat. Nyt Viivi on kahta hammasta köyhempi, mutta hengitys on raikas kuin kesätuuli (melkein).

Allin patti jalassa on kasvanut kasvamistaan. Se poistettiin eilen. Patti vaikutti olevan samanlainen hyvänlaatuinen histiosytooma, jollaisia poistettiin viime keväänä. Jalan patti oli huonossa paikassa, sillä jos se olisi entisestään vielä kasvanut ja alkanut jossain vaiheessa vaivaamaan, olisi sen poistaminen myöhemmin ollut vaikeaa. Eläinlääkärin mukaan nytkin oli vaikeuksia saada haavanreunoja yhteen, sillä jalassa ei ole ylenmäärin ylimääräistä ihoa ja ihonalaiskudosta. Samalla poistettiin vasemmasta kyljestä viime keväänä poistetun patin vierestä pieni kasvaimen alku. Se meni siinä samoilla nukutuksilla. Nyt Alli saa olla jalka paketissa kymmenen päivää. Ihmeen hyvin on antanut sidoksen olla paikallaan.

Sitten Friidu. Ei ole tarvinnut käydä eläinlääkärissä Friidun kanssa - kop, kop. Mutta jotta Friidu sulautuisi joukkoon, on Friidullekin laitettu vähän laastaria. Friidulla on joku hyttysen purema tai mikä lie, mutta joku kutisee niin kamalasti vasemmassa takajalassa. Ihon oli jyrsinyt rikki, joten laitettiin sidosta suojaamaan ihoa, ettei tule isompia vaurioita.

Kesäkuvia kotipihalta

2009-06-12T22:31:00.000-07:00

Alli ja luu.
Ruoka ja siinä välissä ydinluu,
siitä se elämä rakentuu.

Ei kai tähän ole nokan koputtamista noin niin kuin Friidun kannalta katsottuna.

Viivi

Porttiremontti on kesken, hieman hatarissa kantimissa se kieltämättä on.
Mutta ei huolta, sillä TÄÄLLÄ VARTIOI VIIVI.

Ei näy ketään haukuttavaa.

Friidu

Syreenit kukkivat. Ihana vuodenaika.

Kaksi viikkoa meni kuin siivillä

2009-06-06T19:27:00.000-07:00

Ei sen muuten niin väliä, mutta kun ne oli lomaviikkoja. Jouduin olemaan erossa koirista kokonaista viisi päivää, kun olin sukuloimassa ja juhlimassa kummitytön lakkiaisia pohjoisessa. Oli kieltämättä vähän puolinainen olo. Nyt taas lasketaan viikkoja seuraavaan lomaan, joka ajoittuu elokuulle. Jospa nämä kelitkin ehtis lämmetä siihen mennessä. Ei sen puoleen, mulle sopii kyllä vallan mainiosti viileät ilmat. Kun olen tällainen toiminnan ihminen, niin mukavasti jaksaa viipottaa vähän vilpoisemmassa ilmanalassa. Eilen päivälämpötila keikkui siinä +8 asteen tietämissä ja välillä vihmoi raikasta kesäsadetta taivaalta. Oli oikein oiva jäljestyskeli. Alli ja Viivi pääsivät jäljestään piiitkän pitkän tauon jälkeen. Lyhyet jäljet molemmille, ja hyvin mummelit muisti, mistä on kyse. Alli meni metsässä suurpiirteiseen tapaansa, ja ensimmäinen keppi jäi metsään. Loput kepit sitten löytyikin, ja ne Alli luovutti silmät loistaen suupielet hymyssä - Alli osaa hymyillä. Viivi nosti kaikki kepit omalla lyhyellä jäljellään. Eikä se Viivin jäljestyskään mitään kovin tarkkaa ollut, mutta ei sen väliä.

Friidu sai puolestaan harjoitella esine-etsintää. En laittanut mitään häiritseviä pk-liivejä päälle. Opetellaan nyt yksi asia kerrallaan. Tehtiin tosi helppoa treeniä. Friidu sai nähdä, kun vein esineen metsään. Innolla etsi ja nyt jopa toi esineen vauhdilla minulle. Tarkoitus oli palkata pallolla, eli vaihtaa esine palloon, mutta Friidu olikin enemmän kiinnostunut leikkiin hanskalla. Joten leikittiin sitten hanskalla ja pallolla yhdessä. Hauskaa oli ja into oli kova. Se on pääasiassa tässä vaiheessa ja tietysti myös jatkossa. Toivottavasti.

Hakutreeneihin on päästy harvakseen. Ilmaisua ollaan harjoiteltu kotona ruokakipolla. Hyvin Friidu on päässyt hakumaailmaan sisälle. Kova halu metsään maalimiesten luokse on. Joten hakualueelle edelleen mennään hihna kireällä rystyset valkoisena tai sitten edetään kaksi askelta eteen, yksi taakse. Samoin matka piilolta keskilinjalle kestää ikuisuuden.

Mutta onneksi voi välillä mennä tekeen jälkeä ja samalla voi lepuuttaa omia hermojaan ja kämmeniään. Vaikka kyllä se Friidu pellollekin osaa vetää siinä vaiheessa, kun tajuaa, minne ollaan menossa. Olen kyllä monta kertaa tämän lyhyen Friidun jälkiharrastusuran aikana miettinyt erinäisiäkin asioita liittyen koira hajuaistiin. Me ihmiset mietitään pää punaisena, miten opettaa koiraa jäljestämään tietyllä tavalla. Miten astua askeleet, mistä tuulee, millainen maapohja on, miten asetella makupalat askelille? Mitä tekee koira? Jäljestää suvereenista sata metriä maantien asfalttireunaa pellolle, minne on tehty jälki kaikkien taiteen sääntöjen mukaan makupaloilla höystettynä. Kumpi toiminto on jäljestämistä? Koira jäljestää pellolle, missä se saa sitten harjoitella ruuan syömistä maasta. Onko tässä mitään järkeä?

Joka tapauksessa edelleen ollaan harjoiteltu ruuan syömistä maasta. Tyhjiä askeleita on jättänyt 3-4 askeleen sarjoissa. Hieman vauhti kiihtyy tyhjillä, mutta ei mitään vetämistä kuitenkaan. Tarkasti tarkistaa kaikki askeleet, niin tyhjät kuin ei-tyhjät. Nyt parilla viimeisellä jäljellä olen huomannut, että osa makupaloista jää maahan. Jäljet ovat edelleen suht suoria, mitä nyt loivaa tai hieman jyrkempää kaarrosta olen tehnyt. Nyt alkaa olla kesantopellot aika korkeassa heinässä. Se hyvä puoli siinä on, että näkee hyvin askeleet ja voi siten seurata koiran työskentelyn tarkkuutta. Ulkopuoliset häiriöt ei paljon Friidun keskittymistä häiritse. Tänään tein lyhyen jäljen koirapuiston viereen. Koira-aitaus oli tyhjä, mutta juuri kun Friidu oli jäljestämässä, paikalle tuli auto, josta tuli ulos haukkuva koira. Friidu nosti päänsä maasta, katsoi kuka tuli, haukahti kerran ja jatkoi hommia.

Tottisrintamalla edetään edelleen baby steps-vauhdilla. Uutena asiana ollaan opeteltu matalaa (baby)hyppyestettä. Edestakainen hyppy onnistuu jo pallopalkalla. Allin kanssa suoritettiin bh-koe muistaakseni kolmevuotiaana. Saa nähdä, ehtiikö Friidu koevalmiiksi siihen ikään mennessä. Se meillä on tavoitteena. Tiukkaa tekee tällä etenemisvauhdilla.

BH-kokeessa

2009-05-26T09:26:00.000-07:00

Leikkimielisessä sellaisessa. Tottisryhmässä testattiin, missä kukin koira menee matkalla kohti bh-koetta. Meidän kohdalla kyllä tiedän testaamattakin, missä mennään. Ihan alkeissa ollaan. Ensin otettiin pienet henkilöryhmät. Olen alkanut vähitellen palkkaamaan Friidua pallolla. Sillä tulee kyllä säpinää eli sitä Viettiä koiraan, mutta asento seuraamisessa (parin askeleen sellaisessa) vinoutuu herkästi. Nyt mietintämyssy päähän ja tarkkana, ettei opi vinoa seuraamisasentoa. Yksi mahdollisuus ja kokeilemisen arvoinen juttu on se, että palkka ei olekaan vasemman kainalon kohdalla, vaan vasen käsi on suorana koiran vasemmalla puolella. Namilla tämä toimii, eli ei kyttää namikättä, vaikka palkka on koirasta katsottuna väärällä puolella.

Tässä kuvia "kokeesta".

Pariksi saatiin tutut leikkikaverit Åke ja Tuula, mutta hyvin Friidu hillitsi itsensä.

Häiriötä oli riittämiin kentällä. Palloa potkivia kiljuvia lapsukaisia.

Vauhdikas luoksetulo.

Sitten oli vuorossa kaupunkiosuus. Nalle oli päässyt mopoajelulle. Ei pelottanut yhtään.

Koe meni läpi, vaikka oikaisin vähän kaaviossa, ja taisin vähän palkatakin. Itse asiassa koko ajan. Tuomari oli kiltti tällä kertaa.

Reeniturinaa

2009-05-20T19:45:00.000-07:00

Riitu reenaa

Kirjoitellaan tänne nyt välillä treenijuttujakin yleisen löpinän välissä. Suurin edistysaskel Friidun tottistreeneissä on ollut viime viikkoina kapulanpidossa. Aluksi tehtiin ihan makupalapalkalla kapulanpitotreeniä, ja sillä saatiinkin pitoaikaa pidennettyä helposti. Ote oli rauhallinen kyllä, mutta varsin löysä. Eli jos irrotin otteen kapulasta, kapula tippui herkästi varpaille - omille tai koiran. Samoin kapulan suuhun ottaminen oli epäröivää ja hidasta. Tällä viikolla on kokeiltu samaa treeniä pallopalkalla. Ja heti on toinen ote hommaan ja kapulaan. Nyt ottaa kapulan innolla suuhunsa, kun ensin ymmärsi sen, ettei leukani alla oleva pallo tipu suuhun muuten kuin ottamalla kapulan suuhun ja pitämällä sitä. Samoin ote kapulasta on pallopalkalla napakampi. Tästä se etenee kohti kokonaista noutoliikettä...

Jälkeä on tehty muutama per viikko. Muurahaiset ei ole olleet vaivoina viimeisissä jäljissä, kun ollaan jäljestetty illan hämärinä tunteina. Muurahaisilla on kuulema nukkumaanmenoajat. Natural menu - nappulat eivät kuulemani mukaan houkuttele muurahaisia, joten niitä on nyt hankittu ja pellolle kylvetty. Friidulla on valtava imu jäljelle. Jälkipeltomme on olleet samoja tuttuja peltoja, joten Friidu tietää jo hyvissä ajoin, mitä on ohjelmassa. Mutta kun jäljelle päästään, rynniminen loppuu ja sitten keskitytään nenänkäyttöön. Mikä on tietysti erittäin hyvä. Tyhjiä askeleita on harvakseen. Uutena asiana olen tehnyt jäljelle loivia kaarroksia.

Hakutreeneihin päästiin viime sunnuntaina parin viikon tauon jälkeen. Otettiin kolme mielikuvalähetystä. Mielikuvan haudutusaikaa pidennettiin, eli ei lähetetty saman tien, kun maalimies oli näyttäytynyt. Kaikki kolme pistoa meni oikein hyvin. Maalimies piiloutui hieman eri paikkaan, missä oli näyttäytynyt, joten Friidu joutui myös ottamaan nenänsä käyttöön piilolle löytääkseen. Nenä toimii ja motivaatiota riittää.

Jotta ei nyt pelkäksi kehumiseksi menisi tämäkään juttu, niin esineruututreeneissä on vielä paljon työsarkaa. Mielenkiintoinen juttu on se, että kun metsälenkillä kaksistaan piilottelen esineitä, niin Friidu etsii hyvin ja tuo esineen minulle. Mutta kun ollaan jossain vieraassa paikassa, ja mukana on muita, niin Friidu on ihan ulapalla. Lähtee hyvin ja löytää esineen nopeasti, mutta sitten ei tiedä, mitä esineellä tekisi. Sunnuntaina viimeksi tämä todettiin. Onko syynä pk-liivit? Hakuilu on niin innostavaa, ettei edes huomaa yllään olevia liivejä, mutta esineet ei kiinnosta niin paljon. Lenkeillä ei tietenkään ole liivejä yllä, joten silloin voi keskittyä täysin itse asiaan. Kokeilin tässä yhtenä päivänä pihalla esineen tuontia pk-liivit päällä. - siis Friidun päällä. Friidu heittäytyi nurmikolle kyljelleen eikä hievahtanutkaan, vaikka heiluttelin nenän edessä hanskaa ja narupalloa. Isäntäkin huolestui huuteleen parvekkeelta, että mikä Friidulla on, kun se makasi liikkumattomana maassa koivet suorana. Otin liivit pois, ja heti koira virkosi. Nyt sitten reenataan pk-liiveissä rentoutumista. Ettei koko pk-ura tyssäisi yksiin liiveihin.

Kevättöitä

2009-05-16T18:42:00.000-07:00

Tänään oli vihdoin aikaa tehdä hieman kevätkohennusta pihalla ja puutarhassa. Eivätkä koiratkaan säästyneet siivousinnolta. Kynsienleikkaus, harjaus ja pesu ulkona auringonpaisteessa puutarhaletkulla suihkutellen. Ja tietysti myös koirashampoota käytettiin. Friidu säästyi vielä pesulta. On sen verran tuore tapaus, ettei ole turkki ehtinyt maailman tuiskuissa pahemmin tahriintua. Ensimmäinen karvanlähtö näyttää olevan tosiasia. Koirashampoohon ei ole näinä yhdeksänä vuotena paljon tarvinnut rahaa haaskata. Vasta toinen pullo on menossa oman koiranomistushistoriani aikana. Se riittänee varmaan seuraavien viiden vuoden koirapesuihin. Että ei tule kalliiksi belgien turkinhoito.

Kasvimaa on nyt saatettu kevätkuntoon. Siemenet on laitettu itämään. Saa nähdä, millainen sato tulee tänä kesänä. Friidu on kyllä sellainen puutarhan täystuho. Voi olla, että siemenet saa sellaista kyytiä ennen kuin ehtivät itää, että sato voi jäädä niukaksi. Olen virittänyt kasvimaan ympärille narua merkiksi kielletystä alueesta, mutta siihen pitäisi kyllä kytkeä sähköjännite, jos haluaisi sen estävän Friidun läpijuoksut.

Tässä puutarhani kahdesta tulppaanista se toinen sen jälkeen, kun Friidu yritti syödä sen suuhunsa. Tulppaanien katoamisesta ei voi kuitenkaan syyttää Friidua. Myyrät ovat jälleen vierailleet talven aikana kukkapenkeissä.

Allin synttärit

2009-05-14T17:55:00.000-07:00

Tänään Alli täyttää 9 vuotta. Syntymäpäivän aamuna ei ole kiire ylös sängystä - kuten ei muinakaan aamuina. Antaa nuorempien huolehtia remuamisesta ja riehumisesta. Paljon onnea rakkaalle Allille!

Salme Mujusen koulutuspäivä

2009-05-09T22:46:00.000-07:00

Kuvasi Liisa "Lipe" Säkäjärvi

Tänään Inkoossa vesisateessa (jälleen kerran) Salme Mujusen saalisleikkikoulutuksessa. Siis Friidun kanssa. Kevään tähän mennessä ainoa sadepäivä, ja tästä päivästä juuri ne yhdeksän tuntia sadetta osuivat sopivat yhteen koulutuspäivän kanssa. Onneksi oli sadesuojaa saatu viritetty, ettei nyt aivan vesileikeiksi mennyt koko päivä.

Leikittämisen koreografia oli vaikea, ja aluksi ajattelin, että ei kai se nyt näin monimutkaista voi olla. Myönnettävä on, että kyllä Mujusen esittämässä tavassa saalisleikittää koiraa ajatusta oli. Itseni on vain niin vaikea ajatella ja toimia kaavamaisesti tyyliin vasen käsi sinne, oikea tänne ja samalla oikea jalka tuohon. Katsotaan, mitä tästä tyylistä jää käteen jatkossa. Illalla kokeiltiin vielä pihalla, miten se nyt menikään, ja kyllähän se tuntui toimivan. Varsinkin leikittämisen lopettaminen on ollut minulle hieman epäselvää, miten päättää leikki siten, että koira jää hyvään ja tyydyttyneeseen mielentilaan. Tähän tuli vastaus tänään. Sitä täytyy kokeilla tai harjoitella.

Salme Mujunen leikitti myös itse jokaista koiraa, ja toisin kuin pari kuukautta sitten, Friidu leikki innostuneesti myös vieraan ihmisen kanssa. Niin se nuori koira muuttuu ja kehittyy koko ajan. Muutenkin Friidu oli hyvin innostunut leikkimisestä, joten kyllä kai tämä ahkera leikkiminen ja riekkuminen Friidun kanssa on jotain tulosta tuottanut. Kun vain oma kunto ja koordinaatiokyky riittäisi tuollaisen nopean virityksen leikittämiseen.

Illalla kun päivä oli saatu päätökseen, tuli aurinkokin esiin. Kotimatkalla oli ihan pakko tehdä vielä jälki Västankvarnin pelloille. N. 200 askelta, navakka myötätuuli, frolicin pala n. joka toisella askeleella ja jälki ajettiin samantien, kun olin sen tallannut. Kyllä oli Friidulla kova imu pellolle. Päivä oli tietysti kulunut suurimmaksi osaksi autossa nukkuen, ja nälkä jo oli, joten nälkä jäljellekin oli suuri. Jälki menikin oikein hyvin. Jäljestäminen oli rauhallista ja tarkkaa. Siitä piti tietysti ruoka jäljellä huolen. Eikä olleet muurahaisetkaan haittona tällä kertaa.

Sitä sun tätä

2009-05-03T19:24:00.000-07:00

Noin kerta viikossa on hakuiltu ja myös muutaman jäljen viikossa olen Friidulle tehnyt. Pari viimeistä hakutreeniä on otettu tuuliharjoituksina. Vaikeus näissä tämän kaltaisissa treeneissä on oma kyvyttömyyteni ja epävarmuuteni koiran lukemisessa. Friidu on niin vilkas koira, että itselläni on vaikeuksia ehtiä tulkita sen mielenliikkeitä ja reaktioita. Haluan kuitenkin ottaa myös tällaisia treenejä Friidun nenänkäytön harjoittamiseksi nimenomaan ilmavainulla. Tänään tosin yhden maalimiehen kohdalla kovasti yritti laittaa nenäänsä maata kohden, kun ei oikein saanut kunnon vainua ilmasta. Treeni oli suunniteltu vastatuuleen tehtäväksi, mutta juuri silloin kun oli Friidun treenin aika, tuuli tuntui tyyntyvän - ainakin minun mielestä;) Positiivinen anti näissä viime treeneissä on ollut se, että Friidu ei jätä tehtävän suorittamista kesken, vaan todella etsii ja tekee sinnikkäästi töitä, vaikkei heti maalimiehelle löydäkään.

Jälkijutuissa Friidu alkaa vähitellen päästä siihen, mihin tammikuussa ennen lumen tuloa päästiin. Tyhjät askeleetkin alkavat jälleen sujua. Suurin osa jälkeä on joka toinen tyhjä vaihdellen siten, että välillä oikea on tyhjä, välillä vasen. Eilen valitettavasti muurahaiset olivat ehtineet apajille, joten muutama nappula jätettiin irvistellen syömättä. Ei hyvä. Ruokaa kuitenkin jäljellä on vielä oltava. En tiedä, oliko eilen syynä muurahaiset vai oliko Friidu jo jäljelle tultaessa huonovointinen, koska yritti syödä orastavaa ruohoa pellolle mentäessä. Joka tapauksessa muutaman kymmenen metrin jäljestämisen jälkeen Friidu oksensi. Hetken siinä levättiin ja mietittiin, mitä nyt. Jatkettiin kuitenkin matkaa, ja hyvin Friidu hoiti jäljen loppuun. Ei ole tietenkään hyvä liittää jälkitreeniin mitään epämiellyttäviä asioita tai tuntemuksia, mutta en usko, että Friidu tästä nyt mitään inhoa sai jäljestämistä kohtaan. Täytyy jatkossa yrittää etsiä vähemmän ötököitä sisältäviä peltotilkkuja.

Tottiksessa on ollut tehotreenissä kapulanpito. Paljon muuta ei olla otettukaan. Kapula pysyy jo muutaman sekunnin rauhallisessa otteessa suussa. Tätä jatketaan. Samoin on viime viikkoina harjoiteltu vasemmalla käännöksiä ja takapään käyttöä. Hyvin kääntyy peppu, kun namilla auttaa.

Tässä muutama vappukuva:

Vappuaamuna Allin ja Viivin kanssa metsätiellä. Matkan varrella metsän reunassa on mökki, jossa viikonloppuisin on usein käymässä tällainen komea uros, jonka rotu on jäänyt itselleni epäselväksi. Totta kai ohikulkijat täytyy käydä tarkistamassa. Pihaa vartioi myös rottweiler, joka tyytyy mylvimään tontin reunalla.

Friidu sai vappuvieraista uuden leikittäjän itselleen. Pois näyttää olevan se taannoinen "en leiki vieraiden kanssa"-mieli. Ainakin Minna kelpasi leikkikaveriksi, ja keppi olikin mitä mieluisin vetolelu.

Älä arvioi koiraa

2009-04-29T21:03:00.000-07:00

Täytyy ihan kertoa mielenkiintoinen tapaus viime sunnuntailta. Olin tehnyt edellisenä päivänä kotinurkille Friidulle superlyhyen jäljen kuivaan, pölyävään heinikkoon, mikä ei tietenkään ollut mitenkään viisasta. Varsinkaan kun ilma oli kuiva, aurinkoinen ja tuulinen. Ei siitä jälkitreenistä sen enempää. Paalukeppi jäljen alkuun jäi ojan penkalle. Ajattelin ottaa sen pois seuraavana päivänä ohikulkiessani.

Seuraavana päivänä palailtiin Friidun kanssa lenkiltä, ja hyppäsin ojan yli ottamaan paalun pois. Friidu osoitti suurta mielenkiintoa jälkipaalua/jälkeä kohtaan, joten annoin Friidun tehdä, mitä halusi. Friidu laittoi nenän maahan ja lähti jäljestään 20 tuntia vanhaa jälkeä. Ruoka oli tietenkin syöty jäljeltä jo edellisenä päivänä, mutta varmaan se vielä hajumolekyyleinä lymyili heinikossa. Heinikossa näkyi vielä edellispäiväiset askeleet, joten pystyin seuraamaan Friidun jäljellä pysymistä. Jäljestäminen ei ollut nyt aivan joka askeleen tarkistamista, mutta ihmeen tarkasti Friidu eteni kuono maassa jäljen loppuun! Että kyllä koiran nenä on ihmeellinen kapistus. Tai Friidu aivan superhyperhieno (jälki)koira!

Geenitutkimukseen osallistuminen

2009-04-25T19:33:00.000-07:00

Eilen käytiin M&M-liikkeessä antamassa verinäytteet geenitutkimukseen liittyen. Oli mielenkiintoista katsoa, miten kukin koira suhtautui outoon tilanteeseen. Verinäytteet käytiin antamassa ikäjärjestyksessä.

Alli Avoin asteli reippaasti sisään liikkeeseen ja takahuoneeseen, kävi moikkaamassa vieraat ihmiset hyväntahtoiseen tapaansa. Kun alettiin asettamaan puristusta jalan ympärille ja etsimään suonta, alkoi tietysti jännittään. Huoneesta mentiinkin ulos nelivetoa kynnet lattiaa raapien, mutta kun oltiin päästy takahuoneesta ulos, asia oli unohdettu.

Viivi Epäluuloinen katseli suupielet supussa vieraita ihmisiä, että mitä te siinä minua tuijotatte. Muuten oli coolisti. Kun emäntä on vieressä, ei Viivillä ole mitään hätää.

Viimeisenä oli vuorossa Friidu Vallaton. Vähän piti päästää pientä matalaa kurkkuääntä vieraiden ihmisten sekaan tullessa ja hakea tukea emännästä. Friidu pisti näyttettä otettaessa kunnolla kampoihin koko nuoren koiran voimallaan, mutta mustelmilta ja verenvuodatukselta säästyttiin:) Eikä Friidukaan näytteenoton jälkeen jäänyt miettimään tapahtunutta, vaan reippaasti hipsittiin autoon.

Nyt on kevät. Huomenna täytyy alkaa aidata kukkapenkkejä jollain systeemillä. Friidu on saanut koko talven tietysti juosta ja pissailla vapaasti pihalla. Nyt ovat talvihorroksesta heräävät liljansipulit ja muut kukat vaarassa. Eivätkä kasvit varmaankaan tykkää siitä, että niitä lannoitetaan koiranpissalla. Friidun suurinta huvia pihassa on kaivaa kasvimaasta ylös mädäntyneitä maa-artisokan mukuloita ja kieriskellä niissä. Ja ne haisee! Tähän loppuun jotain hyviä uutisia. Viivi ei ole ontunut pariin päivään. Iloitaan siitä.

Oon ihan poikki

2009-04-23T19:50:00.000-07:00

Loma vie mehut ihmisestä. Kaikenlaista kevätkohennusta sisällä ja ulkona, käy kunnon päälle. Onneksi pääse ensi viikolla lepäämään töihin. Kaiken touhun keskellä olen tehnyt Friidulle muutaman jäljen kotinurkille. Tänään kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti.

Jäljen tekemisen jälkeen hain Friidun kotoa. Päästin koiran pihalle, mutta Friiduhan ei antanut itseään kiinni! Eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun itselläni alkoi oikein kunnolla keittämään. Juoksi ympyrää ja piileskeli puskissa. Friidu teki tätä samaa joitain kuukausia sitten, mutta viime aikoina ei ole ollut mitään ongelmia vapaana pitämisen kanssa. Ollaan harjoiteltu kutsusta luoksetulemista pihassa ja metsälenkeille, ja hyvin on totellut, mutta nyt tämä kaikki oli tyystiin unohdettu. Lopulta sain Friidun kiinni siten, että päästettiin Alli ja Viivi pihalle. Friidu tuli sen verran lähelle, että sain taluttimen kiinnitettyä pantaan. Olin kahden vaiheille, mennäkö ajamaan koko jälkeä. Lähdettiin kuitenkin.

Heti kun päästiin portista ulos, lipsahti talutin kädestäni, ja Friidu paineli sen saman tein tien yli pellolle. Ei auttaneet huudot eikä houkuttelut. Pakkohan perään oli mennä, kun tien vieressä oltiin. Juoksin Friidusta poispäin ja kutsuin, ja tulihan se aina muutaman metrin päähän ja viuhahti sitten ohi kieli pitkällä aivan selvästi ilkikurinen ilme kasvoillaan. Siellä sitten juostiin ristiin rastiin savisella pellolla, joka onneksi oli pääosin aika kuiva. Kaiken kukkuraksi Friidu huomasi ojan ja pisteeksi iin päälle meni polskuttelemaan kuraveteen. Sen verran kiinnostavaa oli tutkia ojan penkkoja, että sain harpattua vesiojan yli ja sain taluttimesta kiinni. Ainoastaan toinen kenkä kastui, ja rapa tietysti roiskui. Sitten vähän keskusteltiin Friidun kanssa. Ja eikun kotiin. Emännällä naama punaisena kiukusta ja fyysisistä ponnisteluista. Friidu häntä koipien välissä. Laitoin kuraisen koiran tarhaan miettimään tekojaan ja päätin pitää Friidu arestissa ainakin koko loppupäivän.

Lähdin Allin kanssa lenkille lepuuttaan hermoja. Viivi ontuu niin pahasti, että tänään ei olla tehty kuin pikaiset pissatukset. Muuten Viivi on saanut lepäillä pihalla :( Alli oli aivan ihmeissään, kun Viiviä ei ollut mukana. Jäi moneen otteeseen katseleen peräänsä, että missä se kaveri on. Ei dementikko vissiin muistanut, että kotiinhan se jäi. Alli ja Viivi ovat olleet kuin paita ja peppu seitsämän vuotta. Tuntuikin tosi oudolta olla Allin kanssa kahdestaan lenkillä. Aivan kuin silloin joskus Allin nuoruusvuosina.

Sen verran kiukku siinä laantui, että hyvistä päätöksistäni huolimatta päätin kuitenkin mennä ajamaan Friidun kanssa jäljen. Se siitä arestista. Onneksi mentiin, sillä jälki meni ok. Ei kai koirien kanssa parane olla pitkävihainen. Mutta sen verran tämänpäiväinen jäi kaivelemaan mieltä, että jatkossa Friidu saa jälleen peräänsä pitkän liinan, kun ovesta päästetään ulos. Friidu on loppujen lopuksi ollut kotioloissa helppo ja tottelevainen koira. Paitsi nämä muutamat kuurupiilo-leikit pihassa. Jotka on niiiin ärsyttäviä! Kymmenen kuukautta on kohta ikää, että rajoja kai sitä koiralapsikin haluaa kokeilla. Kun vain itselläni olisi kärsivällisyyttä, viisautta, ymmärrystä....

Jälkeä

2009-04-18T09:44:00.000-07:00

Viikon aikana olen tehnyt Friidulle muutaman jäljen pellolle. Eilen alustana oli kumpuileva luonnontilainen niitty. Jäljet ovat olleet hyvin makupalapitoisia, vain yksittäisiä tyhjiä askeleita olen jättänyt. Jäljestys on rauhallista ja keskittynyttä, välistä pyrkii jäämään joku askel väliin. Tottiksessa ollaan keskitytty nyt kapulanpito harjoituksiin, kun sain uuden klikkerin hankittua. Paljon on työtä sillä saralla, mutta eipä tässä ole kiire minnekään.

Allilla on juoksu, joten yhteislenkit poikien kanssa on nyt tauolla. Viiville on täytynyt taas syöttää Rimadylia, kun ontuu toista etujalkaansa. Lomaviikko edessä, mutta ohjelmassa on erilaista kodinkunnostusprojektia, joten ihan kokonaan en voi nyt pyhittää lomapäiviä koirailuihin. Mutta ehtiipä ainakin lenkkeileen koirien kanssa. Allin ja Viivin kanssa käydään heti aamutuimaan kävelyllä metsätiellä ja nautitiaan keväisestä luonnosta. Linnut laulaa, aurinko paistaa ja ilma tuoksuu keväältä. Eilen tuli tosin viiden minuutin sakea lumipyry, mutta sekin kuuluu kevääseen. Muutaman tunnin kuluttua maahan satanut ohut lumipeite oli sulanut. Yritän mahdollisimman paljon lenkkeilyttää Friidua erikseen. Tietysti erilaisista "koulutuksellisista" syistä, ja ihan myös siksi, että jos haluan rentouttavan metsälenkin, on Friidu parasta jättää kotiin. Ei tarvitse koko aikaa olla silmät selässä, vaan saan keskittyä omiin ajatuksiin ja linnunlauluun. Alli ja Viivi köpöttelee lähietäisyydellä, mitä nyt joskus välillä poikkeavat metsään tuoreiden jälkien houkuttelemina. Elämä vanhojen koirien kanssa on niin mutkatonta.

Sukulaisia tapaamassa

2009-04-17T20:12:00.000-07:00

Eilen Friidu sai tavata sukulaisiaan, Sintti-emää, Iloa ja Kapu-herraa, joiden sukulaissuhteita en nyt suoralta kädeltä muista, mutta sukua ovat joka tapauksessa. Vähän Friidua ensin jänskätti, mutta sitten jää suli ja päästiin lähemmin tutustumaan.

Ilo tekee tuttavuutta.

Mitä lie hormoniruokaa Friidu on syönyt, kun siitä on tullut noin iso?

Vanha herra Kapu 12-v. osallistuu karkeloihin.
Intoa oli, vaikka askel on jo hieman kankea.

Ilo, Friidu ja Kapu

Sitten pääsi Sinttikin pihalle haisteleen pitkän tauon jälkeen pentuaan. Ei ole epäselvyyttä siitä, keneltä Friidu on perinyt punaisen turkinsa.

Friidu ja Sintti

Kevään ensimmäinen jälki

2009-04-11T15:29:00.000-07:00

Kolmen kuukauden tauko ainoastaan tuli jäljestämiseen. Tätäkö se nyt tulee olemaan, nämä etelän talvet. Mutta olipa kiva tehdä jälkeä. Aurinko lämmitti niin, että jäljen tallaamisen jälkeen, kun hain Friidun kotoa, piti jättää takki pois ja vaihtaa kevyttoppahousut farkkuihin. Ja laittaa kesätreeniliivi päälle.

Jälki oli lyhyt, n. 5o m - olisi kyllä voinut olla pidempi. Alkuun ja loppuun joka askeleelle ruokaa, keskivaiheille muutaman askeleen tyhjiä. Kun olin tehnyt jäljen, tein vielä varmuuden vuoksi makkararuudun, jossa Friidu sai käydä pyörähtämässä ennen jälkeä. Jos se olisi vaikka unohtanut koko nenänkäytön tauon aikana. Ei ollut unohtanut, mutta saipa virittäytyä asiaan ruudussa. Jäljestäminen oli hieman epätarkkaa aluksi, ja varsinkin ensimmäinen kolmen askeleen tyhjä oli vaikea. Mutta jatkossa meni hieman paremmin. Keskittyi hyvin ja teki työtä nenä tuhisten. Oma toimintani ei ollut oikein esimerkillistä. Jarruttelin väärissä kohdissa ja häiritsin koiraa selvästi parissa kohdassa. Olisin ilmeisesti itse tarvinnut kuivaharjoittelua ennen jäljelle menoa. Koira hyvä - ohjaaja ei niin hyvä. Tästä otetaan taas opiksi.

Klikkeri on jumissa

2009-04-10T20:51:00.000-07:00

Olen Friidua kouluttanut niin ahkerasti nämä kuukaudet, että kaksi klikkeriä olen saanut rikottua;) Syy taitaa kyllä olla sekundatuotteissa, mutta tuo klikkerin jumiutuminen kuvaa jotenkin omaa mielialaani tällä hetkellä, sillä itsekin olen jotenkin jumissa. En nyt viitsi alkaa purkamaan mieltäni siitä, mitä ajattelen itsestäni ohjaajana, mutta toivottavasti näistä peiliin katsomisista jotain oppii. Onneksi päästiin mukaan tottisryhmään, joten sieltä ainakin saa viikottain ulkopuolista näkemystä omaan toimintaansa, joten eiköhän se siitä.

Tänään oli hakutreenit. Friidulla oli neljä maalimiestä valmiina. Ensimmäisen maalimiehen bongasi jo matkalla autolta hakualueelle - ja se matka oli jälleen tuskainen ja pitkä niin kuin pitkäperjantain tunnelmiin sopiikin. Ensimmäiselle maalimiehelle Friidu syöksyi kuin tykin suusta. Toiselle maalimiehelle lähtö ok. Jäi puoliväliin hakualuetta pyörimään. Kutsuin Friidua takaisin, mutta ei tullut, vaan jatkoi etsimistä. Olisi pitänyt olla vaan hiljaa, ja antaa koiran tehdä annettua tehtävää. Ja löytyihän se maalimies pienen mutkan kautta, ja se oli tietysti hienoa. Kolmas lähetys meni suurinpiirtein kuten toinenkin. Friidu lähti vinoon, haisteli jotain mielenkiintoisia hajuja maassa, eikä tullut kutsusta luokse. Lopulta sitten lähti piilolle. Neljäs maalimies otettiin haamuna, ja se meni sujuvasti ja vauhdikkaasti.

Eli Friidun nenä toimii, motivaatio etsiä on hyvä ja itsenäisyyttäkin löytyy. Jatkossa täytyy alkaa kiinnittään huomiota myös tuohon hallintapuoleen. Tällä hetkellä maalimiehet on niin kiinnostavia ja mukavia, että emäntä jää mielenkiinnon kohteena kakkoseksi. Tänäänkin ihanilla maalimiehillä oli tarjolla niinkin suurta herkkua kuin turvotettua kuivamuonaa. Ahne mikä ahne.

Friidu kieli poskella vastaanottamassa rapsutuksia treenikavereilta hakuilun päätteeksi. Ihanaa olla keskipisteenä.

Nyt on kevät ja treenit jatkuu

2009-04-05T17:25:00.000-07:00

Viikossa on tullut kevät. Viikko sitten pellolla oli hohtavat kantohanget. Nyt pellot ovat paljaat. Perjantaina pellolle laskeutui parikymmentä joutsenta aikamoisen mekastuksen kera. Aurinko paistoi lämpimästi ja ilma tuoksui niin keväältä. Silloin viimeistään tuli oikea kevätfiilis. Ihanaa. Heti seuraavana päivänä piti alkaa peseen ikkunoita. Koirat on tietysti joka ulkoilukerran jälkeen kurassa ja ravassa. Pari päivää sitten Allin tassuja pyyhkiessäni huomasin oikeassa etujalassa ison patin. Eli patteja tulee siis lisää, mutta sehän oli odotettavissakin. Onneksi patti ei Allia näytä mitenkään haittaavan, toisin sanoen ei nuole tai jyrsi sitä.

Friidun kanssa on hakuiltu. Viime sunnuntaina otettiin haamu-maalimiehiä, koska edellisellä kerralla Friidu intoutui jäljestämään piiloille. Tänään tehtiin samanlainen treeni kolmella maalimiehellä. Se tuntui toimivan hyvin. Koska maalimiehet ovat hyvin piilossa, joutuu Friidu käyttämään nenäänsä piilolle juostessaan, ettei nyt pelkän näköhavainnon perusteella suunnistettaisi. Ei mitään epäröintejä tai haahuiluja, vaan vauhdilla maalimiehen luokse herkkuja syömään. Eniten harmaita hiuksia itselleni aiheuttaa autolta hakualueelle kuljettava matka. Friidun remmikävely ei ole oikein edistynyt viime aikoina. Päinvastoin. Kun voimaa ja kokoa tulee lisää, on käsivarret maitohapoilla poukkivan ja tempoilevan koiran perässä roikkuessa. Mutta ehkä jonain päivänä...Friidulle tulee nyt ikää 9 kk. Toissa päivänä mitattiin ja punnittiin kotikonstein, 22 ja risat on kiloja ja korkeus 62 cm +/- muutama sentti. Viime aikoina Friidu on kasvattanut jalkoja. Joku aika sitten oli aikamoinen persjalka, lyhyet jalat ja pitkä selkä. Mutta nyt on tullut enemmän sopusuhtaisuutta olemukseen, kun sääret ovat pidentyneet :)

Tottiksessa on edistytty sen verran, että lyhyeltä matkalta luoksetulo on oikein hyvä. Suusta palkan tiputtaminen oli hyvä tässä asiassa. Tulee suoraan ja hyvälle etäisyydelle. Ainoastaan kerran on hypännyt ylös ja kopsauttanut kuononsa alahuuleen. Kipeää teki, mutta verenvuodoilta säästyttiin. Seuraamisessa olen nostanut namikättä ylemmäs, ja lelulla palkkaamistakin olen vähän ottanut seuraamisessa ja sivulle perusasentoon tulossa. Eilen tehtiin pieni esineruututreeni, ja siinä huomasin, että pitäisi kai noutoonkin alkaa keskittyyn enemmän. Se on nyt siinä vaiheessa, että patukan pitoa edessä istuen on harjoiteltu. Eli siis aivan alkeissa. Esineruututreeni meni hyvin niin kauan, kunnes piti tulla esineen kanssa minun luokse. Mutta jos ei osaa noutaa, niin ei osaa tietenkään tuoda esineitä. Ihan pentuna leikin paljonkin esineen tuonti- ja luovutusleikkejä, mutta nyt ne ovat jotenkin unohtuneet. Että paljon on vielä opittavaa ja opetettavaa.

Uusi palkkaustapa ja ihania kevätpäiviä

2009-03-27T20:30:00.000-07:00

Mahtavat kelit on ollut, vaikka päivät on tuhraantuneet töissä. Mutta kyllähän illallakin valoa riittää jo aivan kiitettävästi ulkoiluun. Kuvia tämän päivän ulkoiluista löytyy täältä.

Friidulle olen opettanut suusta palkkaamista. Lähinnä ajatellen luoksetulon palkkaamista. Kun en tiedä, miten saisin pidetty kädet aloillaan, kokeilen sitä, että palkka tippuukin suusta. Vielä on kohdennus Friidulla hakusessa. Leuat loksahtavat salaman nopeasti, kun palkka tippuu suusta, mutta kita ei aina osu kohdalle.

Friidu - jäljestävä hakukoira

2009-03-23T19:39:00.000-07:00

Eilen treenattiin hakua. Hyvät asiat: Friidu on jälleen päässyt sisään hakuiluun ja tykkää niin maan perusteellisesti. Ihmiset on kivoja, ei jälkeäkään epäröinnistä tai epäluuloisuudesta ihmisiä kohtaan. Maalimiehen luona käyttäytyy korrektisti (kuulosta ammattimaiselta). Menee maahan ja syö nätisti eli ahneesti maalimiehen maahan heittämät namit.

Sitten ne parannusta kaipaavat asiat. Friidu hakee maastosta jäljet ja jäljestää piilolle. Oma vika tietysti, kun antaa koiran nähdä, kun maalimies siirtyy uuteen piiloon. Friidulla oli tietysti päässä kuva maalimiehen liikkeistä metsänreunassa, ja sinne sitten pinkoi, mistä oli saanut viimeisen näköhavainnon maalimiehestä. Eikä taida olla hyvä asia hakuilla lumisessa, huonosti tallatussa metsässä aloittelevan koiran kanssa. Toivottavasti lumet sulaa pian, sillä metsässä on yllättävän paljon lunta. Ei meinaa kunto riittää upottavassa vaikeakulkuisessa maastossa tarpomiseen.

Mutta eilisestä opittiin se, että Friidulle maalimiehen on kierrettävä kaukaa kaukaa hakualueen takaosasta kaartaen piilolle, tuulen on oltava selvästi vastainen, Friidu EI saa saada minkäänlaista näkö- tai kuulohavaintoa maalimiehen liikkeistä hakualueella, ja ohjaajan on oltava tarkka sen suhteen, milloin koira on saaanut hajun maalimiehestä. Eilen otettiin neljä lähetystä, ja vasta viimeisellä Friidu meni ilmavainulla piilolle. Ja minä jopa huomasin, milloin Friidu oli saanut vainun maalimiehestä. Hyvä minä!

Tottistreeniryhmässä

2009-03-18T20:46:00.000-07:00

Olen tainnut unohtaa kertoa, että Friidun kanssa aloitettiin viime viikolla bh/pk-tottisryhmässä. Kuulostaa aika ylevältä, mutta kyllä me varmaan joskus bh-kokeesenkin mennään. Vuosiluku on vielä avoin, ja vuosikymmenkin taitaa olla muu kuin tämä vuosikymmen. Ryhmä on kokoontunut nyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla käytiin Friidun kanssa vain leikkimässä kentällä. Eilen otettiin vähän imutusta ja leikkimistä, sekä tuomarin tervehtimistä (alkeita, ei siis mitään kättelyitä tms.) ja totta kai myös leikkimistä. Ihan ok meni. Ei Friidu pahemmin häiriinny vieraista ihmisistä tai muista häiriöistä, kun ei liian suuria häiriötekijöitä oteta mukaan kuvioihin.

Itselläni on välillä tunne, ettei me Friidun kanssa edistytä ollenkaan. Ruuan kanssa pyöritään kotona peilin edessä (eilen tulikin kentällä peiliä ikävä. Oli niin vaikea olla tuijottamatta koiraan, kun on tottunut peilistä seuraamaan Friidun tekemisiä) Tänään tein kotona muutamia juttua ilman, että pyöritin namikättä koko ajan Friidun nenän edessä, ja niin vaan Friidu osasi tulla sujuvasti takaa kiertäen sivulle. No, ei ensimmäisellä kerralla, mutta kun otettiin toisen kerran, niin oikea paikka löytyi. Kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös useamman palasen yhteen liittämistä. Perusasento, pari askelta seuraamista, liikkeestä maahan, luoksetulo ja siitä sivulle. Hienosti meni. Luoksetulossa täytyy kyllä antaa apuja, mutta muuten Friidu teki liikkeet ilman käsiapuja. Maahanmenossa käsi ehkä vähän avitti. Kyllä se siitä lähtee. Baby steps.

Hakutreeni

2009-03-15T19:10:00.000-07:00

Tänään oli hakutreeni nro 2. Viikko sitten aloitettiin uudelleen hakuilut muutaman kuukauden tauon jälkeen. Jälleen sai Friidu ensin ottaa tuntumaa maalimiehiin keskilinjalla. Huomattavasti reippaammin suhtautui vieraisiin ihmisiin kuin viikko sitten, vaikka mukana oli Friidulle myös aivan uusia tuttavuuksia. Häntä ei enää pyrkinyt jalkojen väliin, eikä kertaakaan tarvinnut käydä hakemassa tukea minusta. Taannoinen vieraiden ihmisten karsastaminen tuntuu nyt unohtuneen, pientä buffausta oli tosin aluksi. Innoissaan kiersi ihmiseltä toiselle kerjäämässä lihapullaa ja tarjosi aivan omatoimisesti maahanmenoa. Eikä ollut mikään maahanmatelu, vaan oikein nopea maahanmeno. Juuri sellainen, kun ollaan tottiksessa harjoiteltu. Siinä ehkä tuleva Friidun ilmaisuasento maalimiehellä. Otettiin myös metsässä olevan maalimiehen luoksemenoa. Ja kyllähän Friidu meni. Luulenkin, että Friidu omaa enemmän valmiuksia tässä lajissa etenemiseen kuin ohjaajansa. Itsellä on hakuharrastuksen koreografia vielä aika lailla epäselvä. Mutta eiköhän se tästä vähitellen selkene.

Viettejä ja varjelua

2009-03-14T21:44:00.000-07:00

Salainen Ase.

Tämä päivä meni antoisissa merkeissä Inkoossa Juha Korrin pitämässä viettiseminaarissa. Kyllä oli oikein ilo kuunnella ihmistä, joka osaa asiansa. Ja osaa esittää sen kansantajuisesti ja mielenkiintoisesti. Meikäläiselläkin syttyi pariinkin kertaan oikein lamppu pääkopan sisällä, kun muutamakin asia valkeni - vihdoinkin. Olin luullut tietäväni, mitä on saalisvietti, mutta huomasin omaksuneeni asiasta vain pintaraapaisun. "Maailmassa monta on ihmeellistä aasia... "

Aamupäivällä oli teoriaa, ja jos joku luulee, että teoria on tylsää, niin väärässä on. Toisaalta koira-asioista voi tietysti keskustella vaikka kolme vuorokautta putkeen. Ehkä se suurin ahaa-elämys oli saalisvietin syvin olemus, mitä kaikkea se pitää sisällään. Friidun into patukkaan tai palloon lopahtaa siinä vaiheessa, kun se saa saaliin kiinni. Syy tähän on se, että saalisvietti tai saaliskäyttäytyminen ei ole tarpeeksi voimakasta. Minä kun olen ajatellut, että se johtuu siitä, ettei Friidulla ole taistelutahtoa. Syyt ei niin voimakkaaseen saalisviettiin voivat olla tietysti koiran ominaisuuksissa, ei ole mistä ammentaa, tai siinä, että saalisärsyke on liian pieni.

Iltapäivällä siirryttiin ulos testaamaan koirien viettiominaisuuksia. Oli myös mahdollisuus saada maalimiehen Onko koirastani suojeluun - testi omalle koiralle. Minä tietysti olen aina valmis kaikkeen, ja päätin testauttaa Friidun, kun siihen nyt mahdollisuus oli. Friidu ei alkuunkaan suostunut leikkimään maalimiehen kanssa, joten vastaus edellä mainittuun kysymykseen oli kielteinen. Tulos ei ollut mitenkään yllättävä. Friidu on juuri nyt alkamassa vähitellen sulaa vieraita ihmisiä kohtaan, eikä ole koskaan edes leikkinyt vieraiden kanssa, joten ei siinä oikein puruotteita tai muuta voitu arvostella. Mutta testi antoi informaatiota ja myös vahvistusta omalle näkemykselleni Friidusta, ja siinä mielessä oli tulevaa silmälle pitäen hyödyllinen. Haasteet antavat lisäpotkua harrastamiseen ja vaikeudet on luotu voitettavaksi.

Tämän verran Friidu "taisteli" maalimiehen kanssa.

Patukka ohjaajalle...

... ja sitten saattoi jo vähän innostuakin asiasta.

Erään toisen koiran kohdalla kokeiltiin onkivaparakennelmaa koiran innostamiseksi saalistamaan. Kepin jatkoksi naru ja narun päähän patukka tms. Ja kyllä sai saalis kyytiä ja koirakin syttyi saalistamaan. Idea tässä oli se, että näin saaliiseen saadaan lisää vauhtia eli saalisärsyke on voimakkaampi. Toimi pienellä parsonilla, joten sitä piti heti kokeilla kotona Friidun kanssa. Ja se toimi! Ongelmana meillä on ollut se, että nopea Friidu saa saaliin liian nopeasti kiinni, jos patukka on minulla kädessä. Olen yksinkertaisesti ja auttamattomasti liian hidas salamannopean koiran kanssa. Nyt saalis menee sellaista vauhtia, että Friidu saa todella tehdä töitä saaliin saavuttamiseksi ja siitä tuli heti lisää potkua saaliistaa taistelemiseen. Katsotaan, mihin se riittää.

Todella mielenkiintoinen päivä. Täytyy vielä mainita Friidun edistyminen hakuilmaisuharjoituksissa. Friidu oli tietysti energiaa pullollaan, kun oli viettänyt päivän autossa nukkuen. Kotona steppaili illalla siihen malliin, ja suorastaan vaati jotain aktionia. Päätin kokeilla haukuttamista. Tätä ollaan otettu vasta muutaman kerran, ja nyt haukku tuli melkein heti ilman suurempia houkutteluja. Eikä ollut mitään pikku puhahduksia vaan oikeita haukkuja.

Allin patinpoistot

2009-03-09T18:46:00.000-07:00

Tänään soitin eläinlääkärille Allilta toissa viikolla poistetuista ihopateista. Vastauksena oli hyvänlaatuinen ihokasvain nimeltään histiosytooma. Tosin isommassa lavan seudussa olleessa patissa löydös oli ollut hieman epätyypillinen. Solumuutokset olivat edustaneet aggressiivisemmin leviävää kasvaintyyppiä, joten voi hyvinkin olla, että patteja tulee jatkossa lisää. Että ei niin huonoja uutisia, jos ei nyt aivan iloisiakaan.

Muuten Alli on jälleen elämänsä vedossa, kuten aina juoksun lähestyessä. Jopa pientä leikkisyyttä ja riehakkuutta on vanhassa rouvassa havaittavissa. Uutta karvaa pukkaa, mitä nyt leikkaushaavojen kohdalla karvattomat läiskät loistavat vaaleina.

Haukkuva Hakukoira Hukkarullan Friidu

2009-03-08T18:13:00.000-07:00

Tuota ehkä jossain tulevaisuudessa. Ensiaskeleita siihen suuntaan on kuitenkin otettu. Kolmen kuukauden tauon jälkeen (joka on tooooosi piiiiitkä tauko Friidun tähän astisessa elämässä) saatiin käyntiin hakutreenit. Kolme ilmaisutreeniä on jo otettu, ja alun ihmettelyn jälkeen se haukku sieltä tulee. Ensin pieni puh, sitten wuh ja lopulta oikein hau - tässä vaiheessa hau, ei HAU. Siitä se lähtee. Ei vielä tietenkään mitenkään ponnekkaasti, mutta siitä se vahvistuu. Ääntä Friidusta kyllä löytyy, kun rohkaistuu käyttämään sitä tässäkin tilanteessa. Jo pienenä pentuna, kun Friidu jäi pihaan ja lähdin Allin ja Viivin kanssa lenkille, kuului Friidun kumea haukku kauas metsään. Ei olisi uskonut, että haukkujana on pieni pentu. Mutta sehän olikin belginpentu ;)

Tänään ensimmäisissä varsinaisissa treeneissä isommalla porukalla Friidu sai ottaa lähituntumaa vieraisiin ihmisiin. Friidulla on ollut pientä epävarmuuttaa vieraiden ihmisten kohtaamisessa viime aikoina, mutta nyt vieraiden kohtaaminen meni yllättävän hyvin. Friidu sai olla aloitteentekijänä tuttavuuden tekemisessä, sai haistella omaan tahtiin ja oman halun mukaan vieraita ihmisiä. Lopuksi otettiin makkararingin tyyppistä vieraan kädestä syömistä. Samalla harjoiteltiin maalimiehen läheisyydessä työskentelyä: palkka ei tule maalimieheen syliin tunkemalla, vaan pienen hajuraon päästä luopumistaktiikalla. Ts. kun en koske kuonolla namikättä, palkka tippuu maahan kädenmitan päähän maalimiehestä. Innolla odotan jatkotreenejä. Mitenhän aika keväällä riittää, kun lumet sulaa ja jälkipellot alkavat houkutella puoleensa.

Allin koepalatuloksista ei ole kuulunut mitään. Täytyy soitella huomenna, jos ei kuulu mitään. Eilen poistin loput ompeleet, eli ne, joita Alli ei ollut itse jo poistanut. Kiltisi Alli istui aloillaan ja antoi nyppiä tikit pois. Taitaa olla niin, että nyt kun koiria on kolme kappaletta ja luonnollisesti huomiota ja aikaa eniten saa Friidu, on Allikin pelkästään onnellinen, kun saa edes jonkinlaista jakamatonta huomiota osakseen. On se sitten vaikka ikäviä hoitotoimenpiteitä. No, edelleenkin vain Allilla on lupa nukkua sängyssä. Että kyllä jotain etuuksia Allilla on säilynyt ja tulee aina säilymään. Koska Alli on aina nukkunut sängyssä, saa hän niin tehdä jatkossakin. Paitsi kesällä punkkisesongin aikaan. Meillä ei siis päde se, että mikä on aina sallittua on aina sallittua, ja se mikä on aina kiellettyä on aina kiellettyä.

Kevättä kohti kohinalla

2009-02-28T17:49:00.000-08:00

Siltä vähiten alkaa tuntua, kun radiossakin puhuttiin jo muuttolintujen saapumisesta. Allia ei pahemmin ole haavat häirinneet. Olen pitänyt tossua vasemmassa takajalassa, ettei raapisi kylkihaava auki. Tai kyllä se melkein ennätti sen jo tekemäänkin heti seuraavana päivänä toimenpiteestä. Lasten liukuestesukka ei ollut pysynyt jalassa, ja Alli oli poistanut omatoimisesti iho-ompeleet haavasta. En ymmärrä, millaisella akrobaattisella tempulla se oli onnistunut, koska minun järjen mukaan takajalan ei olisi pitänyt ylettyä haavan kohtaan. Joka tapauksessa, tikit oli saatu irti. Ihmeen hyvin haava oli jo umpeutunut vuorokaudessa. Vähän tietysti iho oli auki, mutta hyvää vauhti haava on nyt paranemassa.

Friidun kanssa olen miettinyt leikkimisen saloja. Että se osaa ollakin vaikeaa. Otin videolle meidän leikkimistä, ja kyllä se oli aika tahmeaa. Olen ilmeisesti kangistunut samoihin kaavoihin siinäkin touhussa. Friidu ei ole ollenkaan innokkaana mukana. Vähän niin kuin ihmeissään katsoo, että mitä haluat minun tekevän. Ehkä yritän itsekin liikaa, ja jollain tavalla saatan jopa paineistaa Friidua. Tässä yksi toinen videonpätkä, jossa Friidu tekee sen ainoan liikkeen, jonka osaa ilman käsiapuja. Taitaa siinä tosin jotain vartaloapuja olla mukana. Jos tarkemmin ajattelee, niin osaahan se istuakin ilman käsiapuja, ja mennä maahan. Ja odottaa nätisti eteisessä avoimen oven edessä, että saa luvan mennä ulos. En ymmärrä, milloin ja miten se on sen oppinut. Muistaakseni en ole edes opettanut sille koko sanaa. Todennäköisesti olen aina huomaamattani sanonut eteisessä "odota", ja Friidu on sen siinä sivussa sitten oppinut. Hyvä niin.

Huomioi videossa ohjaajan alkuasento. Kunnon potku p...suuksiin, niin kyllä se koira alkaa pelittään.

Tämän Friidu osaa. Järjestetäänkö missään imutuksen SM-kisoja?

Alli eläinlääkärissä

2009-02-25T17:34:00.000-08:00

Allilta poistettiin tänään kaksi pattia. Toinen vasemman etulavan kohdalta ja toinen vasemman korvan vierestä. Patit oli kasvaneet aika nopeasti. Oman mielenrauhani vuoksi halusin ne pois, ei ne mitenkään Allia vaivanneet. Ensi viikon lopulla saan patologin vastauksen.

Tässä Alli toipumassa nukutuksesta. Patit eivät olleet kuin n. cm läpimittaisia, mutta haavat on tietenkin vähän isommat. Nyt en halua ajatella koko asiaa ennen ensi viikon loppua.

Tottispäivä Inkoossa

2009-02-22T20:15:00.000-08:00

Kyllä Friidu on erinomainen harrastuskoiran alku. Jaksaa lekotella autossa koko päivän ilman että tuhoaa auton sisustusta tai mellakoi muutenkaan. Eikö se ole jo aika hyvä alku? Ei edes ollut syönyt nahkaista talutinta, jonka olin unohtanut kaulapantaan kiinni. Friidun tuhoamiset on muutenkin olleet tosi vähäisiä. Viime torstaina oli syönyt eteisen lattialle unohtuneen nahkaisen kaulapantansa. Jäljelle jäi 10 cm, eli se pää, jossa oli solki ja muuta metallisomistusta. Kaulapanta oli Allin perintöjä, joten ehkä Friidu halusi ihka uuden oman pannan, joka nyt sitten on hankittu.

Mutta itse asiaan. Meillä oli viime syksyn uusintana Friidun sukulaisten tapaaminen. Olimme saaneet päivää vetämään tottistelujen merkeissä Elise Luttisen. Mukana oli seitsemän koirakkoa, joista kolme F-pentueen koiraa, Flirtti "Jemma" ja Flaksi "Loki". Ja eno ja täti ja muuta sukua. Maneesissa oli kylmä, mutta hikihän siinä tuli, kun välillä pääsi oman koiransa kanssa tositoimiin. Oli todella tarpeen saada ulkopuolista näkemystä meidän treenaamiseen, joka on ollut aika lailla yksin tai kaksin touhuamista. Mitään tottisryhmää kun näillä seuduilla ei tällä hetkellä pyöri.

Olin päättänyt jo ennen Friidun syntymää, että uuden pennun kanssa etenen rauhallisesti ja maltilla. Sitä olen mielestäni tehnytkin, mutta Elisen mielestä Friidun kanssa ei vielä kannata siirtyä saalispalkkaan. Pientä saaliilla ja taistelulla palkkaamista olen jo tehnyt, mutta Friidu ei ole kuulema vielä vietillisesti niin korkealla, että sitä kannattaa tehdä. Että ruualla tottista edelleen ja Friidun taisteluhalun kasvattamista leikkimällä. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä.

Friidu saalistaa hyvin, mutta taistelu on vähän sitä sun tätä. Olen liian varhain siirtynyt liian passiiviseen rooliin leikkiessä. Lisää koiran kuormittamista ja kannustamista leikkiessä, jotta Friidu syttyisi enemmän taisteluun. Siinä Elisen ohjeet.

Otin kuvia hämärässä maneesissa, mutta kuvien laatu oli aika surkea. Tässä muutama edes vähän onnistunut otos.

Friidu imuttaa

Lurjus ja Kirsi

Dille ja Hanna

Jansky ja Merja

Elise, Sanna ja Jemma

Taru ja Theta

Loki ja Susanna

Sekalaisia suhteita

2009-02-15T16:36:00.000-08:00

Vai irtosuhteitako kenties? Oltiin pienen tauon jälkeen Åke ja Neero poikien kanssa yhteislenkillä. Aiemmin eivät Friidu ja Åke ole muita huomanneetkaan, kun yhdessä on ollut niin kivaa. Allin lähestyvä juoksu sai ilmeisesti nuoren Åken pään pyörryksiin. Jossain vaiheessa Åke kiinnostui Allista tai Allin hännän alustasta, ja sen jälkeen Åke ei muuta voinut ajatellakaan. Juoksi Allin perässä kieli konkreettisesti pitkällä. Ja sehän Allia ärsytti suunnattomasti. Kun ei ressukka muuta keksinyt, niin istuutui lumihankeen. Ärsyttäviä nuo uroot, kun niillä ei ole kuin se yksi asia mielessä. Välillä Friidu hyppäsi Åken selkään Åkea astumaan aivan kuin osallistuakseen päivän teemaan. Sitä se on tehnyt tosin aiemminkin Åken kanssa. Kotona kun ei ole sopivaa kohdetta. Kerran on Viivin selkään yrittänyt hypätä, mutta se yritys loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. No, kun ei Åke ollut kiinnostunut Friidusta, niin Friidu kävi Neeron kimppuun. Neero kärsivällisenä koirana sieti hyvin Friidun hörhöilyt. Neerohan ei muista välitä kuin omasta emännästään.

Ennen lenkkiä otettiin pienet tottispyrähdykset. Tälläkin saralla puhaltavat Friidun kanssa uudet tuulet. Nyt tuntuu siltä, että pitää ottaa pieni tuumaustauko, ettei ajauduta ojasta allikkoon. Friidu leikkii hyvin, mutta häiriöpaikassa yhä enemmän ajatukset harhautuvat muuhun kuin siihen, mihin haluaisin niiden keskittyvän. Yksi lyhyt leikki-tottissessio menee ok, mutta jo toisella kierroksella vire laskee nopeasti. Namipalatreenit ovat jymähtäneet siihen, että Friidu seuraa käsieni liikkeitä. Jos kädet ei liiku, ei liiku Friidukaan. Siinä onkin työmaata, että saa häivytettyä käsiavut.

Kuherruskuukausi on ohi

2009-02-14T19:43:00.000-08:00

Friidu kasvaa kohinalla. Ei pelkästään fyysisesti. Siitä osoituksena Friidun mielestä ei enää tarvitse totella jokaista kutsua. Onkin ollut niin helppoa, kun on voinut päästää Friidun aamulla ja illalla pikapissalle pihalle luottaen siihen, että kun asiat on tehty, tulee Friidu juoksujalkaa sisälle. Mutta ei enää. Nyt on niin kiva seisoa muutaman kymmenen metrin päässä se tietynlainen ilme kasvoilla. Ja painella menemään pitkin metsän reunaa kuono maassa haistellen mitäliehajuja. Se kyllä kuluttaa miestä - ja varsinkin miestä. Seurauksena tästä odotellaan uutta lasia ulko-oveen. Parempi puoliskoni, kuumaverinen satakuntalainen, hikeentyi Friidun ota-kiinni-jos-saat-leikkiin niin perusteellisesti, että pläjäytti ulko-oven perässään kiinni sellaisella voimalla, että lasit meni rikki. Onneksi ovi-ikkunassa oli kolme lasia, ja yksi niistä säilyi ehjänä.

Nyt Friidu ei pääse ulos ovesta ilman kymmenen metrin mittaista liina. Allin jälkiliina on uusiokäytössä. Mutta eihän Friidu tietenkään liinaan kytkettynä yritä mitään koiruuksia. Ensimmäsillä kerroilla, kun pääsi ulos liinaan kytkettynä, istui onnettoman näköisenä ja katsoi vieressään olevaa liinakasaa. Nyt se ei enää häiritsee, vaan naru perässä viuhtoo menemään.

Friidun älykäs ilme. "Olen jo niin iso, että pääsen sohvalle!"

Allin ja Viivin välit lämpenevät hitaasti. Samalle sängylle mahdutaan jo päivälevolle.

Mutta edelleenkään Alli ei voi sietää, että Friidu ihan iholle tulee. Tai ehkä se haluaa, että Friidu puhdistaa sen hampaat.

Tässä poseerauskuvia tältä päivältä. Viivi ei jaksanut oikein olla kuvattavana, mutta Alli katsoo kerrankin kameraan, eikä käännä päätään sivuun. Harmaa Alli-kulta.

Kauniisti hihnassa

2009-02-08T11:50:00.000-08:00

Takana rentouttava lomaviikko. Ihania aurinkoisia, lumisia pakkaspäiviä, jotka vaihtuivat viikonlopuksi vesisateeksi. On ulkoiltu ja lenkkeilty yhdessä ja erikseen. Tässä muutama kuva alkuviikon kauniista keleistä.

Åke ja Friidu painimassa tapansa mukaan.
Viivi käy välillä tarkistamassa, pitäisikö asiaan jotenkin puuttua.

Alli, Viivi ja Neero katsovat päältä nuorempien menoa.

Friidun kanssa ollaan harjoiteltu kaupunkikävelyjä remmissä. Remmilenkit menevät jo aika hyvin, mutta muuten Friidulle pukkaa päälle ilmeisesti jonkin sortin mörkökausi. Yhtäkkiä elämässä onkin kaikenlaista pelottavaa ja arveluttavaa. Vieraista ihmisistäkään ei enää oikein tiedä, miten suhtautua niihin. Vieraiden koirien kohtaamisia olen yrittänyt järjestää, että niitäkin saataisiin harjoitella. Se on kyllä aivan satunnaista, että sattuu koiranulkoiluttaja kohdalle. Ja niistäkin joka toinen tekee kaikkensa, ettei tarvitsisi törmätä vieraisiin koiriin. Se kai koetaan jotenkin vaikeaksi, kohdata vieraita koiria. No, minä teen kaikkeni, että osuttaisiin kohdakkain. Nameilla päästään suhteellisen tyylikkäästi ohi, jos välimatkaa on tarpeeksi. Tai ehkä tyylikäs ei ole oikea sana kuvamaan tilannetta, mutta ohi kuitenkin päästään.

Ollaan tietysti vähän tottisteltukin, tyyliin laulu-leikki-liikunta. Ilman laulua. Tässäkin asiassa huomaan, että Friidu on siirtymässä uuteen ikäkauteen. Hajut kiinnostavat enemmän kuin aiemmin. Ja muutenkin kaikki ympäristössä tapahtuva. Uudet haasteet odottavat. Maanantaina käytiin taas koirakoulussa. Alkupuhinoiden jälkeen meni ok. Tehtiin omia juttuja hieman sivummalla. Tiistaina käytiin kuokkimassa tokotreenaajien treeneissä maneesissa. Se meni yllättävän hyvin, vaikka maneesiissa ei olla käyty kuin pari kertaa joskus syksyllä. Eniten Friidua kiinnosti hevosenjätökset ja muut ihanat hajut maassa.

Blogin ylöosassa olevan kuvaelman on tehnyt taiteilija Tuula Hursti. Tämän innoittamana olen viettänyt sateisen viikonlopun koneen äärellä ja tutustunut kuvankäsittelyn saloihin. Siitä todistuksena uusia kuvia kotisivuilla. Että mulla onkin kauniit koirat!

Viikon tapahtumia

2009-02-01T17:55:00.000-08:00

Viikko ei ole ollut todellakaan mitenkään tapahtumarikas ,toisin kuin otsikko antaisi odottaa. Ensi viikolta odotan enemmän, sillä lomaviikko edessä ja mieli kepeä. Jotain kai kuitenkin viime viikkoonkin mahtui.

Maanantaina käytiin Friidun kanssa koirakoulussa. Oppitunti nro 2. Edellisestä kerrasta ohjaaja oli sentään oppinut jotain, eli ei suinpäin liian vaikeita juttuja häiriötilanteessa. Nyt annettiin muiden oppilaiden tehdä sulkeisiaan rauhassa, ja me tehtiin Friidun kanssa omia juttuja. Ensin käveltiin kentän vieressä olevalla jalkakäytävällä. Friidu keskittyi haisteleen tienpenkkoja ja haukkui parit sauvakävelijät - maalaiskoira kun oli päässyt oikein kirkonkylän raitille. Ei edes huomannut, että aidan takana oli koirakoulu meneillään. Sitten käytiin ottamassa kontaktia kentällä, ja pidettiin sopivaa etäisyyttä muihin koiriin. Tämä olikin hyvä lähestymistapa. Friidu ei juurikaan haukkunut muita koiria, ja pystyi jopa keskittymään minuun. Ja lopuksi leikittiin ja juostiin iloisesti autoon. Hetken huilitauko, sama uudelleen ja sitten kotiin. Tästä jatketaan huomenna.

Eilen käytiin lenkkeilemässä isommalla porukalla. Linkki lenkkeilykuviin löytyy etusivulta. Tosi mukava, että Friidulla on nuori koirakaveri Åke-lassie, sillä Alli ja Viivi ovat liian vanhoja pysyäkseen ja jaksaakseen Friidun vauhdissa. Åken kanssa Friidu saa painia ja juosta sydämensä kyllyydestä. Kotona Friidu yrittää kaikkensa saadakseen mummelit leikkimään, mutta turhaan. Friidu juoksee ympyrää, hyppii, kierii, makaa, tekee voltteja ja kärrynpyöriä. Alli ja Viivi seisovat ja katsovat, että mikä tuolla nyt on. Viiviltä löytyy välillä jotain pientä yritystä, mutta ei sekään jaksa kuin hetken Friidun vauhdissa.

Tänään pidettiin tottistreenit. Friidun kanssa leikittiin. Otettiin ensimmäistä kertaa pientä seuraamisliikkeen tynkää leikin yhteydessä. Jotain sinnepäin se seuraaminen taisi olla, mutta siitä se toivottavasti lähtee eteneen. Intoa ainakin Fritsusta löytyy. Sunnuntaikävelyllä olijat kiertää kaukaa, kun Friidu roikkuu patukassa silmämunat vilkkuen. Se mikä toisista on parasta omassa koirassa, on toisten mielestä oire koiran luonnevikaisuudesta. Mikä lienee se lopullinen totuus tässäkin asiassa.